Kutsuttuina: Tampereen hiippakunnan Hiippakuntavaltuusto kokoontui Pälkäneelle pohtimaan kirkon mission muutosta

Lähetystyön uusi suunta on kaikkialta kaikkialle

Hiippakuntavaltuusto työskenteli osan ajasta ryhmissä. Piispa Matti Revon kanssa keskustelemassa olivat papit Heikki Pelkonen Lahden Launeen seurakunnasta (vasemmalla), ja sairaalasielunhoidon johtaja Antti Sipola Tampereelta sekä maallikkojäsen Liisa Pura Tammelasta.

Pälkäneen seurakunta sai viime lauantaina vieraita laajasti ympäri Tampereen hiippakuntaa, kun hiippakuntavaltuusto kokoontui kirkkoherra Jari Kemppaisen kutsusta pitämään syyskokoustaan seurakuntataloon.

Kokoukseen osallistuivat sekä piispa Matti Repo että Tampereen hiippakunnan kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri, muusikko Sakari Löytty.

Syksyinen kokoontuminen on tavan mukaan ideointiseminaari, jossa pohditaan ja käsitellään tiettyä teemaa, ja josta annetaan eväitä eteenpäin seurakuntatyöskentelyyn.

Tällä kertaa teemana oli kirkon mission muutos seurakuntien toimintaympäristön muutoksessa. Kirkon missio eli tehtävä on määritelty siten, että kirkon kuuluu kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen, tuoda elämään kestävä perusta ja rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta.

Ihmisten kutsuminen on toisin sanoen lähetystyötä, mutta millaista, minne ja keihin suuntautuvaa sen tulisi olla nopeasti muuttuvassa ja kansainvälisessä maailmassa, jossa kristinuskon varsinainen painopiste on siirtymässä pohjoiselta pallonpuoliskolta eteläiselle?

Sitä pohtimaan kokoontuneet hiippakuntavaltuuston pappis- ja maallikkojäsenet saivat hankalan pähkinän purrakseen, sillä koko lähetystyön perinteinen kuva istuu vielä tiukasti suomalaisessa ajattelussa

 

Kansainvälisyys ottaa tilaa

Ennen seurakuntavaaleja julkisessa mediassa keskusteltiin siitä, pitäisikö sananjulistusta vähentää tai peräti muuttaa lähetystyö pelkästään kirkon

Hiippakuntasihteeri, kirjailija, muusikko, musiikin tohtori ja lähetystyöntekijä Sakari Löytty (oikealla) on itse syntynyt lähetystyöntekijäperheeseen.

humanitääriseksi avustustoiminnaksi. Aiheesta keskusteltiin myös Pälkäneellä vaalipaneelin yhteydessä.

– Julistuksen vähentäminen ei ole kirkon intresseissä eikä kirkon opin mukaista. Voimme käyttää referenssinä Jeesuksen toimintaa, johon sisältyivät kaikki kolme lähetystyön keskeistä osaa, julistus, palvelu ja erilaisten oikeuksien puolesta puhuminen. Sen sijaan sitä, miten julistus tapahtuu, pitää nyt miettiä uudelleen, sanoi hiippakuntasihteeri Sakari Löytty.

Erityisesti Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan köyhissä maissa kristinusko leviää vauhdilla, mutta rikkaan pohjoisen asukkaat valitsevat yhä useammin vaihtoehtouskontoja tai ateismin.

Sakari Löytyn mukaan lähetystyö alkaa yhä enemmän risteillä ympäri kristittyä maailmaa. Suunta voi olla jatkossa myös etelästä pohjoiseen ja idästä länteen.

Globalisoituvassa maailmassa eri kansallisuudet sekoittuvat, ja alkuperäisväestön sekaan muuttaa yhä enemmän muita uskontoja tunnustavia tai toisenlaisesta kristillisestä kulttuurista tulevia asukkaita. On arvioitu, että vuonna 2030 Helsingissä asuu jo enemmän vieraskielisiä kuin suomenkielisiä.

– Tärkeä tehtävämme on rohkaista seurakuntia ottamaan vastaan läsnä oleva kansainvälisyys, Löytty totesi.

 

Kolonialismin jäljistä on vapauduttava

Matti Repo sanoo, että hiippakuntavaltuuston on hyvä kokoontua eri seurakunnissa, jotta ne tulevat tutummiksi toisilleen.

Piispa Matti Repo on Sakari Löytyn kanssa samaa mieltä siitä, että kirkko ei voi enää turvautua pelkkiin kotikutoisiin ja perinteiden lujittamiin toimintatapoihin. Kansainvälistyminen on uskallettava omaksua osaksi seurakuntien elämää.

– Meillä on oltava valmius kohdata toisia uskontoja ja toisista kulttuureista tulevaa kristillisyyttä. Kristuksen kirkko ei ole mikään kansallinen yritys, hän sanoo.

Repo arvioi, että lähetystyön rakenne on ollut yksi kirkon ongelma, jota nyt yritetään ratkaista. Lähetystyöstä ovat melko suvereenisti vastanneet seitsemän järjestöä, joista suurin on Suomen Lähetysseura.

– On syntynyt ehkä liikaa sellainen kuva, että kirkko maksaa ja järjestöt toimivat keskuudessaan niin kuin toimivat. Meille on tärkeää tehdä lähetystyöstä näkyvämmin kirkon omaa toimintaa, ja sitä koskien olemme tehneet uudet sopimukset järjestöjen kanssa, Repo kertoo.

Piispan mukaan valkoisen kristityn maailman vanhakantainen ”me tiedämme parhaiten” -ajattelu kuuluu menneeseen maailmaan. Kolonialistisesta ajattelusta on korkea aika päästä eroon.

Itse asiassa kirkon olisi päästävä siitä eroon kahdella tavalla: sitä ei tietenkään saa missään muodossa toteuttaa, mutta myös sen jättämästä ikävästä leimasta pitäisi voida irtautua.

– Kirkon olemassaoloon kuulu elää ja todistaa uskosta. Se on perustehtävä, josta ei voi tinkiä. Mutta uskonto ei saa olla vallankäyttöä eikä oman kulttuurimme tyrkyttämistä vieraan kulttuurin paikalle. Meidän on tehtävä yhteistyötä paikallisten kirkkojen kanssa ja kunnioitettava sen yhteisön arvomaailmaa, jossa lähetystyötä teemme. Tehtävämme on Jumalan rakkauden, ei omien tapojemme ilmaiseminen, Repo määrittelee.

Hiippakuntavaltuusto

  • hiippakunnan toinen toimielin Tuomiokapitulin ohella
  • tehtävänä tukea ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa
  • 21 jäsentä: 14 maallikkoa ja 7 pappia
  • läsnäolo- ja puheoikeus piispalla, muilla tuomiokapitulin jäsenillä, hiippakunnasta kirkkohallituksen valituilla ja kirkkohallituksen pappisjäsenillä
  • kokoontuu 2–4 kertaa vuodessa
  • hyväksyy vuosittain hiippakunnan toiminta- ja taloussuunnitelman sekä talousarvion
  • hyväksyy tilikauden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen
  • perustaa ja lakkauttaa tuomiokapitulin virat
  • käsittelee seurakunnista, hiippakuntavaltuuston jäseniltä ja tuomiokapitulista tulleet aloitteet
  • voi asettaa tuomiokapitulin alaisia toiminnallisia johtokuntia
  • lähettää tarvittavat asiakirjat kirkolliskokoukselle

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?