Seurakuntavaalit: Pälkäneen ensimmäisessä vaalipaneelissa pohdittiin muun muassa tulevaa seurakuntarakennetta ja lähetystyön merkitystä

Vastaajakahdeksikko luotti kristillisiin perusarvoihin

Yleisö seurasi panelistien keskustelua hiljaisena mutta tarkkaavaisesti.

Pälkäneen seurakunnan ensimmäinen vaalipaneeli käytiin sunnuntaina Luopioisten seurakuntakeskuksessa messun ja kirkkokahvien jälkeen. Keskustelua johti kirkkoherra Jari Kemppainen.

Lähimmäisen asialla -valitsijayhdistyksen panelisteina olivat Kaija Huhtanen, Asko Valkama, Paula Suksia ja Henri Lehtola. Pälkäneen seurakuntalaisten valitsijayhdistyksestä paneeliin osallistuvat Arto Vehviläinen, Rainer Zeitlin, Leena Eerola ja Minna-Liisa Virpinen.

Ensimmäinen kysymys kuului, mitä kukin ehdokas ensisijaisesti haluaisi kehittää Pälkäneen seurakunnassa.

Lehtola ja Huhtanen kertoivat olevansa kiinnostuneita taloudenhoidosta ja varainkäytön suunnittelusta, Huhtanen lisäksi aikuistyön kehittämisestä. Valkama taas kantoi huolta henkilökunnan jaksamisesta ja halusi löytää vapaaehtoistyön uusia muotoja, mahdollisesti myös kiinteistöjen hoidossa. Suksiaa kiinnosti eniten hengellisen työn kehittäminen ja myös maaseudun ja kylien säilyminen elävinä.

Virpinen käänsi painopisteen lapsi- ja nuorisotyöhön, erityisesti siihen, että nuorille löytyisi omalta tuntuva paikka seurakunnassa, ja myös Vehviläinen halusi myös raivata tietä nuorille ja rohkaista erityisesti ”piilouskovaisia” nuoria mukaan toimintaan.

Eerola, joka jo nyt tekee diakoniatyötä, oli huolissaan sekä erityisesti syrjäseutujen vanhusten hoidosta että nuorten lapsiperheiden jaksamisesta. Zeitlin piti tärkeimpänä säilyttää seurakunnan ydintoiminnat, kuten messun, joilla luodaan puitteet uskomiselle. Auttaminen kuuluu hänestä samaten olennaisimpiin tehtäviin.

Kun keskustelu ehti mahdolliseen tulevaan seurakuntarakenteeseen ja sen vaihtoehtoihin, seitsemän ehdokasta piti Pälkäneen parhaana vaihtoehtona seurakuntayhtymää, jonka puolesta varsinkin Henri Lehtola puhui pontevasti. Vain Paula Suksia rohkeni pitää kappeliseurakuntaa parempana.

Sana on kirkon vientituote

Panelistien vastaukset kestivät sen verran pitkään, että kovin monia kysymyksiä ei ehditty käsitellä. Yleisö ei esittänyt omia kysymyksiä, paitsi Tero Ahlqvist, joka on itsekin seurakuntavaaleissa ehdokkaana.

Hän pyysi panelisteja pohtimaan perinteisen lähetystyön asemaa, jota on pureksittu viime aikoina kiivaasti julkisuudessa. Jopa Kirkon ulkomaanavusta on kuulunut kommentteja, että uskonnonvapaus on tärkeämpi asia kuin lähetystyö.

Ahlqvist kysyi, pitäisikö lähetys lopettaa ja korvata kokonaan kansainvälisellä diakonialla, eli tehdä pelkkää avustustyötä ilman sananjulistusta?

Osoittautui, että jokainen panelisti halusi säilyttää molemmat, sekä humanitäärisen avun että kristinuskon levittämisen. Perinteisestä lähetystyöstä ei haluta luopua, joskin kirkon auttamistehtävää alleviivattiin keskustelun aikana moneen kertaan.

– Usko ilman tekoja on kuollut, muistutti Kaija Huhtanen.

Leena Eerola vahvisti, ettei nälkäänäkeville voi tarjota pelkkää uskoa. Esimerkiksi sopi hänen kuten muidenkin panelistien mielestä Jeesuksen oma toiminta: hän sekä paransi ja ruokki että opetti.

– Sanaa ei voi irrottaa kirkon avusta, se on kirkon tärkein vientituote, Paula Suksia tiivisti.

Ei yllätyksiä mutta ei kompurointiakaan

Panelistit ovat valmiiksi orientoituneet tekemään vapaaehtoistyötä seurakunnassa. Näistä ehdokkaista löytyisi ainakin sählykerhon ohjaaja, sunnuntaisuntio, vanhusten avustaja ja lapsityön kehittäjä. Vasemmalta Arto Vehviläinen, Rainer Zeitlin, Leena Eerola ja Minna-Liisa Virpinen.

Pälkäneen seurakunnan ensimmäinen vaalipaneeli ei paljastanut panelistien kesken suuria ristiriitaisuuksia eikä toisistaan jyrkästi poikkeavia näkemyksiä sen enempää yksittäisten ehdokkaiden kuin valitsijayhdistystenkään välillä.

Se ei myöskään tarjonnut mitään yllättävää.

Lähinnä syntyi mielikuva järkevistä ja sitoutumishaluisista ihmisistä, joilla on vakava tarve ja kiinnostus kehittää kotiseurakuntaa, ja jotka luottavat kristillisiin perusarvoihin. Nuorinta myöten jokainen osasi asiansa ja oli tarvittaessa valmis myöntämään suoraan, jos ei jotakin tiennyt.

Valtakunnallisissa medioissa on pyöritelty paljon kysymystä, uskovatko kaikki seurakunnan luottamushenkilöiksi pyrkivät Jumalaan. Näille kahdeksalle se olisi ollut turhanpäiväinen kysymys, koska jokainen iästä ja taustasta riippumatta perusti kaikki vastauksensa uskoon.

 

Kaikki panelistit olivat järkilinjalla taloudellisissa ja hallinnollisissa asioissa. Useimmat olivat sillä kannalla, että kiinteistöjen hoidossa esimerkiksi energiaa säästävät lämmitysratkaisut ja käyttöasteen nostaminen vaikkapa lisäämällä tilojen vuokraamista muille käyttäjille ovat parempia ratkaisuja, kuin myyntiin laittaminen. Tosin jokainen hyväksyi myös sen, että pakon edessä täytyy uskaltaa päättää luopumisesta.

Kuten Asko Valkama asiallisesti huomautti, myyminen ei juuri tällä hetkellä ole kovin kannattavaa, joten omaisuutta pitäisi ennen kaikkea hoitaa ja pitää kunnossa mahdollisia tulevia realisointeja varten – ja tietenkin käyttöä varten.

Rakennusten hoito sinänsä ei kuulu seurakuntien ydintehtäviin, mutta totuus on, että mitä vanhempi ja arvokkaampi kirkko on huollettavana, sitä enemmän voimavaroja se syö.

Keskustelu seurakunnan omistamien rakennusten myymisestä ja mahdollisesti myyntijärjestyksestä on tosiasiassa keskustelua ehdokkaiden tunteista ja arvomaailmasta. Kysymys ”mistä viimeiseksi luopuisit?” tarkoittaa ”mikä on sinulle rakkain paikka?” Jokainen käsittää, että seurakunnan kalleimmat kiinteistöt

Tässä rivissä istuu potentiaalinen raamattupiirin vetäjä, leipuri, kiinteistötalkoolainen sekä kristillisen kasvatuksen vapaaehtoistyöntekijä. Vasemmalta Kaija Huhtanen, Asko Valkama, Paula Suksia ja Henri Lehtola. Paneelin puheenjohtajana toimi kirkkoherra Jari Kemppainen.

eivät oikeasti ole myytävissä, koska niille ei ole markkinoita.

Vai onko siunauskappeleilla suurikin kysyntä kiinteistövälityksessä? Tai mitä ajattelisitte myynti-ilmoituksesta, jossa tarjottaisiin hyväkuntoista, alle 200 vuotta käytettyä punatiilistä ristikirkkoa – kaupan päälle voitaisiin luvata vielä sankarihautausmaa?

Sen sijaan seurakunnan muun omaisuuden realisointi on mahdollinen keino paikata taloutta. Ongelma on vain siinä, että jokainen paikka, leirikeskus, pappila, kerhotila, on hankittu johonkin tarpeeseen, joka ei ole hävinnyt minnekään, ja siksi jokaisella on kannattajansa. Vaalipaneelin kuopus Arto Vehviläinen puolusti aivan oikein Seitsyetä, koska se on nuorille tärkeä. Juuri edellinen puheenaihe oli koskenut sitä, miten tärkeitä nuoret ovat seurakunnalle.

Kaikki panelistit vastustivat jyrkästi henkilöstövähennyksiä seurakunnassa. Se on hyvä lähtökohta, koska työntekijöitä on muutenkin suhteessa vähemmän kuin monissa isoissa seurakunnissa. Mistään ei ole enää varaa supistaa, ja vapaaehtoisten tarve kasvaa koko ajan. Jokainen panelisti osasi myös suoralta kädeltä nimetä, mitä vapaaehtoistyötä olisi itse valmis tekemään.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?