Kunnanhallitus esittää, että Pälkäneen uudeksi kunnanjohtajaksi valitaan Janita Koivisto. Esitys ei ollut yksimielinen, vaan Tero Ahlqvist (ps) asettui Aleksi Heikkilän taakse ja Heikki Rönni (kesk) äänesti tyhjää.
Myös valintaa valmistellut työryhmä esitti kunnanhallitukselle Janita Koivistoa. Valintaryhmän jäsenistä Ahlqvist ja Risto Lindholm (sd) olivat Heikkilän kannalla. Kunnanhallituksen kokouksessa Risto Lindholmin varajäsenenä istunut Veikko Jokela (sd) äänesti Koivistoa.
Uuden kunnanjohtajan valitsee torstaina 28.8. kokoontuva kunnanvaltuusto. Pälkäneen nykyinen kunnanjohtaja Esko Arasalo jää eläkkeelle joulukuun alussa. Janita Koivisto on tuurannut vuorotteluvapaalla olevaa Arasaloa kesäkuusta alkaen.
Minkä takia edustaja Rönni istuu kunnanhallituksessa, jos äänestää siellä tyhjää ?
Samaa mietin minäkin.. no, tulevat ne kunnallisvaalitkin jo parin vuoden päästä. Eikös se kuuluisa miesmuisti ole se kaksi vuotta? Katsotaan sitten..
No jos ei uskalla äänestää? Tai sitten Rönniä ei voisi vähempää kiinnostaa kuka on Pälkäneen kunnanjohtaja.
Enemmän tekoja, vähemmän pönötystä, erään laitikkalalaisen ehdokkaan slougani ennen kunnallisvaaleja.
Vihdoinkin kunnanjohtaja, joka asuu paikkakunnalla sekä tuntee ihmiset ja toimintatavat. On tätä odotettukin. Sen vaan huomaa noista kunnantalolla työskentelevistä, että jos tulevat muualta, hoitavat lakisääteiset työnsä ja se on siinä.
Nyt on toiveita, että tuleva kunnanjohtaja alkaa tehdä kehityskelpoisia avauksia ja jättää näpertelyt ja vastuunpakoilut.
Eihän sitä kunkkua vielä ole valittu.
Tekniseltä osastolta voisi ensimmäiseksi alkaa säästöjä aikaansaavan saneerauksen ja rankimmalla kädellä : ) .
”tulta munille” olen samaa mieltä. Katuvalot pimeiksi, kunnan kiinteistöt lahotkoon, Vesi- ja jätevesimaksut nostettava, lumien auraus- ja hiekoitus pois, mitä nurmikoita yleensä leikataan, ei kouluja kannata korjata, oppilaat naapuripitäjiin ja paljon muuta. Saneerausta rankimmalla kädellä.
Hei kaikki pusikosta eli nimimerkin takaa huutelevat!
Olen huojentunut, kunnassa tuntuu olevan kaikki hyvin, kun sitoutumattoman kunnanvaltuutetun ja -hallituksen jäsenen äänestyskäyttäytyminen herättää mielenkiintoa.
Minulle kolmesta ehdokkaasta kaksi oli tasavahvoja ja Pälkäneen kunnanjohtajaksi sopivia. Koska kunnanvaltuusto valitsee uuden kunnanjohtajan, ei siis kunnahallitus, äänestys tässä vaiheessa oli täysin turha prosessi. Äänestetään sitten, kun valintoja oikeasti tehdään.
En ole koskaan ymmärtänyt nimimerkkien suojassa esitettyjä kommentteja ja tämä keskustelu vahvistaa tuota käsitystä. En siis jatkossa kommentoi nimimerkkien takaa esitettyjä mielipiteitä.
”Enemmän rohkeutta, vähemmän nimimerkkejä”
Heikki Rönni
Hei kaikki pusikosta eli nimimerkin takaa huutelevat!
Olen huojentunut, kunnassamme on kaikki hyvin, kun sitoutumattoman kunnanvaltuutetun ja -hallituksen jäsenen äänestyskäyttäytyminen herättää mielenkiintoa.
Kolmesta virkaa hakeneesta ja valintaprosessin loppusuoralle päässeestä kaksi oli minulle tasavahvoja ehdokkaita jotka molemmat sopisivat Pälkäneen kunnanjohtajaksi.
Koska valinnan suorittaa kunnanvaltuusto, ei kunnanhallitus, äänestys tässä vaiheessa prosessia oli mielestäni turha. Äänestetään sitten, kun valintoja oikeasti tehdään.
En ole koskaan ymmärtänyt nimimerkkien suojassa tapahtuvaa kommentointia ja tämä kirjoittelu vahvistaa tuota käsitystä. Jatkossa en kommentoi nimimerkkikeskusteluja, mutta muuten kyllä keskustelen oikein mielelläni itsenäisen kuntamme asioista.
”Enemmän rohkeutta, vähemmän nimimerkkejä”
Heikki Rönni
Ei se sitoutumattomuus ole mikään peruste tyhjää äänestämiselle. Enemmän rohkeutta, enemmän sukseeta.
Minä ja nimimerkki Seliseli olemme Pälkäneen pahimmat pelkurit kun emme uskalla kirjoittaa omalla nimellämme 😉
Mitä uutta kuntahallintoomme voi tuoda henkilö, joka jo vuosia on tätä soppaa vääntänyt? Olisiko aika miettiä muuta, jos vielä kunnanjohtaja aiotaan valita. Viisainta tosin olisi perua koko prosessi ja miettiä muita tapoja asian hoitamiseen Pälkäneen viimeisten aikojen ajaksi.
Olisikohan niin, että hallituksen kokouksessa joutuu äänestämään ihan omalla naamallaan, mutta valtuuston kokouksessa voi äänestää esim. tyhjää suljetulla äänestyslipukkeella eli niin kuin nimimerkin suojaamana.
Sitoutumaton tai ei, tai miten nyt haluaakaan mainita. Jos ei kunnanhallituksen ihminen äänestä kunnanjohtajaa vaan jättää tyhjän, niin ei ole tälläisellä ihmisellä paikkaa hallituksessa. Ihan sama vaikka valtuusto sen valitseekin.