Nälkäpäivä jo 35. kerran Pälkäneellä

Nälkäpäiväkeräys järjestetään Pälkäneellä tänä syksynä jo 35. kerran. Syyskuun kolmannen viikonlopun kynnyksellä eli torstaina ja perjantaina 18. ja 19. syyskuuta koululaiskerääjät jalkautuvat katukuvaan, ja lauantaina keräysväkeä löytää ainakin Onkkaalan Löytötexin edestä. Esimerkiksi Aitoossa myydään hernekeittoa Pysäkillä perjantaina 19.9. kello 15–17.

Suomen Punaisen Ristin mukaan avun tarve on tällä hetkellä suuri etenkin Länsi-Afrikassa, jossa kärsitään historian pahimmasta Ebola-epidemiasta. WHO:n mukaan viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut tähän mennessä yli 1500 ja tartuntaepäilyjä on noin 3000. Alueelle on lähetetty huhtikuun jälkeen yhdeksän suomalaista Punaisen Ristin avustustyöntekijää. Sierra Leoneen on rakennettu Ebola-klinikka, jossa voidaan hoitaa 60 potilasta kerrallaan. Suomen Punainen Risti tukee klinikan toimintaa. SPR vetoaa lahjoittajiin myös Gazan humanitaarisen tilanteen helpottamiseksi.

Vuosi sitten kerätyillä Nälkäpäivä-varoilla SPR osallistui avustusoperaatioon Filippiineillä, jossa yritettiin toipua Haiyan-hirmumyrskyn aiheuttamista tuhoista.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?