Kangasalan Kirjakahvila: Panu Rajala kirjoitti teoksen Olavi Paavolaisesta. Kirjaan piirtyi kuva kulttuurikeikailijasta, jonka näkemykset asioista hoippuivat usein täysin eri suuntiin.

 

Kuka oikein olit, Olavi Paavolainen?

Panu Rajala on kirjoittanut teoksia muun muassa Juhani Ahosta, Mika Waltarista, Frans Emil Sillanpäästä ja Aila Meriluodosta.

Tulenkantajien kärkihahmo, dandy, kulttuurikriitikko, mielipidevaikuttaja, matkakirjailija, esseisti ja Radioteatterin johtaja. Siinä muutama nimike, jolla Olavi Paavolaista (1903–1964) on kutsuttu. Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Panu Rajalan teoksessa Tulisoihtu pimeään. Olavi Paavolaisen elämä. käy ilmi, kuinka moniaalle tuo hurmoshenkinen kulttuurivaikuttaja elämässään kurotteli.

Poliittisesti Paavolainen vilkuili milloin vasemmalle, milloin oikealle. Julkisesti väiteltiin, oliko Paavolainen natsi. 1920-luvulla Paavolainen halusi johtavaksi runouden uudistajaksi, mutta 1950-luvun modernismin kelkasta hän putosi. Hän rakasti erikoislaatuista pukeutumista, mutta oli vähintään yhtä kiintynyt Tulenkantajien spriintuoksuisiin alastontempauksiin.

Kangasalan kirjakahvilassa vieraillut Rajala piirsi kiehtovan kuvan persoonallisesta, mutta mielipiteissään ja elämännäkemyksissään ailahtelevasta Paavolaisesta.

Kirjakahvilan rahastonhoitaja Heidi Martikainen kysyi Rajalalta, mitä puoluetta Paavolainen äänestäisi tulevissa vaaleissa.

– Jaa-a. 1930-luvullahan Paavolainen julistautui sosialistiksi, läheni sitten kansandemokraatteja, kunnes menetti lopulta poliittisen kiinnostuksen kokonaan. Uskon myös, että jossakin vaiheessa hän oli kansallissosialistisen puolueen jäsen, Rajala taustoitti. – Luulen, että vuoden 2015 vaaleissa hän taipuisi vasemmiston puolelle, joskin Paavo Arhinmäen sällimäinen olemus varmasti ärsyttäisi häntä. Voisi toki olla, että Paavolainen jättäisi kokonaan äänestämättä. Ei hän ainakaan intomielisesti äänestysluukulle ryntäisi, Rajala arveli.

 

Ypöyksin Pariisissa

Rajala ei juuri innostunut, kun kustantaja ehdotti kirjantekoa Olavi Paavolaisesta.

– Ensiksi mieleen tuli, että Paavolaisesta on kirjoitettu paljon. Mitä uutta saisin sanottua hänestä? Toiseksi koin, että minun olisi vaikea eläytyä hänenkaltaiseensa kulttuurikeikailijaan ja diivailijaan.

Samastumispintaa kuitenkin löytyi, ja Rajala ryhtyi kirjoittamaan teosta samaan aikaan Veikko Huovisesta kertovan teoksen kanssa.

Viime syksynä julkaistussa Tulisoihtu pimeään -teoksessa Rajala muun muassa pohtii, miten Paavolaisesta tuli kulttuurisukupolvensa henkinen johtotähti, kaikkien arvostama maailmanmies, jonka pitkiä ja innostavia yksinpuheluita kuunneltiin tarkkaavaisesti illanistujaisissa.

– Paavolaisella todellakin oli kyky innostua, ja innostaa myös muita. Hänellä oli myös poikkeuksellinen kotitausta. Hänessä yhtyivät isänsä karjalainen alkuperä, ja äidin hienostuneemmat balttiansaksalaiset sukujuuret. Helsingissä opiskellessaan Paavolainen kaipasi samaan aikaan kotiin Kivennavalle, ja kosmopoliittisiin ympäristöihin maailmalle.

Maailmalle Paavolainen lähtikin. Alkajaisiksi Pariisiin. Vuonna 1929 julkaistussa kirjoituskokoelmassaan Nykyaikaa etsimässä hän antaa lukijan olettaa olleensa Pariisissa sosiaalinen sankarimatkaaja.

– Teksti on aika jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, että Katri Valalle kirjoittamiensa kirjeiden perusteella Paavolainen oli Pariisissa yksinäinen ja rahaton. Hän kuljeskeli pitkin katuja, eikä saanut tutustuttua keneenkään.

 

Hitlerin ja Stalinin välissä

Pariisin-matkaa seurasivat lukuisat muut ulkomaanreissut. Paavolainen on muun muassa niitä harvoja suomalaisia, jotka ovat nähneet livenä sekä Hitlerin että Stalinin. Kolmannen valtakunnan vieraana -teoksesta käy ilmi, että ­ Paavolainen oli lumoutumaisillaan natsi-ideologiaan, sen hurmoshenkisyyteen ja uljaan visuaalisiin riitteihin.

– Viimeistään Nürnbergin mahtipontisen puoluekokouksen koettuaan Paavolainen oli myytyä miestä.

Rajala pitää Kolmannen valtakunnan vieraana -kirjaa Paavolaisen parhaana teoksena.

– Siinä ollaan jonkun perustavaa laatua olevan totuuden lähteellä, Rajala toteaa.

Sen sijaan Paavolaisen tunnetuimmasta teoksesta Synkästä yksinpuhelusta Rajala ei ole niin vakuuttunut. Hän uskoo, että jatkosotaan keskittyvän sotapäiväkirjan alkuosa on kirjoitettu vasta sodan jälkeen.

– Teos antaa ymmärtää, että Paavolainen olisi alusta saakka epäillyt Suomen päämääriä jatkosodassa. Monet säilyneet kirjeet kuitenkin todistavat, että Paavolainen muiden mukana intoili Suur-Suomesta. Teos ansaitsee kuitenkin kehuja upeista maisemakuvauksistaan.

Paavolainen vieraili myös Neuvostoliitossa, muttei koskaan saanut kirjoitettua kirjaa niistä ajoista. Ilmestymättä jäivät myös omaa elämää koskevat muistelmat ja teos Tulenkantajien historiasta.

Paavolaisen elämän viimeiset vuodet eivät ole kaunista seurattavaa. Syvä depressio ja alkoholiongelma kulkivat loppuun saakka hänen kintereillään. Lopulta maksakirroosi vei voiton.

– Tarina siitä, että Paavolainen olisi ampunut itsensä, on silkkaa legendaa, Rajala sanoo. – Hänellä kyllä oli pistooli työpaikallaan Radioteatterilla, jossa hän loppuaikoina lähes asui. Hänen viimeisin naisystävänsä Hertta Kuusinen kuitenkin takavarikoi aseen ja antoi sen Paavolaisen kollegalle Harri Kaasalaiselle. Sillä aseella Kaasalainen sitten ampui itsensä. Luulen, että muistoissa nämä kaksi tarinaa ovat sekoittuneet toisiinsa.

 

 

 

 

 

Tulenkantajat

- 1920-luvulla Suomessa vaikuttanut kirjailijaryhmittymä

- tavoitteena ohjata suomalaista kirjallisuutta lähemmäs eurooppalaisia virtauksia

- ryhmään kuuluivat Olavi Paavolaisen lisäksi muun muassa kirjailijat Uuno Kailas, Elina Vaara, Katri Vala ja Lauri Viljanen

- tunnuslause: ”Ikkunat auki Eurooppaan!”

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?