Muistokirjoitus

Pennon matriarkka on poissa

Helmi Lahtinen 12.1.1923 – 21.8.2014

 

Vähän-Pennon Mattilassa Kuhmalahdella syntynyt ja kasvanut Helmi Lahtinen sai kodin perintönä matkaeväikseen juurevan kotiseuturakkauden sekä vankkumattoman lujan isänmaallisuuden, mitkä kirkastuivat poikkeuksellisen hienosti hänen viimeisinä elinvuosinaan.

Terveydenhuollon vaativalla saralla Tampereella elämäntyönsä tehnyt, viimeksi kaupungin johtavana ylihoitajana työskennellyt Helmi sai jo vähän toisella kymmenellä ollessaan kokea kantapään kautta terveyden olevan mittaamattoman arvokas lahja.

Pelätty tulirokko; kova kuume, pahoinvointi ja punainen ihottuma ilmaantuivat äkkiarvaamatta. Hyvin historiansa lukenut Helmi muisteli, että sairastumispäivä oli 11. joulukuuta 1936; sama päivä, jolloin kuningas Edward VIII, Walesin prinssi luopui kruunustaan rakkaan Wallisinsa (Simpson) takia.

Ensin potilas kuljetettiin Luopioisiin kunnanlääkäri Wesanderin vastaanotolle ja suoraan kulkutautisairaalaan. Jonkin ajan kuluttua Mattilaan vanhaan päärakennukseen perustettiin oma karanteeni: silmiä kirveltävää formaliini-lamppua poltettiin basillien tuhoksi, vieraita ei saanut käydä. Ruoka-annokset ojennettiin ’pitkällä kädellä’ kuin spitaalisille. Eristys oli niin ankara, että kaupassa pistäytyvä talon väki joutui huutelemaan asiansa rappusilta ja heittämään rahat lysoliveteen.

Tulirokko voitettiin ja Helmistä tuli sairaanhoidon opintojensa jälkeen terveyssisar Kuhmalahdelle 1950-luvun alkuvuosina.

Itse muistan elävästi ensikosketukseni Helmiin, kun hän saapui ’pistämään’; varmaankin calmette-rokotusta. Voisin piirtää vielä yli 60 vuoden kuluttua tarkalleen tuon ampullin ja juhlavan neulan, jolla kauhusta jäykkää poikaa tökättiin. No, ei se välejä isoisän sisarentyttäreen rikkonut – ainakaan pitkäksi ajaksi.

Kotipaikkakunnaltaan Helmi siirtyi isompiin ympyröihin, ensin Mannerheimin lastensuojeluliiton palvelukseen ja sitten Tampereelle, jossa hän nousi nopeasti johtavaksi terveyssisareksi ja vuonna 1972 Tampereen kaupungin johtavaksi ylihoitajaksi. Aktiivinen ja energinen Helmi vaikutti virkatyönsä ohella merkittävästi muun muassa sairaanhoitajaliiton keskushallituksessa.

 

Vietin pari opiskelutalvea Helmin ja hänen sisarensa Hiljan asunnon yläkerrassa Messukylän Vuohenojalla. Muistan monta pakkasaamun tunnelmaa, kun pääsin topakkaotteisen Helmin kyydissä liftillä kaupunkiin. Vuohenojan risteyksessä oli ankara kuhina, eikä näkyväisyyskään pakokaasupilvessä aina parasta luokkaa; Helmi painoi varmoin ottein ja sumeilematta punaisen Renault Dauphinensa kaasupedaalin pohjaan ja niin mentiin kuin Lontoon sumuun…

Helmi piti ajotaitoansa yllä viimeiseen kesään saakka. Kun muutama vuosi sitten lääkärintodistusta ajokortin uusimiseen ei jalkavaivaiselle kuskille herunut, Helmi marssi Tampereelle autokouluun ja ajot jatkuivat taas.

Hoideltuaan Tampereen kaupungin leiviskänsä, eläkkeelle vuonna 1985 siirtynyt Helmi rakennutti Hilja-sisarensa kanssa lapsuudenkodin lähimaisemiin Pento-Ojan varteen elämän ehtoovuosia varten uuden talon, Pentovainion.

Jyhkeän hirsitalon avaraa pirttiä hallitsee iso leivinuuni, talon sydän, missä Helmi paistoi aina joulun alla suussa sulavat, ikivanhalla maalaisreseptillä valmistetut varikoisleivät lämpimäisiksi laajalle sukulais- ja ystäväpiirille.

Pentovainiossa järjestetyistä syysjuhlista tuli vuosien varrella tärkeä, miltei legendaarinen sukutapaaminen, jossa Helmi kertoi iloiseen ja huumorintajuiseen tyyliinsä monesta näillä perillä vaikuttaneesta sukulaisesta ja persoonasta.

 

Seurakunnallisten ja kunnallisten luottamustoimien ohella Helmin sydän sykki erityisellä lämmöllä Kuhmalahden kotiseutuyhdistyksen, sekä suojeluskunta- ja lottaperinteen vaalimisessa.

Helmi Lahtisesta tuli vuosien mittaan kotiseudullaan laajasti arvostettu matriarkka.

Sain olla mukana Helmin viimeisessä isossa hankkeessa, Pennon kylien historiaprojektissa, rapiat kolme vuotta.

Helmi oli kirjoittanut Kuhmalahden Suojeluskunnan ja Lotta-Svärdin historiikin sekä ponnistellut Kuhmalahden Sankarivainajat-kirjan aineiston keruussa, mutta yhdeksääkymmentä lähenevän kirjoittajan voimat eivät enää riittäneet Pennon historian saattamiseen kansien väliin.

Helmin palava innostus sytytti jonkun vuosikymmenen kirjoittamista harjoitelleen Vähän-Pennon pojan hankkeeseen mukaan. Meistä tuli yhteen hiileen puhaltava tiimi. Kiivaimmassa tuoksinassa huomasimme kerran, että kumpikin oli lukenut korehtuurivedoksia yöllä kahteen saakka.

Niin vain syntyi yli 400-sivuinen Pennon liepeillä siintävi selkä -paikallishistoriikki. Monen kustantajan kanssa olen töitä tehnyt, mutta kyllä ’Helmin talli’ oli parhaasta päästä.

 

Helmin arvostusta yli katsantokantojen rajojen selittää osaltaan hänen kautta vuosien säilynyt ymmärryksensä ja lojaalisuutensa vähempiosaisia kohtaan.

Pennon kirjaa on kiitelty siitä, että myös mökkien asukit ovat saaneet heille kuuluvan osan ja arvon.

Jokainen Helmin tuntenut muistaa hänen lujan, halki vuosikymmenten kantaneen lauseensa: ”Isänmaan asiaa ei saa unohtaa.”

Toivo-veljensä Talvisodan taisteluissa Ristisalmella menettänyt Helmi ei elämöinyt tai ratsastanut isänmaallisuudella koskaan. Hän teki arjen tekoja.

Kun Suomen ensimmäisiin suojeluskuntataloihin lukeutuvan, nykyisin manttaalisäätiön omistaman Suojan kattotalkoisiin tarvittiin rahaa, Helmi kutsui puoli pitäjää 90-vuotisjuhliinsa ja ohjasi tuhansien eurojen lahjarahat Suojan kattoremonttiin.

Vielä siirryttyään ajasta ikuisuuteen paikallisperinteen lämminhenkinen vaalija jätti tärkeän viestin ystäville ja kylänmiehille. Helmi toivoi jälkisäädöksessään, että kukkalaitteiden ja adressien rahat ohjattaisiin Suojan kunnossapitorahastoon.

”Jokainen yksin maan sydämellä – auringonsäteen lävistämänä ja äkkiä on ilta.” (Salvatore Quasimodo)

 

Jorma Marttala

tietokirjailija, Helmi Lahtisen sukulainen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?