Uudesta kunnasta tulisi kokoomuslainen

Kangasala, Pälkäne ja Kuhmoinen selvittävät parhaillaan kuntaliitosta. Tavoitteena on, että uusi kunta aloittaisi vuonna 2017.

Mikäli liitos toteutuisi, ja asukkaat äänestäisivät entiseen malliin, kokoomus saisi uuden kunnan valtuustoon 13 paikkaa, demarit 10, keskusta 8 ja perussuomalaiset 5. Kristillisten valtuutettuja valittaisiin kolme, vihreitä ja vasemmistoliittolaisia molempia kaksi.

Nykyisin Pälkäne ja Kangasala ovat kokoomuslaisia kuntia, Kuhmoisissa keskustalla on suurin valtuustoryhmä.

Uuden kunnan väkiluku olisi noin 40 000, ja uuden kuntalain mukaan 20 000 – 40 000 asukkaan kunnissa valtuustoihin valitaan 43 päättäjää.

Kommentit (17)

  1. Nimetön

    Tehkääpä vertauslukulaskelmanne uudestaan. Jo nyt Kangasalla on 51 valtuutettua, mikä on kuntalain mukainen jäsenmäärä silloin, kun asukasluku on 30 000-60 000. Ei mennyt ihan putkeen tämä uutisointi…

  2. jussi

    Kuntaliitosta ei kaiketi ole vielä tehty. Kunhan tekevät turhia selvityksiä, jotka ylhäältä on määrätty tehtäväksi. Pälkäne pärjää edelleen itsenäisenä, mutta mikäli kuntaliitosta tarvitaan on myös Valkeakosken seutu tutkittava.

  3. soitgoes

    Valkeakoskella ei intressejä Pälkäneen suuntaan ole. Hämeenlinnalla vielä vähemmän. Kuhmoinen taasen on enemmän Oriveden aluetta jos sitäkään edes kiinnostaa. Eli kyllä Pälkäneen ainoa oletettava suunta on Kangasala, tai onpa ainakin välipysäkki ennen kuin ollaan yhtä suurta Tamperetta koko Pirkanmaa…

    Tärkeintä että päättäjille saadaan 5 vuoden suojatyöpaikka niin valtakunnassa kaikki hyvin. Mutta ehkä liitos Kangasalaan toisi vähän painoarvoa ja prioriteettia Lahdentien kehittämiselle Linnainmaalta eteenpäinkin? Ehkä.

  4. Nimetön

    Ei Kangasalan kanssa yhteen, siinä on lopputuloksena Tampere. Sitä kehityssuuntaa on vastustettava , koska sen toteutuessa ollaan me syrjäkylillä vain maksajien ja häviäjien roolissa. Ja tamperelaiset johtajat vaan suupielet rasvassa massuttaa tyytyväisyyttään, ulottuuhan heidän valta taas vähän laajemmalle alalle. Kyykytettävien joukko lisääntyy.

  5. jösses

    Olemme häviäjiä ja maksajia joka tapauksessa. Suunta kuin suunta. Ja meillä vaan hankitaan kunnalle lisää asuin- ja teollisuustonttimaata, vaikka entisiäkin on jäljellä vaikka kuinka paljon. Eikä kunnalla ole edes rahaa niihin ostoksiin ilman uutta velkaa. Ollaan jo muuttotappiokunta ja lapsiakaan ei viime vuonna syntynyt edes 40, mutta päiväkotia taas aletaan rakentaa, kuitenkin kyläkouluja lakkautettiin. Olisiko aika herätä todellisuuteen kunnan virkamiesten ja päättäjien? Me asukasraukat tämä päättömyys maksetaan. Tosin meistäkin osa aikoo äänestää jaloillaan ja joukko vaan pienenee.

  6. liitosvastarintaa

    Liittymisessä ei taida olla mitään järkeä Pälkäneen kannalta. Luopioislaisten kannalta siinä on vielä vähemmän järkeä. Elinvoima (jos sitän nyt on) tulee vapaa-ajan asumisen ja sen palveluiden avulla. Liikuntahalli kannattaa laittaa pystyyn ja vauhdilla, muuten sitä ei tule ikinä. Kangasala törsännyt rahansa herrojen kulttuuritalohömpötyksiin ja säästökuoroa lauletaan omien hölmöilyjen takin seuraavan vuosikymmenen.

  7. tottatoinenpuoli

    Totta kyllä tuo että seuraavan liitoksen jälkeen ei uusia hankkeita täällä enää toteuteta. Vai kuinka moni nyky-pälkäneläinen enää soisi Luopioisiinkaan rakennettavan uutta liikuntahallia, jos sitä eivät aikanaan itse olisi hoitaneet pystyyn? Tai noh, tuntien luopioislaisen toimintamallin verrattuna ”wanhaan” pälkäneläiseen niin olisi se vaikka väkisin siellä nytkin omalla porukalla väsätty pystyyn kun Onkkaalan seriffit olisivat sillä välin vain kyräilleet keskenään ja pitäneet palavereja konsulttien laskuttaessa joka minuutista…

  8. Nooh

    Ihmeellinen katkeruus se vain jatkuu Luopioisten päässä. Kukaan ei niin pitkävihaisesti kiukuttele kuntaliitoksesta ja pidä yllä teennäistä kuilua kuin luopioislaiset. Mistähän tämä kertoo? Koittakaa nyt toipua, yhtä kuntaa ollaan ja piste.

    • Pälkäneläinen

      Oliko tuo edellinen kirjoitus tullut mahdollisesti Luopioisten suunnalta? Mistä sen voi päätellä? En ole huomannut luopioislaisten erityisemmin pitäneen yllä mainitsemaasi kuilua, punaniskaisimmat suhtautumiset olen havainnut täällä Onkkaalan suunnalla. Olen asunut koko ikäni samalla kylällä, työskennellyt molemmin puolin kuilua ihmisten parissa. Omien kokemuksieni mukaan on nimimerkki ”tottatoinenpuoli” oikeassa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?