Jumalan hyvyys

Tammikuu on jo puolessa välissä, vuosi 2015 on alkanut. Uusi vuosi on kuitenkin vielä edessä,  emmekä tiedä, mitä se tuo tullessaan. Ehkä paljon muuttuu asioita elämässämme tänä vuonna.

Paljon on myös muuttumatonta, kun vuoden kuluttua kirjoitamme taas uuden vuosiluvun. Sitä  ennen pitää kuitenkin selvitä päivästä päivään tämän vuoden matka. Talvea seuraa kevät, pimeä  muuttuu vähitellen valoksi, joskus tulee kesä ja seuraava syksy ja talvi. Vuodenkierto jatkaa kulkuaan.  Monta epäselvää ja muutoksessa olevaa asiaa on kohdattava. Odotamme erilaisia asioita tältä  vuodelta. Joku odottaa puhelinsoittoa töihin, jotta pitkäaikainen työttömyys päättyisi. Toinen  odottaa kenties, että ovikello soisi ja joku tulisi käymään. Kolmas voi odottaa hiljaisuutta ja rauhaa  kaaoksen keskelle. Vuoden vaihde muistuttaa ainakin itseäni siitä että jälleen voin aloittaa jotakin  alusta. Ikään kuin Jumala antaisi minulle mahdollisuuden aloittaa uudestaan elämään sitä kristityn  elämää, mitä Hän on tarkoittanut. Halusimme tai emme, aikamme on Jumalan kädessä.

Muuttumattomiin asioihin kuuluu yksi perusasia. Maailman perustus säilyy. Jumalan varjeleva ja  ylläpitävä käsi maailman yllä on entisellään. Tapahtukoon vuonna 2015 mitä onnetonta ja surullista  tahansa, Jumalan siunaava käsi elämämme yllä on entisellään. Hän ei väsy eikä suutu, vaikka me  väsymme ja kyllästymme. Jumalan hellittämätön läsnäolo elämässä on myös sitä, että meillä on  turvapaikka, levon lähde. Se on hänen lupauksissaan. Tänään erityisesti tässä sinulle Raamatussa Hän lupaa: ”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet  minun.” Jes.43:1

Tässä ovat eväät uskon luottamukseen, ei meissä, vaan Jumalassa. Vaikka emme ansaitsisi aina  Jumalan hyvyyttä, on hän meidän puolellamme. Kasteessa olemme saaneet pukea yllemme Kristuksen. Olipa meidät kastettu vauvana tai aikuisena, jää ihmisen tehtäväksi vastaanottaa kasteen  lahja ja ottaa se käyttöön. Itse lahja on siis annettu ilmaiseksi pelkästä hyvyydestä ja rakkaudesta.  Käyttöönotto jää meille ihmiselle. Veipä elämä meidät minne ja miten kauas tahansa, voimme aina  turvautua kasteen lahjaan, ansaitsemattomaan pelastukseen. Kristus itse on meille uskollinen koko tämänkin vuoden.

 

Monika Viitala

Diakoni

Kangasalan seurakunta/Kuhmalahden seurakunta

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?