75 vuotta sitten: Tolvajärvi antoi toivoa

Talvisodan ensimmäinen torjuntavoitto

Everstiluutnantti Aaro Pajari (oik.) sekä pataljoonankomentajat Ilmari Laakso ja Kauno Turkka Tolvajärvellä. SA-kuva.

Suomalaiset sotilaat saavuttivat 75 vuotta sitten 12. joulukuuta 1939 Tolvajärvellä uskomattomalta tuntuneen Talvisodan ensimmäisen torjuntavoiton. Tolvajärven raju mutta voittoisa taistelu oli puolustustaistelujemme menestyksen alku.

Keskeisessä osassa Tolvajärven rintamalla oli everstiluutnantti Aaro Pajarin komentama Pohjois-Hämeen miehistä koottu Jalkaväkirykmentti 16. Sydän-Hämeen pitäjien miehet olivat mukana saavuttamassa tätä kansainvälistäkin huomiota saavuttanutta torjuntavoittoa.

Laatokan pohjoispuolella hyökkäävä Neuvostoliiton 8. Armeija käsitti kuusi divisioonaa, yhteensä noin 75 000 miestä. Neuvostoarmeijan suunnitelmissa oli saavuttaa Joensuu–Sortavala -tasa kymmenessä päivässä tuhoamalla vastassa olevat suomalaisjoukot. Sen jälkeen oli jatkettava suomalaisten Kannaksen joukkojen selkään.

Venäläinen 139. divisioona tuli Laatokan-Karjalassa 30. marraskuuta rajan yli Suojärven pitäjän keskikohdalta. Venäläisdivisioonan runsasta 15 000 miestä vastassa oli vain kaksi vajaata suomalaispataljoonaa, yhteensä noin 1 000 miestä. Vihollisen miesylivoima oli siis 15-kertainen, ja järeän aseistuksen ylivoima vielä suurempi. Vihollisella oli aseistuksena muun muassa runsaasti panssarivaunuja, kun suomalaisilla niitä ei ollut.

Venäläisellä puolella todettiin sotatoimien ensimmäisinä päivinä sujuvan suunnitelmien mukaan. Ongelmia ei ollut, ja poliittinen propaganda lisäsi vastustajiemme uskoa, että sodasta tulee lyhyt salamasota, josta selvitään pienin tappioin ja että suomalaiset omista eduistaan huolehtien haluavat pian solmia rauhan. Venäläiset joukot saavuttivat Tolvajärven itärannan 7. joulukuuta edettyään kahdeksassa päivässä rajalta noin 70 kilometriä.

 

Pajarin rykmentti osaksi Osasto Talvelaa

Neuvostoliiton esitettyä lokakuussa 1939 neuvotteluja aluevaatimuksista, Suomen poliittinen ja sodanjohto päätti varotoimena järjestää Ylimääräiset kertausharjoitukset eli YH:n. YH merkitsi käytännössä liikekannallepanoa. Sodan ajan joukkojen muodostaminen ja liikekannallepano oli 1930-luvun lopulla määrätty suojeluskuntien tehtäväksi.

Everstiluutnantti Aaro Pajarin komentama Jalkaväkirykmentti 16 muodostettiin pääosin Tampereen ja sen itä- ja koillispuolisten pitäjien alueelta. Komppaniat koottiin lähinnä pitäjittäin ja pataljoonat seutukunnittain. Alipäällystö ja joukkueiden johtajat nimettiin suojeluskuntalaisista. Rykmentin lähtökatselmus oli Tammelantorilla 17.10.1939, jonka jälkeen rykmentti siirtyi harjoitus- ja linnoitusalueilleen Luumäen–Taavetin alueelle.

Laatokan pohjoispuolella nopeasti etenevä vihollinen muodosti todellisen uhkan. Tällöin eversti Paavo Talvela sai Ylipäällikkö Mannerheimilta itsenäisyyspäivän aikoihin tehtäväkseen ottaa vastuun Tolvajärvi–Ilomantsi -suunnan puolustuksesta. Talvela sai Ylipäällikön reservistä haluamansa Pajarin komentaman JR 16:n. Muodostettiin Ryhmä Talvela.

Osin iltayöstä 5. joulukuuta, pääosin 6. joulukuuta – Suomen 22. itsenäisyyspäivänä – hämäläisrykmentti siirrettiin junakuljetuksin Luumäeltä Värstilään ja sieltä marssien ja loppumatka autoilla silloisen Korpiselän pitäjän Tolvajärvelle. Ensimmäiseksi saapunut pataljoona joutui heti saavuttuaan torjuntataisteluun Tolvajärven kylän itäreunalla.

Seuraavina päivinä oli muutamia tiukkoja yhteenottoja vihollisen kanssa, muun muassa kuuluisa ”Makkarasota” yöllä 10.–11. joulukuuta. Pohjoisen suunnasta kiertänyt vihollispataljoona oli yllättänyt selustassa olleet suomalaisten huoltoyksikön ja tykistöasemat. Lähialueelta pikaisesti koottu noin 100 miehen joukko Pajarin henkilökohtaisesti johtamana löi koko yön kestäneessä kamppailussa vihollispataljoonan hajalle ja takaisin. Taistelu sai Makkarasodan nimen, koska monella kaatuneella vihollisella oli kädessään suomalaisten muonavarastosta otettu makkara.

 

Alkusyksystä 1939 valmistunut Matkailumaja Tolvaharjulla ehti toimia vain noin kuukauden ajan. Kuva Pyykkösen kokoelma.

Suomalaisten voittoisa hyökkäys 12. joulukuuta 1939

Eversti Talvelan suunnitelmana oli vihollisdivisioonan tuhoaminen kaksipuolisella saarrostuksella Tolvajärven järvialueen molemmin puolin ja siihen liittyen sitova taistelutoiminta kylän keskikohdalla. Vasemmalta hyökkäävä kahden pataljoonan suuruinen osasto kohtasi Hirvasjärveä ylittäessään vahvan vihollisosaston ja sen eteneminen pysähtyi. Oikealla hyökännyt vahvennettu pataljoona valtasi kylän eteläosan kohdalla olevan Kotisaaren, mutta ei pystynyt jatkamaan Tolvajärven yli.

Tarmokas komentaja Pajari antoi osastolleen käskyn lähteä rintamahyökkäykseen Tolvajärven kylältä harjualueelle johtavan tien suunnassa. Samana aamuna myös vihollisdivisioona oli valmistautunut hyökkäämään, mutta se odotti ilmavoimien tukea, jota ei kuitenkaan lupauksista huolimatta tullut. Vihollisen hyökkäys viivästyi ja se oli Tolvajärven taistelun käännekohta. Aloite oli siirtynyt Pajarille.

Suomalaisrykmentin kärkijoukkoina hyökkäsivät 4. komppania (kotiseutu Längelmäki) päällikkönä Urho Isotalo, 5. komppania (Eräjärvi-Längelmäki) päällikkönä Aarne Heinivaho ja 6. komppania (Kuhmalahti-Sahalahti) päällikkönä Martti Siukosaari.

Alkoi yksi Talvisodan rajuimmista taisteluista. Hyökkäyksen alku sekä Tolvajärven kylän ja harjun välissä olevan Hevossalmen ylittäminen melkein tappioitta onnistui pääasiassa konekiväärikomppanian erinomaisen tulen ansiosta. Mutta vastarannalla alkoivat vaikeudet. Vihollinen pysyi sitkeästi pesäkkeissään ja ne vaiennettiin lähitaisteluilla yksitellen. Myös omat tappiot alkoivat ankarassa kranaatti- ja konekivääritulituksessa kasvaa.

Harjulla olevan Matkailumajan valtaaminen oli erittäin vaikeata. Jyrkkä rinne antoi suojaa vain alaosassa. Vihollisen konekiväärituli oli murhaava. Vaikka rakennuksen ympärillä olleet konekiväärit ja jalkaväki saatiin tuhottua, majassa sisällä olevat pitivät puoliaan. Joka ikkunasta ampui konekivääri. Matkailumaja saatiin valloitettua vasta iltapäivän lopulla, jolloin pataljoonan pääosat olivat jo edenneet harjun toiseen päähän Kivisalmen tuntumaan.

 

Matkailumajasta on jäljellä vain kivijalka. Oven pielessä on Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen kiinnittämä muistolaatta. Perinneyhdistyksen retkiryhmä kävi paikalla heinäkuussa 2012. Kuva: Markku Rauhalahti.

Lisävoimia saanut vihollinen ei pysäyttänyt etenemistä

Menetettyään Matkailumajan maaston neuvostojoukot irtautuivat myös sekä pohjoisella että eteläisellä siivellä. Vihollisen koko rintama siis romahti. Talvela antoi Pajarille käskyn heti jatkaa hyökkäystä antamatta neuvostojoukoille aikaa järjestää puolustustaan uudelleen. Väsymyksestä huolimatta Pajarin pataljoonat jatkoivat seuraavana päivänä etenemistä.

Suomalaisten pahasti hajalle lyömän venäläisen 139. Divisioonan apuun tuli veres 75. Divisioona, valiodivisioona. Suomalaisrykmentin 25 kilometrin matka Tolvajärveltä Ägläjärvelle vaati paljon verta. Heti Tolvajärven jälkeen Ristisalmella käytiin rajut taistelut. Ägläjärvellä vihollinen puolustautui todella sitkeästi. Kylä oli vallattava pesäke pesäkkeeltä. Iltaan mennessä 22.12. Ägläjärven kylä oli lopullisesti vallattu. Sotasaalis oli runsas.

Ägläjärveltä venäläiset joutuivat epäjärjestyksessä perääntymään Aittojoelle, jonne takaa-ajo päättyi. Joki oli luonnollinen puolustuslinja. Pajari olisi mennyt pidemmällekin, mutta Ylipäällikkö pysäytti hyökkäyksen jouluaattona siihen. Aittojoella ja varsinkin sen pohjoispuolella Viitavaarassa käytiin seuraavien kahden ja puolen kuukauden aikana erittäin kovia taisteluja, mutta asemat pystyttiin pitämään Talvisodan loppuun 13. maaliskuuta 1940 asti.

Tolvajärven-Aittojoen rintaman taistelut vaativat raskaat uhrit: Osasto Pajari menetti kaatuneita 630 kaatunutta, joista Tolvajärvellä 122, Ristisalmella 127 ja Ägläjärvellä 95 miestä. Pohjois-Hämeestä kootun Jalkaväkirykmentti 16:n menetykset koko sodan aikana kaatuneina olivat yhteensä 475 miestä. Tiedämme, että vihollisen tappiot olivat moninkertaiset, mutta sen saavutukset vähemmän kehuttavat.

 

Markku Rauhalahti

Yksi kommentti

  1. Jukka Kinnunen

    Kiitos artikkelista. Isäni Eino Kinnunen taisteli myös Heinivahon 5 komppaniassa Tolvajärvellä ja haavoittui 14.12.39 Ristisalmella. Isäni ei näistä asioista mulle kertonut, sanoi vain, etten minä joutuisi samaa kokemaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?