”Ikuisuuskysymys”: Pälkäneen Lukon entiset puheenjohtajat odottavat liikuntahalliratkaisua jännittyneinä

”Liikuntapaikkojen puolesta on saatu taistella”

Ikuisuuskysymys, joka on roikkunut ilmassa jo vuosikymmeniä. Näin arvioi Pälkäneen Luja-Lukon entinen puheenjohtaja Eino Anttila pohdintaa siitä, tulisiko Pälkäneelle rakentaa uusi liikuntahalli vai ei.

– Taustalla on ehkä ollut ajattelua, että liikuntahalli on liian iso ja turha investointi kunnalle, Anttila tuumaa.

Yhtä lailla Lukon puheenjohtajana liki vuosikymmenen toiminut ja aktiivisesti niin urheilun kuin kuntavaikuttamisenkin saralla häärinyt Jukka Lindfors myöntää, että helpolla investoinnit liikuntaan eivät ole tulleet missään vaiheessa.

– Melkein joka asiasta on saatu taistella. Kuntoradastakin oli suunnitelmat valmiina ja valtionavustus luvassa, mutta niin vain talkootyönä se sitten lopulta tehtiin.

Vuosien varrella Pälkäneelle on soviteltu myös jäähallia ja urheiluopistoa, mutta eri syistä nämä ovat jääneet toteutumatta. Etenkin urheiluopiston aikanaan saaman tyrmäyksen voi nähdä harmillisena kunnan vetovoimankin kannalta – nykyisin urheiluopistolla ja ”Suomen monipuolisimmalla vapaa-ajan keskuksella” ylpeilee Vierumäki.

Lindfors ja Anttila eivät silti halua nähdä Pälkänettä erityisen liikuntavastaisena paikkana; tästä ovat todisteena esimerkiksi Haanloukkaan tekojään, tenniskentän, uuden frisbeegolf-radan ja Luopioisten liikuntahallin lisäksi aktiivinen seurojen ja yhdistysten toiminta.

Miehet myöntävät seuraavansa tämänviikkoista liikuntahallipäätöstä poikkeuksellisella innolla ja jännityksellä.

– Itse katson hanketta myönteisesti Pälkäneen kehittämisen puolesta. Asiassa ei mielestäni saisi olla vastakkainasettelua esimerkiksi kouluverkon kanssa. Kouluverkon tulevaisuus riippuu enemminkin oppilasmäärien kehityksestä kuin liikuntahallin rakentamispäätöksestä, Lindfors näkee.

 

Osaa seniorikin liikkua

Liikuntahallille on haettu paikkaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti jo pitkään. Lindfors muistelee hankkeen roikkuneen pitkän tähtäimen suunnitelmissa ja rakentamispäätöksen olleen jo varsin lähellä 1980-luvun lopulla, mutta halli sai väistyä tärkeämpien investointien tieltä.

Itsenäisyys-korttia kumpikaan kaksikosta ei mielellään vedä esiin. Joidenkin mielestä nyt alkaisivat olla käsillä viime hetket hallin toteuttamiseksi, kun kaikki on varmasti Pälkäneen kunnan käsissä eikä kuntien itsenäisyyden tulevaisuudennäkymistä ole takeita. Lindfors ja Anttila näkevät hallihankkeen vaikuttavan kunnan edellytyksiin jatkaa itsenäisenä – mutta ainoastaan positiivisella tavalla.

Sisätiloissa olisi mukavampaa, naureskelevat Jukka Lindfors ja Eino Anttila.

– Jos harrastusmahdollisuudet ovat lähellä ja hyvät, pystymme kilpailemaan uusista veronmaksajista isompienkin kuntien kanssa. Lähistöltä on tullut tai tulossa myyntiin paljon tontteja, ja kokonaissijainti Hämeenlinnan ja Tampereen läheisyydessä on hyvä, Anttila ynnäilee.

Lindfors uskoo hyvien harrastusmahdollisuuksien tekevän Pälkänettä nykyistä tutummaksi ulkokuntalaisten silmissä. Hänen mukaansa voisi olla mahdollista kääntää liikenteen suuntaa niin, että naapurista tultaisiin Pälkäneelle liikkumaan eikä toisin päin. Ilman ulkopaikkakuntalaisiakin Anttila arvelee hallin käyttöasteen nousevan korkeaksi.

– Esimerkiksi seniorit haluavat ja pystyvät harrastamaan yhä enemmän. Meillä Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistyksessäkin olisi voimisteluryhmät vetäjineen jo olemassa, mutta tiloja ei ole.

Anttila sanoo, etteivät seniorit haikaile mahdolliseen uuteen liikuntahalliin, mutta hallin toteutuminen vapauttaisi käyttöön muita tiloja.

Kun vielä talviset ulkoliikuntaolosuhteet ovat käymässä vuosi vuodelta kehnommiksi, sisäliikuntaan saattaa kohdistua tulevaisuudessa entistä enemmän painetta. Lindforsin mielestä on vain hyvä, mitä suurempi joukko saadaan liikkeelle.

– Liikunta on perusterveydenhuollon olennainen osa, jolle ei voi edes laskea hintalappua. Sosiaalinen kanssakäyminen on yhtä lailla tärkeää. Halli pitäisikin suunnitella niin monikäyttöiseksi kuin mahdollista. Tarvittaessa se voisi toimia vaikkapa suurena juhlatilana, joista Pälkäneellä on puutetta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?