Sää ei haittaa kilpapilkkijää, jos vain jää kestää

Ilmoilanselän jäällä aivan Pälkäneen rajalla kilpaillaan tänä talvena pilkkionginnan Suomen mestaruudesta. Valmiina siihen oltiin jo vuosi sitten, mutta säiden haltija oli toista mieltä. Hämeen järvet jäätyivät vasta tammikuussa, ja muutaman viikon kuluttua jääpeite alkoi heiketä jatkuvan plussakelin ja vesisateiden seurauksena.

SM-kilpailu jouduttiin siirtämään pohjoisemmas, Viitasaarelle.

– Esikisan pystyimme vielä järjestämään, mutta sitten tuli niin lauha jakso, että jäät eivät sen jälkeen olisi olleet enää turvalliset. SM-kilpailu oli käyty edellisenä vuonna Viitasaarella, joten oli siellä hyvät valmiudet järjestää se lyhyellä varoitusajalla, kertoo kilpailunjohtaja Juha Pölkki.

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiirin pitkälle viedyt kisajärjestelyt jäivät odottamaan uutta toteutusta.

– Nyt näyttää paremmalta, koska järvet jäätyivät viikkoja aikaisemmin kuin edellisenä talvena. Jäällä ei ole paljon lunta, joten pakkanen pääsee hyvin vahvistamaan sitä, kilpailunjohtaja Juha Pölkki sanoo.

SM-pilkin järjestäjät tarkkailevat huolellisesti jäätilannetta ja sääennusteita, jotta kilpailijoiden turvallisuus pystytään varmistamaan.

Muita säärajoituksia pilkkikilpailussa ei ole. Pölkki toteaa, että kilpapilkkijät ovat kokeneita ulkoilmaihmisiä, jotka osaavat pukeutua säähän kuin säähän. Sitä paitsi aurinko taittaa jo maaliskuussa kärjen kipakaltakin pakkaselta.

Kilpailualue on sama kuin viime vuonna eli järven koko Hauhon alueella oleva osa. Kisajärjestäjien toiveena oli laajentaa aluetta järven pohjoisosiin Pälkäneen puolelle, mutta sitä ei saatu järjestymään.

Kisakeskuksena ja huoltopaikkana toimii Lautsian lomakeskus.

SM-esikisat käydään 22. helmikuuta ja varsinainen kisa lauantaina 7. maaliskuuta. Kisojen välissä harjoittelu kilpa-alueella on kielletty.

 

”Se on minuutti yhdellä reiällä, ja jos ei syö, vaihdetaan paikkaa”

Raimo Leskinen Kukkolasta, Jouttesselän rannalta, on lähdössä tämän talven SM-pilkkiin Hauholle. Sitä ei kukaan osaa tarkasti laskea, kuinka monennet kisat ne hänelle ovat, mutta noin 50. kilpailuvuosi on menossa. Hänen nimensä komeilee vähän väliä Pälkäneen Pilkkijöiden kisatulosten kärjessä.

Leskistä voi hyvällä syyllä nimittää vapaa-ajan kalastuksen ammattilaiseksi. Elokuulta lähtien hän käy venepilkillä siihen asti, että jäät tulevat, varhemmin kesällä mato-ongella. Siinäkin lajissa pidetään paikallisia kilpailuja. Lisäksi on verkot vedessä.

– Pikkupoikana aloitin pilkkionginnan – jää veti puoleensa. Siihen aikaan lapset ja nuoret kävivät pilkillä enemmän kuin nykyään, niin että oli kavereita siihen touhuun, hän kertoo.

Välineet olivat silloin melko yksinkertaiset.

– Minulla oli yksi pystypilkki, jossa oli kolmihaarakoukku, ja tuura avantojen tekemistä varten. Kairoja ei vielä paljon käytetty. Ne yleistyivät vasta kuusikymmenluvun lopussa, kun vintiläkairat tulivat, Leskinen muistelee.

Nykyään välineet ovat kehittyneet mutta osanottajamäärät kisoissa laskeneet. Vielä 1970-luvulla SM-pilkkiin saattoi osallistua helposti 6000 pilkkijää, nykyisin kolmannes siitä. Nuoret eivät lähde enää mukaan yhtä innokkaasti kuin ennen. Toisaalta osallistujia riittää 85-vuotiaidenkin sarjoihin, sekä naisten että miesten.

Ahvenen narrausta yksin ja joukkueena

Pälkäneen Pilkkijöiden riveistä SM-kisoihin on lähdössä seitsemän kilpailijaa. Yksilökilpailun lisäksi jaetaan samoista saaliista joukkuemitalit kolmelle parhaalle joukkueelle. Neljän hengen joukkueet pitää ilmoittaa ennen kilpailua järjestäjille, ja yhteistulos ratkaisee sijoituksen.

– Me saadaan miesten veteraanijoukkue kokoon, Leskinen nyökyttelee tyytyväisenä.

Veteraanijoukkueen saa muodostaa 55 – 85-vuotiaiden sarjojen osanottajista. Yleisestä sarjasta muodostetaan omansa, naisten ja nuorten sarjoista omansa.

Isojen kisojen saaliskalaksi on valittu ahven, muita lajeja ei oteta punnitukseen. Särki- ja kiiskipilkinnän SM-kisoja pidetään erikseen, mutta niiden osanottajamäärä on vähäinen.

Nelituntinen kilpailu kuulostaa kokemattoman korvaan pitkältä istumiselta. Kaikkea vielä! Raimo Leskinen sanoo, että aika kuluu nopeasti. Oman yhdistyksen ja eläkeläisten pilkkikisoissa voidaan ehkä vähän jutustella naapurin kanssa, mutta arvokisoissa on toinen meno.

– Se on minuutti yhdellä reiällä, jos ei rupea kalaa tulemaan, niin vaihdetaan paikkaa, Leskinen selittää.

Nuorempana hän harrasti hölkkäkilpailuja ja juoksi pari maratoniakin; kalastuksessa hän hyötyy siitä, että on oppinut pitämään kuntoaan yllä.

– Kilpailussa voi tulla seitsemänkin kilometriä kävelyä suuntaansa, jos on iso alue. Ilmoilanselällä ei kylläkään niin pitkiä matkoja kerry, koska alueen mitta on vain nelisen kilometriä, hän sanoo.

Leskinen kumoaa toisenkin kliseisen kuvitelman. Hän nimittäin vakuuttaa, ettei sää voi pilata kisoja.

– Ilma kuin ilma, ei sen väliä. Täytyy vain varustautua oikein. Tuloillaan oleva matalapaine voi kyllä haitata, se voi pienentää saaliita…

 

Ei saaliin määrä vaan hyvä kilpa

Isoissa kisoissa avannosta nousee harvoin huippusaaliita, joskin tulokset vaihtelevat paljon riippuen siitä, millaisella järvellä ollaan.

– Joskus Suomen mestaruus on voitettu kolmella kilolla, joskus jopa viidellätoista. Yleensä kilomäärät jäävät pieniksi, kun ottajia on paljon. Kyllä kaloja riittäisi, mutta ahvenparvet hajoavat, kun jäähän tulee lyhyessä ajassa parin tuhannen pilkkijän avannot – ensin esikisoista, sitten varsinaisista, Leskinen selittää.

Hän kertoo, että pienen porukan paikallisista kisoista saattaa kertyä yhteensä sata kiloa saalista, kun SM-kisoissa kokonaissaalis on vain 2000 kilon luokkaa.

Hänen oma paras SM-sijoituksensa on 7. sija 55-vuotiaiden sarjassa. Se tuli Säkylästä vuonna 2000.

Mutta kilpailu itsessään on tärkeintä, ei ämpäriin kertyvien pikkuahventen määrä.

– Se on semmoista, kun kilpailuvietti on verissä, niin sitten sitä vain mennään. Osa treenaa oikein tosissaan, mutta minä otan kilpailut enemmänkin tapahtumana. Siellä tapaa aina joitain tuttuja vuosien takaa, on omanlaisensa tunnelma…, Leskinen pohtii.