Investointi: Pohjassa asuva Jari Ahola hankki kaivinkoneen, jonka mittalaitejärjestelmätuo tarkkuutta työntekoon

Luonto auttaa ja kiusaa maanrakennusalan yrittäjää

Jari Aholalla on kaivinkoneen lisäksi käytössään myös traktori.

Siskonpeti-komediasarjassa koomikko Niina Lahtinen tarttuu kaivinkoneen ohjaksiin ja tuhoaa kokonaisen omakotitalon. Kasvoilla vuorottelevat vihan- ja nautinnonsekaisuuden ilmeet.

Pohjassa asuva maanrakennusalan yrittäjä Jari Ahola naurahtaa kuvaukselle, mutta kieltää, että hän käyttäisi työnkuvaansa terapeuttiseen tunteiden käsittelyyn.

– Vaikka täytyyhän se myöntää, että joskus rakennuksia purkaessa tulee olo, että onpas tämä kivaa hommaa, Ahola hymyilee.

 

Työtä tekevälle riittää

Jari Aholan pihamaalla komeilee uutukainen kaivinkone. Se on ollut miehen omistuksessa vasta parin päivän ajan. Ahola kiipeää koneen ohjaksiin, ja esittelee ohjaamossa olevaa mittalaitejärjestelmää.

– Järjestelmä näyttää kohteen korkeuden ja syvyyden, sekä kaatojen kallistukset. Järjestelmän ansiosta maata ei tule kaivettua tai täytettyä liikaa, mikä tarkoittaa säästöä työn teettäjälle, Ahola kertoo.

Kaivinkoneessa on myös energiapuukoura puun kaatamista ja katkomista varten. Kouralla voidaan muun muassa suoria peltojen reunoja.

Kaivinkone oli Aholalle suuri investointi. Miten hän uskalsi ryhtyä moiseen hankkeeseen näinä epävarmoina taloudellisina aikoina?

– Totta kai mietin asiaa pitkään ja hartaasti. Mutta toisaalta olen myös sitä mieltä, ettei tulevaa tule pelätä liikaa. Uskon ja toivon, että työtä tekevälle riittää.

– Tärkeintä on jättää työstä sellainen jälki, että asiakas haluaa tilata työntekijän uudelleen. Laskutuspuolikin pitää hoitaa kunnialla. Minulla on myös paljon yhteistyökumppaneita, joiden avulla voin hoitaa tilatun työn parhaalla mahdollisimmalla tavalla alusta loppuun.

 

Jari Aholan uudessa kaivinkoneessa on mittalaitejärjestelmä, joka muun muassa ilmoittaa kohteen syvyyden ja korkeuden.

Hommia joka lähtöön

Aholaa työllistävät muun muassa paikalliset asukkaat, maanviljelijät ja kesäasukkaat. Metsätyöfirmoille hän tekee metsäautoteiden aukaisuja traktorilla. Lisäksi hän hoitaa talvikunnossapidon Pohjan ja Vehkajärven kylillä.

Ahola on työssään monessakin asiassa luonnon armoilla. Maankaivuutyöt ajoittuvat enimmäkseen sulan maan aikaan, mutta toisaalta energiapuutöitä voi tehdä läpi talven. Kunnon pakkasjaksot puolestaan mahdollistavat muun muassa ruoppaustyöt.

– Viime talvena tein aurauksia kokonaista kaksi kertaa, kun lunta ei kerta kaikkiaan tullut. Toissa kesä sen sijaan oli äärimmäisen sateinen. Se siirsi tiettyjä maankaivuupuolen hommia, mutta lisäsi esimerkiksi  ojituksia.

Kesät ovat lähes poikkeuksetta kiireisiä.

– Joinakin päivinä lähden aamulla perheen nukkuessa ja tulen takaisin heidän nukkuessaan. Joskus lapset ovat kyselleet, että näkeeköhän isää ensi viikonloppuna. Onneksi näin talvisin minulla on enemmän aikaa perheelle.

Uutta tekemistä Aholalle ovat tarjonneet vanhemmat omakotitalot, joihin tehdään viemärijärjestelmien asennuskaivuita.

– Kesäasukkaatkin ovat löytäneet minut hyvin. Puskaradio on toiminut kiitettävästi, Ahola hymyilee ja lisää toivovansa, että töitä riittäisi tulevaisuudessakin.

 

Uudessa kaivinkoneessa on laaja varustus erilaisia kauhoja.

 

 

 

 Jari Ahola

- hankki toiminimen vuonna 2011. Sitä ennen Jari Ahola teki 15 vuoden ajan erilaisia rakennusalan hommia.

- asunut Pohjassa koko ikänsä

- vaimo, kolme lasta ja cavalier kingcharlesinspanieli Vili

- harrastukset: kesäisin pyöräily ja talvella työkamppeiden kunnostus ja vähäinen lenkkeily.

- jos ei tekisi maanrakennushommia, niin olisi jokin muu kone- tai autoalan yrittäjä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?