Työpöydälläni on kolme ikonia. Ensimmäinen niistä kuvaa kaikkivaltiasta Kristusta. Toisessa on viinipuu, jonka keskellä on Kristus ja oksilla apostolit.
Ensimmäinen ikoni muistuttaa siitä, että kaiken keskiössä on Kristus. Hänellä on homma hanskassa, vaikka minun hanskani ovat toisinaan hukassa. Viinipuu ja apostolit puolestaan muistuttavat siitä sukupolvien ketjusta, joka on saanut iloita Jumalan pelastustyöstä.
Kolmannen ikonin olen laittanut pöydälleni muistuttamaan Jumalan huumorista ja huolenpidosta.
Ikoni tarttui mukaani pienestä kreikkalaisesta putiikista siksi, että se sai minut nauramaan. Nauramaan – ikoni!
Ikonissa on synkkäilmeinen profeetta Elia ja musta korppi, jolla on leipäpala suussaan. Kuvan huvittavuus kumpuaa kertomuksesta, jota se kuvaa.
Vanhassa testamentissa kerrotaan, kuinka Jumala vei Elian milloin minnekin vaikeuksien keskelle. Kerran Elia piilotteli erämaassa, koska kuningas syytti häntä kansan epäonnesta. Elia joi vettä purosta ja sai leipää ja lihaa korpeilta, joita Jumala oli käskenyt tuomaan Elialle ruokaa.
Hullunkurinen tehtävä haaskalinnuille! Jumala olisi voinut käyttää tehtävään kyyhkysiä, rauhan lintuja, jotka niin usein lentelevät Raamatun lehdillä. Mutta ei. Elian ruokahuollosta vastasivat korpit, nuo ankeat pahanilmanlinnut.
Vuorisaarnassa Jeesus lupaa, että Jumala pitää huolta niin linnuista, kedon kukista kuin meistä ihmisistä. Jeesus vakuuttaa että Taivaan Isä tietää mitä me tarvitsemme. Aina Jumalan apu ei kuitenkaan tule sillä tavalla kuin olettaisi. Toisinaan korppia ei edes ymmärrä Jumalan kädenojennukseksi.
Kun tekisi mieli valittaa Jumalalle, jään tuijottamaan työpöytäni korppia ja Eliaa. Kyllä Jumala jotenkin auttaa tässäkin tilanteessa.
Oikeastaan korppi on oivallinen valinta ruokakuskiksi. Silloin kun vastoinkäymiset ottavat kunnolla päähän, on helpompi ottaa vastaan leivänkannikka korpilta kuin mannaa taivaasta.
Harmaana päivänä mustanpuhuva korppi tuntuu paljon myötätuntoisemmalta kuin hempeä kyyhkynen. Ja korpin rinnalla on sitä paitsi paljon mukavampi kraakkua kurjuutta.
Miten kävi Elialle ja korpeille? Lopulta purokin kuivui, ja Elian oli pakko jatkaa matkaa uusille seuduille. Sielläkin Jumala kuitenkin piti huolta sekä Elian hengestä että ruumiista. Koska sellainen Jumala meillä on. Huolehtiva mutta huumorintajuinen.
Hanna Koli
seurakuntapastori
Kangasalan seurakunta
