”Kadonneet pojat” löysivät yleisönsä

Keväällä toimintansa aloittanut – ja omista nuorista paluumuuttajista ”Kadonneet pojat” -lempinimen saanut – FC Kangasalan miesten joukkue päätti pirteän ensimmäisen kautensa samalle sarjatasolle kuin jolla se kautensa aloitti. Kuutosdivisioonassa kuudestatoista pelatusta ottelusta kertyi seitsemän voittoa, kahdeksan tappiota sekä yksi tasapeli. Kaksijakoiset otteet oikeuttivat joukkueen lohkossaan sijalle kuusi, samaan pistemäärään kuin toinen kangasalalaisjoukkue KaVo II.

Kotiotteluissaan vain kolmesti pisteittä jäänyttä Kangasalaa kävi Kyötikkälän urheilukentällä kannustamassa iso määrä paikallisia – sarjatasosta ja makkaramyynnin puuttumisesta huolimatta. Loppukaudella joukkue ajautui ikäviin pistemenetyksiin vieraskentillä. Sarjan venyminen pitkälle syksyyn loi ongelmallisen tilanteen, oppilaitosten viedessä joukkueen pelaajia arkipäivisin pois joukkueen vahvuudesta.

Kuten kaikki muutkin joukkueet, myös FC Kangasalan miehet toivoisivat kunnan alueelle tekonurmea, jolloin harjoitukset ja ottelut voitaisiin aloittaa aikaisemmin keväällä. Tämän taakse ei kuitenkaan joukkueessa haluta mennä kauden tuloksia analysoitaessa.

Nuorten pelaajien kehittämisessä kunnostautuneen joukkueen tehokkain pelimies oli vasta 18-vuotias Ati Mäkelä, joka iski 14 otteluun peräti 6 maalia laitahyökkääjän tontilta. Syöttöpisteitä Mäkelälle karttui enemmän kuin seuran tilastomiehet pystyivät laskemaan.

Myös muita onnistujia joukkueesta löytyi runsaasti, parhaana esimerkkinä joukkueen kokenein pelaaja – ja silti vasta 23-vuotias – Antti Tapola, jonka hyvät otteet punapaidoissa poikivat siirron loppukesäksi Kolmoseen, Hämeenlinnalaisen Härmän paitaan. FC Kangasalan onneksi mies on kuitenkin palaamassa joukkueeseen ensikaudeksi.

– Nuori ja nälkäinen joukkue oli läpi kauden työteliäs, intohimoinen ja hyvin yhteen hitsautunut. Näitä piirteitä tullaan joukkueessa vaalimaan jatkossakin, lupaa valmentaja Tuomas Raatikainen.

Raatikaisen mukaan tulevaisuudessakin paikallisiin nuoriin luottava joukkue loi kesällä menestyksen puutteesta huolimatta positiivista pöhinää kangasalalaisen jalkapallon ympärille. Tämä on tarkoituksena jatkossakin, kun ensi kesän tavoitteeksi on asetettu nousu vitoseen.

Tulevana talvena aktiivisen harjoittelun ohella joukkue pelaa myös futsalia Tampereen piirin 5. divisioonassa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?