– Tämä itsenäisyyspäivä tuntuu erityisen tärkeältä, koska epävarma maailmanpoliittinen tilanne huolestuttaa, totesi Pälkäneen itsenäisyyspäiväjuhlan
juhlapuhuja, kirjailija ja kouluttaja, teologian maisteri Lari Junkkari.
Junkkari on kautta Suomen tunnettu puhuja ja sielunhoitaja, joka erikoistunut muun muassa parisuhdeterapiaan ja työyhteisövalmennukseen yhdessä puolisonsa Kaija Maria Junkkarin kanssa.
Juhlapuheessaan Nuijantalolla hän peräänkuulutti kansakunnan sielun hoitamista ja ymmärtämistä samalla tavoin kuin ihmisyksilön.
– Millainen on Suomen sielu, miten sen tiedostamme ja millaista elämää isänmaalle toivoimme? Junkkari kysyi.
Vastauksen hän löysi juhlan pääteemasta, rakkaudesta – joskin hän muistutti, että isänmaanrakkauskaan ei kanna ilman viisautta.
Rakkausteema toistui sekä musiikissa, jota esittivät Noora Rosberg, Vera Suutari ja Petri Tuomioja, että Kaisa Pesun, Milja Jussilan ja Jarmo Rantasen esittämässä runo- ja laulusikermässä.
Lausuntaesitys sisälsi poimintoja Kaisa ja Milja -kaksikon Elämänkaari-runoillasta, joka valloitti kuulijat täydellisesti syksyllä Arkki-kirjastossa. Tällä kertaa runorouvat hurmasivat Nuijan salillisen yleisöä Lauri Pohjanpään, Maria Jotunin ja Matti Rossin tekstein.
Juhlan juontajana toimi Jaakko Simola.
Mitali sai oikean paikkansa
Tervehdyspuheen piti Pälkäneen vasta virkaansa astunut kunnanjohtaja Janita Koivisto, joka kiitti sotaveteraaneja heidän työstään ja muistutti, että itsenäinen hyvinvointi-Suomi on veteraanisukupolven tärkein perintö.
Koiviston mukaan pohjoismaista hyvinvointivaltioita määrittää parhaiten se, miten vaikeassa tilanteessa olevia autetaan, ja miten paljon heille annetaan tilaa yhteisössä ulkonaisesti heikosta asemasta huolimatta.
– Ihminen tuntee itsensä onnelliseksi, kun hän tuntee itsensä merkitykselliseksi ja tärkeäksi edes yhdessä asiassa, hän tiivisti.
Hän uskoi, että toimintaa muuttamalla ja uusilla innovaatioilla yhteiskuntaa voidaan kehittää taloudellisesti vaikeista ajoista huolimatta.
Puheensa päätteeksi Koivisto sai kunnian kiinnittää sotaveteraani, kauppias Aarne Heinon rintaan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein.
Padankoskelainen Aarne Heino oli 16-vuotias, kun talvisota alkoi. Hän jätti Hämeenlinnan lyseon kesken ja lähti vapaaehtoisena rintamalle, missä vielä keskenkasvuinen poika päätyi Sallan taisteluihin äärimmäisen ankariin olosuhteisiin. Siihen nähden isänmaan 75 vuotta myöhemmin myöntämä mitali ei ollut ainakaan liikaa.
Yleisö kunnioitti Heinoa seisten mitalin luovuttamisen ajan.
– Nyt mitali on oikeassa paikassa, siinä missä sen olisi kuulunut olla vuosikymmenet sitten, totesi ensimmäisenä onnittelemaan ehtinyt Luopioisten Sotaveteraanien puheenjohtaja, kapteeni evp. Timo Ailio.
Katso kansaa kasvoihin
Ilmassa leijuvat uhkakuvat värittivät Lari Junkkarin juhlapuhetta. Suomi ei ole välittömässä vaarassa, mutta sekä kiristynyt ulkopoliittinen tilanne Euroopassa että ilmastonmuutoksen tuoma tuntemattomampi uhka pakottavat jokaisen kansan itsetutkisteluun.
Junkkarin mukaan olisi kuitenkin tärkeää kääntää katseensa muuallekin kuin omaan kansaan. Ihmiskunnan ja maapallon kohtalo on yhteinen, eikä mikään kansa voi elää niistä irrallaan.
Isänmaallisuus merkitsee sitä enemmän, mitä uhkaavammassa tilanteessa kansa elää. Mitä suurempi on ulkoinen vaara, sitä suurempi on tavallisesti myös kansan yhtenäisyys, kuten 75 vuotta sitten talvisota suomalaisille todisti. Kansallistunne voi kuitenkin kääntyä myös uhkaksi.
– Isänmaallisuus, kansallistunne on luontainen ja tärkeä tunne, niin pitää olla. Terve isänmaallisuus voi kuitenkin muuttua kansalliskiihkoksi, muiden kansojen vihaamiseksi, ja siinä on yksi suuri uhka rauhalle. Tarvitaan sijaa sekä isänmaallisuudelle että maailmankansalaisuudelle, Junkkari muistutti.
Junkkarin oman määritelmän mukaan arkipäivän rakkaus on toisen ihmisen olemassaolon vahvistamista. Samaa tarvitaan myös kansojen välillä.
– Vastaus kysymykseen, miten torjutaan isot uhkakuvat, voi olla vain sisukas, sitkeä vuoropuhelu eri ryhmien välillä. Aito ja rehellinen dialogi pelastaa meidät, hän uskoi.
