Aitoon päiväkotihankkeen suunnittelua viedään eteenpäin valtuuston kesäkuisen linjauksen mukaisesti. Kunnanhallitus kuuli viime viikon kokouksessaan tilannekatsauksen suunnittelutilanteesta ja uusien sisäilma- ja kosteusselvitysten tuloksista. Pälkäneen kunnan teknisen johtajan Matti Vesavan mukaan tutkimusten anti ei tuonut esiin mitään sellaista, jota ei olisi suunnitelmissa jo huomioitu.
– Tarkoitus on uusia vesi- ja viemärijohdot sekä ilmanvaihto. Kattohan uusittiin jo aiemmin, ja muuten rakennus on ikäänsä nähden hyvässä kunnossa, Vesava sanoo.
Lisäksi rakennukseen tehdään jonkin verran päiväkotitoiminnan vaatimia muutostöitä. Piha-aluettakin muokataan osin uusiksi. Teknisen johtajan arvion mukaan kyse on useiden satojentuhansien eurojen projektista.
Suunnittelupöydän ääressä on istunut kunnan teknisen keskuksen väen ja sähkö-, LVI- ja rakennussuunnittelijoiden lisäksi edustajia varhaiskasvatuksen puolelta.
Vesava uskoo, että urakkatarjoukset on mahdollista saada liikkeelle vielä loppuvuodesta. Mikäli rahoitus ensi vuodelle järjestyy, on töihinkin tarkoitus ryhtyä varsin pikaisesti. Vielä tässä vaiheessa Vesava ei kuitenkaan uskalla käydä arvailemaan urakan tavoiteltua valmistumisajankohtaa.
– Mukana on kuitenkin vanhan purkamista, joka saattaa viedä aikaa sekä pihatöitä, joita ei juurikaan voi tehdä talviaikana, hän muistuttaa.
Kunta järjestänee jossakin vaiheessa myös tiedotus- ja keskustelutilaisuuden hankkeen etenemisestä alueen asukkaille.
Aitoon koulun pihapiirin erillisen koulurakennuksen saneeraamisesta päiväkodiksi päätettiin Pälkäneen valtuustossa kesällä.
Viimeisimmät kommentit