Klooraus: Onkkaalan verkostoveden kolibakteeri ei aiheuta vaaraa eikä tarvetta ylimääräisille kuntalaisten toimenpiteille

Bakteeri pääsi verkostoon luultavasti putkirikon kautta

Kloorinsyöttöä Onkkaalan vesijohtoverkostoon jatketaan varotoimenpiteenä toistaiseksi. Verkostovedestä löytyi koliformisia bakteereita normaalin tarkkailun yhteydessä viime viikolla.

– Kloorausta jatketaan, kunnes terveystarkastaja antaa luvan lopettamiselle. Seuraava näytteenottopäivä on ensi viikon torstaina, kertoo Harri Vierikka Pälkäneen kunnan vesihuoltolaitokselta.

Näytteitä on ehditty ottaa jo useaan otteeseen. Niiden perusteella kyseessä ei ole kolibakteerin vaarallinen suolistobakteerimuoto.

– Vesi on täysin käyttökelpoista. Jonkin verran siitä on tullut meille kyselyjä, Vierikka sanoo.

Klooraus saattaa aiheuttaa talousvedessä maku- ja hajumuutoksia.

Bakteeria epäillään päässeen verkostoon Kankaanmaalla sattuneen muutaman viikon takaisen putkirikon seurauksena.

Vesilaitokselle havainto on teettänyt ylimääräistä säpinää – klooraus ja bakteerinmetsästys tässä mittakaavassa eivät ole normaalia arkea vesilaitoksella.

– Taitaa olla ensimmäinen tapaus minun aikanani täällä, joten suhteellisen harvinaistahan tämä on.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?