Apuraha: Jalmari Finnen Säätiöltä 10 000 euroa kirjahankkeelle

 

Luopioisten historiahanke etenee yhdistysten vetämänä

Seppo Unnaslahti on lupautunut Luopioisten kunnan historian viimeisen osan kirjoittajaksi.

Luopioisten kunnan historia on vielä kirjoittamatta kunnan itsenäisyyden ajalta, vuosilta 1868-2006. Kirjoittamaton ajanjakso on tietysti monessakin mielessä merkittävin osa alueen kehitystä. Siihen mahtuu maa- ja metsätalouden mullistuksia, teollistumista ja sekä kansallisia että kansainvälisiä konflikteja.

Pälkäneen ja Luopioisten yhdistyessä sovittiin, että yhdistynyt kunta huolehtii Luopioisten historian tallentamisesta. Kunta piti lupauksensa, mutta hankkeeseen varattu raha ei riittänyt vuotta 1868 pidemmälle. Rahaa nieli erityisesti kirjoitustyön teettäminen kahteen kertaan.

Tuplatyöhön ajauduttiin, koska kirjoittajaksi valitun Anneli Mäkelä-Alitalon ja historiatoimikunnan sukset risteytyivät siinä määrin, että kirjoittajaksi vaihtui Kaarle Sulamaa. Sulamaan teos julkaistiin viime vuonna.

Luopioisille historian kirjoittaminen oli ikuisuusprojekti, johon ei kunnan oma elinikä riittänyt. Homman jäätyä yhdistyneeltäkin kunnalta kesken, alkoi näyttää siltä, ettei työ tule koskaan tehdyksi loppuun.

Jahkailu loppui

Nyt toimeen on tarttunut kuitenkin kaksi aktiivista kotiseututoimijaa: Kukkia-seura ja Sydän-Hämeen Sukututkijat. Yhdistykset polkaisivat liikkeelle hankkeen, jonka päämääränä on julkaista teos itsenäisen Luopioisten kunnan historiasta vuonna 2019.

Kirjoittajaksi on lupautunut kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti Kuhmoisista. Häneltä löytyy, paitsi sukujuuria Luopioisista, myös mittava kokemus kotiseututyöstä, sukututkimuksesta ja kunnallisista luottamustehtävistä. Kirjoittajana hän on kunnostautunut esimerkiksi useiden kyläkirjojen ja historiikkien tekijänä.

Hankkeen vetäjänä on Sydän-Hämeen Sukututkijoiden puheenjohtaja Kari Laine, joka yhdessä Unnaslahden ja Kukkia-Seuran puheenjohtajan Erkki Toivarin kanssa myös muodostaa hankkeen ohjausryhmän.

Tiedonkeruu kirjaa varten on jo aloitettu. Sitä varten on perustettu verkkoon aineistopankki (aineistopankki.wordpress.com), johon on jo tehty luetteloita Luopioista koskevasta aineistosta. Arkistojen lisäksi aineistoa aiotaan kerätä haastatteluin ja jalkautumalla kylien tilaisuuksiin.

Aineistopankista kuka tahansa voi seurata hankkeen edistymistä ja hankkeen päätyttyä tiedot jäävät pankkiin muiden toimijoiden käyttöön. Sieltä löytyy hyvää tietoa vaikka kyläkirjojen pohjaksi.

Kaikki aiheet käsittelyyn

Hankkeen rahoituksellekin kuuluu hyvää. Vajaan 100 000 euron budjetista on reilu kymmenesosa koossa, kun Jalmari Finnen Säätiö myönsi vastikään 10 000 euron apurahan. Myös Luopioisten Säästöpankkisäätiö ja Pälkäneen kunta ovat tukeneet hanketta jo tähän mennessä.

Kirjahanketta esiteltiin Kukkia-Seuran kokouksen yhteydessä. Kirjoittaja Unnaslahti kertoi esitelmässään joistakin tulevan teoksen aihealueista ja selvitti myös omia luopioislaisia juuriaan.

Esitelmän jälkeen virinneessä keskustelussa otettiin kantaa muun muassa siihen, tulisiko vuoden 1918 tapahtumia käsitellä kirjassa, vai pitäisikö ne jättää myöhempien sukupolvien kirjattavaksi. Kaikissa kommenteissa kannatettiin niiden käsittelyä nyt, kun asianosaisilta suoraan kuultua tietoa on vielä käytettävissä. Samoin on toimittu kaikissa lähikuntienkin historioiden kirjoituksissa.

Onko sata vuotta tarpeeksi?

Kun menneitä aikoja ja tapahtumia kirjataan kansien väliin jälkipolvien luettavaksi, pitäisi maalaisjärjen mukaan selvänä johtotähtenä olla pyrkimys mahdollisimman absoluuttiseen totuuteen. Mitä kauemmas tapahtumista historiankirjoitus venyy, sitä vähemmän on faktatietoa hyödynnettävissä.

Edellä mainittu pätee nykyaikanakin, vaikka tallennusvälineet ovat kehittyneet ja kehittyvät edelleen huimaa kyytiä. Sitä mukaa, kun ihmisiä siirtyy manan majoille, poistuu myös tietoa eletyistä ajoista. Jäljelle jäävät tiedon muruset eivät välttämättä ole yhtään todempia kuin kadonneetkaan, mutta fiktion osuus tarinoissa kasvaa, mitä useamman sukupolven läpi ne ovat kulkeneet.

Runsaasta ja suhteellisen tuoreesta aineistosta historioitsija kykenee luomaan ehjemmän kokonaiskuvan kuin hajanaisista, kauan suusta toiseen kulkeneista legendoista. Kirjoittajan asia on sitten yhdistellä keskenään ristiriitaisetkin aineistot objektiiviseksi lopputulokseksi.

Rohkea hanke ansaitsee tukea

Luopioisten historian edellisen vaiheen valmistuessa sisällissodan ajallista läheisyyttä käytettiin yhtenä perusteluna sille, että työ jätettiin kesken. Kelpuutettakoon se yhdeksi lisäperusteluksi silloin, kun rahat olivat lopussa. Nyt kun toimeen ollaan tarttumassa uudelleen, tuntuisi käsittämättömältä, että yksi merkittävimmistä – joskin myös murheellisimmista – ajanjaksoista lakaistaisiin maton alle.

Kirjan aikanaan ilmestyessä sisällissodasta (a.k.a. vapaussota tai kapina) on kulunut sata vuotta, kolmen sukupolven aika. Ketään taisteluissa mukana olleita ei ole elossa ja sotaan mennessä syntyneetkin ovat huvenneet lähes olemattomiin.

Vielä on kuitenkin ihmisiä, jotka ovat sodan kokeneilta kuulleet kokemuksia. Niiden ylöskirjaamisen aika on nyt, vaikka esiin nousseekin asioita, jotka eivät ole tekijöilleen pelkästään kunniaksi. Sellaisia veljessodat ovat kaikkialla, mutta kipeätkin asiat on kirjoitettava auki. Muuten niiden kanssa ei päästä koskaan sinuiksi.

Luopioisten historian kanssa vitkuteltiin jo aikanaan tarpeeksi, ja työhön rohkeasti tarttuneet yhdistykset ansaitsevat hatunnoston oikein korkealle. Ympäristökunnat ovat jo omat osuutensa hoitaneet ja Luopioisten kannattaa hoitaa omansa nyt, kun kirjoja vielä ostetaan ja luetaan.

Toivoa sopii, että myös Pälkäneen kunta ja muut rahoittajatahot osaavat antaa arvoa pelottomalle yritykselle.

Jarmo Salonen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?