– Se oli hassuinta, kun äiti löysi aina umpikujan, tirskuvat hämeenlinnalaiset Veera ja Iiro Viskari selvittyään kesän seikkailusta Suttisen marjatilan maissilabyrintissa.
Sisarukset huohottavat hikisinä kierrettyään kilometrin verran polkuja maissiviidakon kosteassa helteessä, mutta molemmat pursuavat riemua. Taas löydettiin rastit, paitsi yhtä, jota ei enää jaksettu hakea. Taas saatiin kikattaa, kun matka katkesi kerran toisensa jälkeen päättyvään tiehen.
Ai, että pelottiko.
– Ei yhtään eikä mikään, mutta jännää oli, seikkailijat vakuuttavat.
Kahdeksanvuotias Veera ja kuuden vanha Iiro ovat kokeneita maissilabyrintin kävijöitä. Siitä asti, kun perhe keksi Pälkäneeltä amerikkalaishenkisen seikkailupaikan, sinne on pitänyt päästä joka kesä.
– Huhhuh, kyllä on mahtava paikka! äiti Pia Viskari huutelee hengästyneenä kauempaa.
– Sen jälkeen kun ensi kertaa osuttiin tänne, olen innostanut kaikkia kavereita, että menkää ihmeessä kokeilemaan. Sanoin, että kyllä nyt tiedän, miksi amerikkalaiset kuvaavat kauhuleffoja maissipellolla – eihän sieltä löydä millään pois, hän jatkaa.
Vielä ehtii harhailla
Veera, Iiro ja muut Suttisen maissilabyrintin ystävät olivat vähällä menettää seikkailupaikkansa tänä kesänä, sillä kesäkuun nollakelit ja hyiset tuulet, joista
kotimaiset viljat selvisivät hyvin, eivät ole maissin mieleistä keliä.
– Toukokuun loppupuolella kylvetty pelto oli vielä heinäkuun alussa matalaa ja latvoista kellastunutta kasvustoa, ja olimme jo melko varmoja, ettei siitä labyrinttiä ehdi tulla, Suttisen tilan isäntä Simo Laakso kertoo.
Sitten alkoivat yhtäkkiä helteet, ja maissin tarvitsemaa yli 20 asteen lämpöä oli tarjolla yötä päivää. Varret venyivät melkein silmissä sitä mukaa kuin hellejaksoa riitti, ja elokuun alussa labyrintti saatiin kuin saatiinkin tehtyä parhaimmillaan kaksi ja puolimetrisen kasvuston sekaan.
Aikataulu myöhästyi viime kesästä kaksi viikkoa, mutta Suttisen tilalla marjabaari ja kaikki muu kesämeno jatkuu elokuun loppuun asti, joten seikkailulle ehtii vielä.
Maissilabyrintti sijaitsee noin hehtaarin suuruisella alueella, ja polkuja pääsee kiertelemään jopa kilometrin verran ennen kuin kaikki rastit on löydetty.
– Lyhimmillään reitti on noin puolen kilometrin mittainen, Laakso selittää.
Labyrintti voi olla oikeasti vaikea, mutta marjatilan kesätyöntekijät ovat valmiina auttamaan ja neuvomaan.
– Ikinä en ole kyllä joutunut ketään eksynyttä etsimään, labyrinttia esittelevä Ella-Noora Kouhia hymyilee.
