Kisarannan parkkipaikalla ihmiset istuvat autoissaan. Nopealla skannauksella huomaa, että yllättävän moni heistä on kolmeakymmentä kolkutteleva nuori mies. Lähempänä kahdeksaa, he nousevat ulos autoistaan kuin salaman iskeneenä ja jono tanssipaikan porteilla pitenee. Iltatuuli on kylmä, mutta daamit kantavat kesämekkonsa rohkeina.
Portilla kehotetaan tanssijoita hankkimaan itselleen tanssipassi, joka käy kaikissa lähialueen tanssipaikoissa. Kahdeksannella kerralla tanssimaan pääsee ilmaiseksi ja alennus todellakin tuntuu, sillä normaalisti tanssit maksavat 15 euroa. Kun tanssi-illalla on hintaakin, on varmasti huoli tanssittajatta jäämisestä monilla kova. Tanssi-illan on kuitenkin pakko olla hintansa väärti, sillä väkeä paikalla on kuin pipoa.
Punaisiin kellohelmaisiin mekkoihin pukeutuneet ja fiftarityylisten kierreotsatukkien koristamat tytöt vertailevat tanssikenkiään. Toinen neuvoo, mistä kengät saa parhaaseen hintaan ja mitä värejä on tarjolla. Kaverille tarjotaan avokassukkia, jotteivät jalat täyty rakoista tanssiessa.
Kun kello on viisi yli kahdeksan, käyvät ensimmäiset parit jo valssaamaan puolityhjässä salissa levyjen soidessa. Toiset nojailevat edelleen odottaen ovensuussa. Punaiset spottivalot kiiltävät puulattiaa pitkin, ja tuntuu kuin olisi astunut suoraan suomifilmiin. Kun valokyltti välkähtää päälle ilmoittaen kyseessä olevan miesten haku, hamehelmaiset asettuvat sekalaiseen riviin. Miehet, jotka eivät halua tanssia juuri tätä tanssia, käyvät salin ulkopuolelle. Kengännauhoja kiristetään ja käydään hakemassa juomapullo juomapisteestä, eli ennen kaikkea: näytetään kiireisiltä.
Laukku pois olalta heti
Lempääläiset Anne Lind ja Pentti Aaltonen, ovat saapuneet Kisarantaan mökiltään Pälkäneeltä. Pariskunta kertoo vierailevansa lähistöjen tanssilavoilla ahkerasti mökkikautenaan.
– Olemme vierailleet Kisarannassa kymmeniä, tai no, satoja kertoja, he kertovat hymyillen.
Tanssilattioiden pukukoodi on selkeä. Monilla naisilla on stereotyyppinen kaunis kukkamekko sekä sen alla järkevät legginsit. Korkokenkiä ei puolestaan näy kenelläkään, vaan matalakantaiset nahkakengät ovat suosittuja. Kuulemma kenkiä kutsutaan rokkitossuiksi.
Lindin ja Aaltosen mukaan tositanssijoita ei kuitenkaan tunnista tanssikengistä, vaan laukuista.
– Aloittelevalla naisella saattaa olla olallaan tanssia häiritsevä käsilaukku, he kertovat.
Jos on vähänkin kokemusta tanssimisesta, tietää, ettei laukkuja pidetä käsissä tanssin aikana. Omaisuus ripustetaan tanssilattian seinustalla olevaan naulakkoon, tai tehdään niin kuin Lind, joka on kiinnittänyt ranteeseensa pienen pussin. Pussi on niin pieni, että sinne mahtuu vain välttämättömimmät tavarat, kuten avaimet tai rahat.
Yhdistävät askeleet
Maallikon silmä erottaa tansseista tietynlaisia ryhmiä. Jotkut tanssiparit ovat selkeästi pariskuntia ja heidät tunnistaa tarkkailemalla ilmeitä (usein silmät ovat kiinni) tai siitä, että he tanssivat tanssi toisensa jälkeen yhdessä. Sitten ovat tytöt, eli parhaat kaverukset viimeisen päälle laittautuneina. Heidän lisäkseen on vielä ne autoissaan h-hetkeä odottavat pojat.
Arvatenkin väki jakaantuu vielä kahteen pääryhmään, nimittäin niihin, jotka tulevat pelkän tanssi vuoksi, ja niihin, jotka etsivät seuraa. Anne Lind ja Pentti Aaltonenkin tapasivat neljä vuotta sitten juhannuksena juuri tällä samalla tansilattialla.
Tanssilavoilla kiertäminen on Lindin ja Aaltosen yhteinen harrastus. Aaltosella on takanaan jopa 15 vuotta tanssimista, ja Lind kertoo miehensä oikeastaan opettaneen hänetkin tanssimaan. Vaikka pariskuntana tullaan paikalle, voidaan tanssiparia vaihtaa myös lennossa.
– Jokainen mies vie ja nainen seuraa eri tavalla, Lind sanoo. Oikeastaan tanssitaidolla ei ole merkitystä, vaan sillä kohtaavatko tanssijoiden kemiat keskenään.
Esiintyjällä on väliä
Ennen kuin kotkalainen iskelmäbändi Hurma nousee lavalle, soitetaan muutama kappale levyltä. Sitten lämmittelyt on hoidettu ja lattia täyttyy tanssijoista. Hurma on kuusihenkinen ja bändin osaamiseen kuuluu niin valssit, sambat, boogie woogiet kuin jenkatkin. Tanssiorkesterina se edustaa uutta aaltoa ja on erityisesti nuoremman väen suosiossa.
Lempääläinen pariskunta mainitsee saapuneensa tiistaisiin tansseihin osittain Hurman takia. Aaltonen kertoo, että jos paikalla olisivat toista ääripäätä edustavat Matti & Teppo, olisi pariskunta jäänyt mökille. Aaltosen mukaan Hurma on yhtyeenä monipuolinen ja heidän musiikkinsa on hyvin tanssittavaa.
Kappaleen loppuessa palautetaan pari samaan paikkaan mistä hänet haettiinkin. Musiikin hiljetessä kiitokset lentelevät pitkin salia ja puheensorina täyttää ilman. Useimmat parit muodostuvat samanikäisistä, mutta nuorimpia tyttöjä viedään joka tanssilla. Miesten vähäisyyden vuoksi monet naiset joutuvat seisoskelemaan kauan. Kukaan ei kuitenkaan näytä onnettomalta.
Tanssijan perusluonne
Lindin ja Aaltosen mukaan erityistä rohkeutta seistä hakurivissä tai kävellä suoraan toisen luokse ei tarvita. Pariskuntaa pelin raakuus ei hirvitä. Lind kertoo pystyvänsä hakemaan tanssiin ketä tahansa, muttei nimittäisi sitä rohkeudeksi.
– Se on tämän jutun perusluonne. Pitää kestää se, jos ei kukaan tule hakemaan. Ja tottahan se on, ettei pareja riitä kaikille.
Vaikka tanssiminen on hauskaa, kuitenkin joskus on iltoja, jolloin itsensä likoon laittaminen ei kiinnosta.
– Aina ei huvita lähteä tanssimaan tai ei ole fiilistä ollenkaan, myöntää Aaltonen.
Kukaan ei näytä lähteneen väärällä jalalla liikenteelle, joten moni oletettavasti ajattelee kuten Aaltonen. Tanssilattialla nimittäin tiistai-ilta muuttuu lauantaiksi eikä arjella ole tanssijoiden ajatuksissa sijaa.
