Ennakkoäänestys käynnissä

Ilmoituskortit äänioikeudesta seurakuntavaaleissa saapuivat Kangasalla ja Pälkäneellä postilaatikoihin viime viikon aikana.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi kuluvan viikon maanantaina. Ennakkoon voi äänestää perjantaihin 31.10. asti. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa ympäri Suomea. Varsinainen vaalipäivä on isänpäivä eli 9. marraskuuta.

Pälkäneellä ennakkoäänestyspaikkoja on kaikkiaan kaksitoista. Osassa toimipisteitä voi äänestää koko ennakkoäänestysajan ajan. Toiset paikat palvelevat lyhyemmän aikaa. Pälkäneen seurakuntavaalien  ennakkoäänestyksen ensimmäisenä  annettiin yhteensä 120 ääntä, joka on 2,6 prosenttia äänioikeutetuista. Ääniä annettiin Kirkkoherranvirastossa 19 kappaletta, Luopioisten seurakuntakeskuksessa 56 kappaletta, Salmentaan lainausasemalla 34 kappaletta ja Sappeen koululla 11 kappaletta.

Kangasalla ennakkoon voi äänestää kahdeksassa eri toimipisteessä. Samoin kuin Pälkäneellä, osa ennakkoäänestyspisteistä palvelee koko ennakkoäänestysajan ja toiset palvelevat lyhyemmän aikaa.

Henkilöllisyystodistus mukaan

Seurakuntavaaleissa saavat äänestää kaikki 16 vuotta viimeistään 9.11. 2014 täyttäneet evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet. Äänestettäessä tulee olla mukana henkilöllisyystodistus. Kangasalla ja Pälkäneellä lähetettiin tänä vuonna myös ilmoituskortit postitse kotiin. Tarkoitus on muistutella seurakunnan jäseniä vaaleista ja aktivoida heitä myös käyttämään äänensä. Ilmoituskortin mukaan ottaminen äänestyspaikalle nopeuttaa äänestämistä, mutta äänestämään voi mennä myös ilman postissa saapunutta ilmoituskorttia.

 

 

 

Pälkäneellä pääsee vielä ennakkoäänestämään seuraavissa paikoissa:

 

­- Kirkkoherranvirasto, Pappilantie 29, 27.10.–31.10. klo 9–18.

- Seurakuntatoimisto Luopioisten srk-keskus, Pereentie 1, to 30.10. klo 10–19

- Pälkäneen seurakuntatalo, Onkkaalantie 75, ke 29.10. klo 10–19

- Kahvila eloTähkä, Rautajärventie 5, ke 29.10. klo 11–14

- Pälkäneen yhteiskoulu,  Koulutie 13, ke 29.10. klo 11.30–13

- Laitikkalan lainausasema, Kuisemantie 41, ke 29.10. klo 17–19

- Palvelutalo Kanerva, Nuohoojantie 14, to 30.10. 12.30–13.30

- Kostiakoti, Asevelitie 4, to 30.10. klo 14–15

 

Kangasalla pääsee vielä ennakkoäänestämään seuraavissa paikoissa:

 

- Kirkkoherranvirasto, Myllystenpohjantie 2,  ma–pe 27–31.10. klo 9–19.

- Kangasalan Prisma, Mäkirinteentie 10, ma–pe 27.–31.10. klo 10–20.

- Tampereen seudun ammattiopiston (Tredu) Kangasalan toimipiste, Sahalahdentie 22, ke 29.10. klo 10–13.

- Ruutanan seurakuntakoti, Seurakunnantie 8, ti–ke 28.10.– 29.10. klo 14–19.

- K-Market Sahrami Sahalahti, Isoniementie 1,ma–ke 27.–29.10. klo 11–19 ja to–pe 30.–31.10. klo 10–18.

- Pentosali Kuhmalahti, Lehtitie 1, ke 29.10. klo 9–15, to–pe 30.10.–31.10. klo 13–19

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?