Kesäteatteri: Sappeen uutuusnäytelmä Kesäkissat on vakavista ja ikuisista teemoista kudottu kupletti

Toteutuuko kaverusten kesäunelma?

Sappeen teatterin kesätunnelma on tiivis ja iloinen.

Heikki Vihinen on suositun Kummeli-koomikkoryhmän jäsen, käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijä. Tampereen Teatterin johtajana hän oli vuosina 1998–2010.

Sappeen teatterissa on jälleen ensi kesänä luvassa kotimainen kantaesitys, kirjailija-ohjaaja-näyttelijä, Kummeli-mestari Heikki Vihisen uusin musiikkinäytelmä Kesäkissat.

Viime kesän näytelmä Yhden tähden hotelli, jonka Vihinen kirjoitti ja ohjasi yksinomaan Sappeen kesäteatteria varten, oli menestys. Sitä kiittivät sekä arvostelijat että yleisö.

– ”Hotelli” oli niin rohkaiseva kokemus, että se houkutteli kirjoittamaan lisää kupletteja. Sitä paitsi Sappeeseen on upeaa tehdä näytelmiä, nautin siitä ihan tosissani, Vihinen hehkuttaa.

Hän muistuttaa, että vaikka Sappeen kesäteatteri on syrjässä isoista keskuksista, syrjässä ei merkitse samaa kuin sivussa. Siellä voi tehdä aivan oman tyylistään teatteria, ja yleisölle kokemus on ainutlaatuinen pelkästään luonnon vahvan läsnäolon vuoksi.

– Sappeessa on oma romanttinen tunnelmansa, aivan viehättävä. Sen edut pitää ottaa käyttöön, Vihinen sanoo.

Mitä haluamme olla?

Naiset häädetään mieskaverusten kesästä – ainakin hetken aikaa.

Kesäkissat -näytelmän sankarit Pete (Janus Hanski) ja Make (Manu Havisalmi) päättävät etsiä huojennusta rikkinäisen elämänsä ja karille joutuneiden parisuhteidensa ongelmiin kahdenkeskisestä mieskaverusten kesästä.

He muuttavat vuokramökkiin, jossa elävät niin kuin parhaaksi näkevät, ja ehdottomasti ilman naisia. Ex-vaimot saavat kuulla kunniansa, kun asioita puidaan miesten kesken. Kasataan oma vanha bändi ja soitellaan tuttuja biisejä. Olut ja makkara otetaan ruokalistalle, salaatit on tässä mökissä kielletty.

Mutta kun naapurimökkiin saapuvat kesänviettoon kaverukset Lissu (Anni Tervonen) ja Maikku (Anette Ekholm), tiukkoja päätöksiä pitää ruveta miettimään uudelleen. Miten käy, kun tunteet kaikesta huolimatta heräävät?

Kesäkissat on hulvaton kupletti, laulu- ja naurunäytelmä, joka on tehty viimeisen päälle komedian keinoin. Se nostaa kuitenkin esiin vakavia ja ikuisia teemoja: parisuhteen muodostamisen ongelmat ja ihmisen tahdon häälyvyyden.

– Näytelmässä tarkastellaan sitä, mitä me oikeastaan haluamme. Juuri kun on mielessään päättänyt, tämä asia menee elämässäni näin, joutuukin peruuttamaan ja miettimään kaiken uudestaan, Heikki Vihinen sanoo.

Kesäkissojen musiikki koostuu suomalaisista ikihiteistä Juha Tapiosta Popedaan, ja väliin mahtuu jopa muumilauluja.

– Olen rakentanut tekstiä siten, että jokin tilanne tai dialogi johtaa johonkin biisiin, joka osuu tarinaan, Vihinen paljastaa.

Orkesterissa soittavat Ari Kankaanpää, Kari Vehkaluoto, Tommi Rautiainen ja Janne Salkolahti. Kesäkissa-näytelmän ensi-ilta on Sappeen kesäteatterissa keskiviikkona 10. kesäkuuta kello 19.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?