Matkakertomus: Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys kiersi Laatokan

Laatokan laineita ja Äänisen aaltoja

Luostarikäyntiin varaudutaan hamein ja huivein. Kuva: Kimmo Laakia.

Heinäkuun viimeisen viikon alussa vajaa 40 hengen ryhmä Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistyksen jäseniä starttasi perinteiselle kesämatkalle. Nyt auton nokka käännettiin kohti Vaalimaata.

Tätä ennen oli matkanjohtajalla ollut monenlaista huolta ryhmän asiapapereiden kuntoon saamisessa: ohjeet kun muuttuvat tiuhaan tahtiin ja kaikki vaatimukset eivät olekaan valtioiden välisten tähänastisten sopimusten mukaisia.

Mutta maanantaiaamun koittaessa näistä murheista ei ollut tietoakaan ja Turun Neva Toursin kokenut Venäjän matkaaja Tane ohjasi bussin tutulle reitille. Kuljettajan monisataiset rajanylityskerrat ja Venäjän lipun väriset henkselit auttoivat kuulemma siinä, että rajanylitysmuodollisuudet sujuivat ripeästi ja päästiin vaihtamaan rahaa Viipurin Veikkoihin.

Pian olikin kukkarossa tonneittain ruplia. Osa ruplista kului kyllä jo samassa talossa juomaostoksiin, kun yli 30 asteen helle pisti kallistelemaan juomapulloja tiuhaan tahtiin.

Rahojen tuhlaus viimeisenä matkapäivänä Viipurissa taisi kuitenkin tuottaa ongelmia, kun viikon aikana ei ollutkaan kulunut rahaa kovinkaan paljoa. Kaksi kahvia ja hyvät pullat maksoivat paikasta riippuen 60–300 ruplaa (100 ruplaa = noin 2 euroa).

Kun päästiin matkaan, matkanjohtaja Kolun Erkki kokosi passimme kauniiseen koriin ja hikikarpalot tulivat otsallemme, mutta Erkki vannoi, että saamme ne vielä takaisin viiden päivän kuluttua, kun viimeinenkin yöpymispaikkamme on ne tarkastanut.

Kellot siirrettiin tunnilla eteenpäin, ja matka kiertämään Laatokkaa alkoi. Matkareitillä riittikin sitten monenlaista ajotietä: joskus tuntui siltä, ettei ilman turvavyökiinnitystä olisi pysynytkään bussin penkillä. Kerran jännitimme nouseeko bussi valtavasta kuopasta, jota kuljettaja oli ansiokkaasti yrittänyt kiertää sieltä sun täältä. Kerran 180 kilometrin matkaan kului neljä tuntia.

Oli hyviäkin tien pätkiä ja uutta tietä syntyi monessa paikassa usean miehen toimin. Matkalla pitää olla pientä jännitystä!

 

Kohti Sortavalaa ja Petroskoita

Pyöreä torni Viipurissa. Kuva: Kimmo Laakia.

Ihantalan taistelupaikoilla pysähdyimme ja hiljennyimme muistelemaan Suomen kohtalon hetkiä.

Matkalla Sortavalaa kohden poikkesimme Käkisalmelle, jonka linna ja sen ympäristö ovat kauniissa kunnossa.

Kiviniemessä ylitettiin runsaana kuohuva Vuoksi, jonne oli juuri menossa ryhmä koskenlaskuun; valitettavasti emme ehtineet moista urheilua nähdä.

Kylässä ihmettelimme paikalliseen ruokakulttuuriin kuuluvaa kuivattujen kalojen valikoimaa. Siiat, särjet, ahvenet, hauet ja matikat ja muut kalat odottivat ostajaa erinomaisen persoonallisen tuoksun kera. Me kuitenkin tyydyimme jäätelöön.

Sortavalassa lähdimme aamulla kantosiipialuksella Valamon luostariin.

Jo pelkkä matka Laatokan laineilla oli upea ja vielä hienompaa seurasi perillä. Luostarirituaaliin kuuluu tietyt pukeutumissäännöt ja niin sonnustauduimme hameisiin ja huiveihin; miehillä oli oltava pitkät housut.

Yllätykseksemme kuulimme, että Valamossa asuu paljon siviilejä ja heille on siellä oma kauppakin. Tosin siviilien määrää on tarkoitus koko ajan vähentää ja hankkia Sortavalasta heille asuntoja.

Luostarin puutarhan aineksista tehty yrttilikööri kauniin sertifikaatin kera sujahti monen tuliaispussiin. Sortavalaan palattua oli aika lähteä kohti Petroskoita ja Äänistä.

Matkalla poikkesimme Pitkärannan – Suojärven tien varrelle Surunristi- muistomerkille. Se esittää, kuinka Suomen ja Venäjän äidit surevat poikiensa menetystä 1939–40 sodassa.

 

Jättiputki rehottaa pelloilla

Harmaat kylät ja ränsistyneet talot seurasivat toinen toisiaan, mutta myös kauniisti kukkivat pihat ja rehevät kasvimaat ja olihan sentään muutama uusikin talo joukossa.

Mutta missä ovat kotieläimet, missä viljapellot? Ei missään!

Muutama heinäpelto rehurullineen nähtiin ja viimeisenä päivänä Pietariin ajaessa pari isohkoa lehmälaumaa ja navettaa. Näiden sijaan katselimme lukemattomia jättiputkipeltoja. Putkea kuulemma kylvettiin eläinten rehuksi erään entisen presidentin ideasta. Arvattiin kyllä, etteivät saaneet suurta suosiota lehmien ruokintapöydillä, mutta siellä ne nyt rehottavat.

Ukkosen paukkuessa pään päällä saavuimme Petroskoihin ja hotelli Severnajaan, entiseen hotelli Pohjolaan. Remontti oli meneillään, mutta kyllä yösijan sai kunhan jaksoi kavuta pakaaseineen ikivanhat kivirappuset kolmanteen kerrokseen.

Yhdessä osassa taloa oli jo hissi, mutta hotellin vastaanotossa vain hissikuilu. Uni maistuikin sitten makeasti, mutta mitä ihmettä ovat laittaneet jättiläismäisten ja painavien tyynyjen täytteeksi? Se ei selvinnyt.

Seuraavan päivän Kontupohjan retkellä katselimme läheiseltä mäeltä valtavaa tehdasaluetta, joka on tuottanut aikoinaan painopaperia muun muassa Helsingin Sanomiin, nykyisin esimerkiksi Savon Sanomiin.

Kontupohjahan on osa suomalaisten historiaa. Itä-Karjalaan muuttaneet suomalaiset ja amerikansuomalaiset rakensivat kylästä 1920–30-luvuilla kaupungin.

Stalinin vainojen aikaan käytännössä koko suomalaisväestö vangittiin. Jatkosodan aikana 1941–44 Kontupohja oli Petroskoin tavoin suomalaisten miehittämä.

Nyt paperitehdas on rahoittanut kaupunkiin ravintolan, kulttuuritalon, jäähallin ja kalanviljelylaitoksen. Tehdas siis tarjoaa työntekijöilleen kaiken tarvittavan.

Torilla olisi saanut uusia vaatekaappinsa sisällön varsin pienellä rahamäärällä; tuotteet olivat sitä paitsi ihan muodikkaita. Me pidimme lompsamme visusti piilossa, koska tienoolla ”pyöriskeli” tietynlaista nuorisojoukkoa ja kuljettajakin oli meitä varoitellut. Sen sijaan menimme joukolla kartuttamaan kansankuppilan kahvikassaa kuljettaja-Tanen avustaessa kieliongelmissa. Kahvi ja pullat olivat halpoja ja maittavia.

Tane kertoi, että kartutimme kassaa kerralla reilusti kahvilan yhden tavallisen myyntipäivän verran.

Kahvittelu matkalla ei aina sujunut suunnitelmien mukaan. Eräässäkin paikassa paluumatkalla ajettiin ison kahvilan eteen, mutta kahvikeitin olikin rikki eikä kahvia saanut ja vessakäyntiinkin oli kerättävä lisää rohkeutta. Mutta suomalaisella sisulla kyllä onnistuu!

 

Kaupunkikierros Petroskoissa

Petroskoissa teimme erinomaisen kaupunkikierroksen suomea hyvin puhuvan oppaan johdolla. Tällä kierroksella saimme ostaa painotuoreen Karjalan Sanomat -lehden ja jos vielä halusi lukuhetkiä enemmän, myynnissä olivat kaikki heinäkuun numerot: lehti ilmestyy suomeksi kerran viikossa. Katumyynnissä yksi lehti maksoi sata ruplaa, nyt sillä rahalla sai suoraan toimittajilta viisi numeroa.

Keskiviikko oli Petroskoissa häiden päivä. Niinpä ihastelimme hääpareja ja pitkiä, hienoja hääautoja.

Kävimme Aleksanteri Nevskin kirkossa ja ihmettelimme melkein kirkon näköistä rautatieasemaa.

Kaupungissa toimii myös luterilainen kirkko. Nähtävyyksistä on mainittava myös 1774 rakennettu Neitsyt Marialle pyhitetty upea ortodoksinen puukirkko, jonne pääsimme sisällekin ihastelemaan. Kirkko on aivan Äänisen rannalla, joten pääsimme myös vilvoittelemaan käsiämme Äänisen aalloilla.

 

Aunukseen ja Lotinapeltoon

Matkalla kohti Pietaria näimme monia tyypillisiä karjalaiskyliä: pitkiä, maalaamattomia taloja, päädyt tielle päin ja edelleen kauniisti kukkivia pihoja.

Koko matkan ajan olimme nähneet myös runsain määrin marjanmyyjiä teiden varsilla: päämyyntituotteena mustikka.

Lotinapellossa oli tarkoituksena taas poiketa kahville, mutta siksak-hyppelyksi meni. Onkohan tuon nurkan takana: yksi kyläläinen näytti tuonne, toinen tänne.

Suurin osa löysi jäätelöä kylän pikkuruisesta kaupasta ja pienin osa löysi sitten vihdoin erään talon toisesta kerroksesta hyvän kahvilan. Jäätelöostoksilla en meinannut ymmärtää, että kassakoneessa oleva lukema ei tarkoittanutkaan ostosten hintaa ja sitten kassarouva hermostui ja olin entistä enemmän ihmeissäni. Otettiinkohan matkailijalta turistilisä?

Muutama kymmenen kilometriä ennen Pietaria poikettiin katsomaan kolmiulotteista Diorama Museon esitystä siitä, miten Leningradin lähes 900-päiväinen piiritys purkaantui ja juuri samalla paikalla, missä museo nyt on. Näkemisen arvoinen paikka. Neva ylitettiin kohta sen jälkeen.

Pietari ja Neva-risteily oli elämys. Monenkohan sillan alta Pietarin noin 500 sillasta laiva lipui? Pääkatu Nevski Prospekt oli yhtä loistoa koko 4,5 kilometrin matkalla.

Kuljettaja Taunon nykyinen kotikaupunki tuli esiteltyä hänen opastamanaan todella tarkasti. Esittely saatiin myös liikennekulttuurista, niin vilkkaana se soljui läpi kaupungin.

Eräällä aukiolla oli vakiovarustus valmiina heille, jotka parkkeeraavat autonsa miten sattuu. Lähtövalmiina poliisit ja pienet hinausautot rivissä. Yhtäkkiä väärin parkkeeraaja huomaakin autonsa olevan menossa jonnekin varastoon hinausauton kyydissä.

Kohti kotomaata ajettaessa näimme mitä oli tullut Terijoen pitsihuviloiden tilalle. Toinen toistaan hulppeammat Pietarin ja Moskovan raharikkaiden huvilat.

Ajettiin ohi Raivolan, Kuuterselän ja vihdoin Viipuriin. Kahvit Pyöreässä tornissa, loppujen ruplien tuhlaus Kauppahallissa ja kohti raja-asemaa.

Rajamuodollisuudet sujuivat paluumatkallakin hyvin. Ehkä niissä Tanen henkseleissä on sittenkin voimaa!

Mielenkiintoinen matka, varsinkin näin ensikertalaiselle.

Kiitos matkasta Erkki, Marjatta ja Tane!

 

Anja Nord

Risteily Nevalla. Kuva: Kimmo Laakia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?