
Vastavalittu kunnanjohtaja Janita Koivisto kiitti luottamuksesta ja lupasi viedä Pälkänettä eturivin kunnaksi.
Janita Koivisto jatkaa Pälkäneen kunnanjohtajana myös joulukuun alussa, kun Esko Arasalo siirtyy eläkkeelle. Kunnanjohtajaa parhaillaan tuuraava hallintojohtaja sai taakseen kaksi kolmasosaa pälkäneläispäättäjistä, kun valtuusto teki torstaina lopullisen valinnan.
Hausjärven hallintojohtaja Aleksi Heikkilälle löytyi kannattajia etenkin sosialidemokraattien ja perussuomalaisten joukossa. He vetosivat muutoksen tuuliin, nuoruuteen ja sopivaan koulutukseen.
Lopullinen valinta tehtiin Jukka Kittilän (kesk) ja Jani Luukkosen (ps) ehdotuksesta suljetulla lippuäänestyksellä. Valtuuston puheenjohtajalle Petri Urkolle (kesk) olisi kelvannut nimenhuutoäänestyskin.
– Itse en olisi ehdottanut suljettua lippuäänestystä. Se kuitenkin toimitetaan, jos joku sitä pyytää.
Äänestyksessä 18 valtuutettua kirjoitti Lappuunsa Koiviston nimen. Yhdeksän päättäjää kannatti Heikkilää.
Heikkilän puolesta, ei Koivistoa vastaan
Kunnanjohtajan paikkaa haki 14 henkilöä. Lisäksi yksi antoi suostumuksensa siltä varalta, että hänet haluttaisiin valita virkaan.
Kolme kärkihakijaa kävivät sekä soveltuvuustesteissä että kunnanhallituksen ja -valtuuston tentattavana. Loppusuoralle edenneistä Kuhmoisten kunnanjohtaja Anne Heusalalle ei löytynyt valtuustossa kannattajia.
Aleksi Heikkilän taakse asettuneet valtuutetut korostivat, etteivät he ole Janita Koivistoa vastaan.
– Janita on avoin ja positiivinen henkilö, mutta Heikkilältä löytyisi sopivampi koulutus ja innovatiivisuutta, Risto Lindholm (sd) perusteli.
Tero Ahlqvist (ps) ja Timo Ailio (sd) puolestaan näkivät, että Koivisto ja Heikkilä olisivat toisiaan täydentävä parivaljakko kunnan johdossa.
– Palikkatestien perusteella he muodostaisivat erinomaisen taisteluparin, joka johtaisi meidät yhdessä uuteen nousuun ja loistoon, Ailio sanoi.
Pidetylle purserille jää laivan evakuointi
Tero Ahlqvist vertasi Pälkäneen kuntaa laivaan, jonka vanha kippari on viime vuodet keskittynyt välttelemään Tavase-merkkistä sinilevälauttaa.
– Laiva on pyörinyt pitkään paikallaan, ja aivan liian moni miehistön jäsen ja matkustaja on jättänyt laivat: olemme muuttotappiokunta, ja kunnanviraston henkilöstönkin vaihtuvuus on ollut suurta.
Ahlqvist pelkäsi, ettei ”pidetty purseri” Janita Koivisto pärjäisi yksin ruorissa, kun perämieskin on jättämässä laivan: kamreeri Toni Leino on hakenut Nokialle.
– Valitsemmeko kokeneen perämiehen vai miehistön ja matkustajien rakastaman purserin? Jos näemme, että talouden matalikko on väistämätön, niin toki laivan evakuoinnin voi antaa tutulle purserille, joka osaisi myötäelää miehistön ja matkustajien kanssa. Mutta jos haluamme vielä etsiä uusia reittejä ja saada Pälkäne-laivan houkuttelevaksi, minä antaisin ruorin kokeneemmalle kipparille, Ahlqvist perusteli Heikkilän taakse asettumistaan.
Kunnanjohtaja ei ole eläkevirka

Timo Ailion mielestä kunnanjohtaja Aleksi Heikkilästä ja hallintojohtaja Janita Koivistosta olisi saatu yhdessä hyvä johtokaksikko Pälkäneelle.
Timo Ailio vastaili muilta kuulemaansa Heikkilä-kritiikkiin.
– On sanottu, että hän on nuori pyrkyri, joka ei pysy Pälkäneellä kuin muutaman vuoden ja jatkaa sitten urallaan eteenpäin. Mitä sitten? Ei kunnanjohtajan virka saakaan olla mikään eläkevirka, vaan tarvitsemme muutosta, innovatiivisuutta, nuorta innokkuutta ja tarmoa. Jos mies hankkii täällä kannukset, hän vie samalla Pälkäneen nousuun.
Ailion mielestä pälkäneläisyys ei ole kunnanjohtajaa valittaessa etu, vaan rasite.
– Täällä on valmiiksi valtava tuttavien, ystävien ja työkavereiden joukko. Korvaan kuiskuttelijoita ja hihasta nyppijöitä riittää.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä huomautti, ettei Janita Koivostokaan ole vanha ja väsynyt, vaikka Ailio korosti vain Heikkilän nuoruutta ja energisyyttä.
– Janita on tuttu, erittäin osaava, taitava ja eteenpäin pyrkivä. Häneltä löytyy henkilöstöjohtamisen ja sote-alueen erityisosaamista, Eveliina Hakala (kesk) perusteli Koiviston taakse asettumistaan.
– Parempi tunnettu paha kuin tuntematon hyvä. Kunnanjohtajan hommat oppii, kun on kunnanjohtaja. Olen muutaman vuoden katsellut Janitaa, ja uskallan luottaa, että saamme hyvän kunnanjohtajan, Jarkko Pihkala (kok) sanoi.
Valtuusto otti vastaan seisaaltaan taputtaen
Kun äänten tarkistuslaskentakin oli suoritettu, ja Janita Koiviston lippunippu todettu kaksi kertaa kilpailijan pinoa paksummaksi, käytävälle esteellisenä siirretty vs. kunnanjohtaja kutsuttiin sisälle. Valtuutetut ottivat uuden kunnanjohtajan vastaan seisaaltaan taputtaen.
– Minun oli pakko tehdä jotakin, kun jännitti niin, että kädet hikoilivat, kahviastioita keräillyt Koivisto tunnusti.
Hän kiitti päättäjiä luottamuksesta ja lupasi kääriä hihat ja ryhtyä tekemään Pälkäneestä eturivin kuntaa.
Valinnasta tyytyväinen Maisa Vehkalahti (kok) kutsui päättäjät valtuuston päätteeksi kotiinsa nostamaan lasillisen uudelle kunnanjohtajalle.
Kunta kasvattaa avainhenkilönsä
Pälkäneen kunnanjohtajavalinnan asetelmaksi rakennettiin tuttu ja turvallinen vastaan energisyys ja muutos. Kärjistys ei tee oikeutta hakijoille, eikä se kerro myöskään valitsijoista. Pälkäneelle ja kunnantalolle kaivataan muutosta.
Janita Koivistosta on tullut koossa pitävä voima kunnantalon yläkerrassa, jonka avainhenkilöt ovat siirtyneet nopeassa tahdissa isompiin kuntiin tai eläkkeelle. Koiviston valintaa sekä puolustettiin että vastustettiin pelolla siitä, että loputkin osaajat karkaavat ja kunta jää tuuliajolle.
Päättäjät pelkäsivät, että pidetty ja osaava hallintojohtaja loikkaa Kangasalle sosiaalijohtajaksi, jos häntä ei valita Pälkäneen ykkösvirkaan. Lisämausteensa toi tieto siitä, että Nokialle talousjohtajan paikkaa tavoittelevalla kamreeri Toni Lehdollakin on vetoa muualle.
Hallinto-osaston vaihtuvuus on ollut niin suurta, että kolme vuotta Pälkäneellä toiminut Lehto kuuluu talon konkareihin. Lisäksi hän on ainoita jonka tittelin edessä ei lue vs. tai ma.
Janita Koiviston valinta tietää sitä, että hakuun tulee uusi hallintosihteeri. Tähänkin tehtävään on parhaillaan ”oppisopimuksella” kasvamassa kaksikin hyvää ehdokasta: Mia Kangasniemi ja Aleksi Saukkoriipi.
Kunnanjohtajan valinta on valtuustokauden tärkeimpiä ja kauaskantoisimpia päätöksiä. Kaikki päättäjät eivät kuitenkaan jaksaneet intoilla asian kanssa, sillä lähes kolmasosa valtuutetuista puuttui, kun kärkiehdokkaat kävivät pari viikkoa sitten heidän tentattavanaan. Kuntalaisten ja median kiinnostus oli vielä vähäisempää: yleisölehterit täyttyivät ratkaisevassa valtuuston kokouksessa vain puoliksi, ja lehdistöpenkeillä sai istuskella itsekseen.
- Äänestyslippuaan uurnaan pudottamassa Jarkko Pihkala.
- Äänestyslippuaan uurnaan pudottamassa Jyrki Ahola.
- Olavi Seppälä halusi, ettei maapoliittinen ohjelma ainakaan rajoita Rautajärven kehitystä.
- Äänestyslippuaan uurnaan pudottamassa Pauliina Jaakkola.
- Perttu Pohjanperä ja Petri Urkko suorittavat tarkistuslaskentaa.
- Perttu Pohjanperä ja Markku Koskelo laskivat kunnanjohtajavaalin äänestysliput.
- Perttu Pohjanperä ja Markku Koskelo laskivat kunnanjohtajavaalin äänestysliput.
- Vastavalittu kunnanjohtaja Janita Koivisto kiitti luottamuksesta ja lupasi viedä Pälkänettä eturivin kunnaksi.
- Vastavalittu kunnanjohtaja Janita Koivisto kiitti luottamuksesta ja lupasi viedä Pälkänettä eturivin kunnaksi.
- Vastavalittu kunnanjohtaja Janita Koivisto kiitti luottamuksesta ja lupasi viedä Pälkänettä eturivin kunnaksi.
- Vastavalittu kunnanjohtaja Janita Koivisto kiitti luottamuksesta ja lupasi viedä Pälkänettä eturivin kunnaksi.
- Valtuuston valinnasta hyvillään ollut Maisa Vehkalahti kutsui päättäjät kotiinsa nostamaan maljan uudelle kunnanjohtajalle.
- Valtuutetut ottivat seisaaltaan taputtaen vastaan uuden kunnanjohtajan.
- Risto Lindholm asettui Aleksi Heikkilän taakse.
- Risto Lindholm asettui Aleksi Heikkilän taakse.
- Tero Ahlqvist ei olisi uskonut kuntalaivan ruoria pidetylle purserille.
- Timo Ailion mielestä kunnanjohtaja Aleksi Heikkilästä ja hallintojohtaja Janita Koivistosta olisi saatu yhdessä hyvä johtokaksikko Pälkäneelle.
- Yleisölehterit täyttyivät vain puoliksi, kun valtuusto teki tärkeän ja kauaskantoisen kunnanjohtajavalinnan.
Viimeisimmät kommentit