– Eihän tämä mitään eläkeläisen hommaa ole, mutta kun ei ole nuorempiakaan tarjolla. Roolia ja vastuuta olisi kyllä tarjolla, taustatyötä on kuitenkin yllättävän paljon, Reijo Hermanfors hymähtää.
Hermanfors on touhunnut KU-68:n salibandyjaostossa aktiivisesti jo vuosikaudet, aina siitä lähtien kun ”eksyi” seuran kuntoliikuntaan 1990-luvulla. Sittemmin hän on vastannut pitkään salibandyjaoston toiminnasta puheenjohtajan ominaisuudessa.
Sähly ja salibandy otettiin mukaan lajikirjoon 2000-luvun alussa, kun seurassa mietittiin kuumeisesti, millä konsteilla tekemiseen ja harrastajamääriin saataisiin uutta nostetta.
Vuonna 2000 KU-68 pyöritti kuntoliikunnan alaisuudessa kahta sählykerhoa Vatialassa. Sen jälkeen harrastajamäärät harppasivat hurjasti ylöspäin, ja vuonna 2004 toiminnassa oli jo kymmenen kerhoa ja neljä joukkuetta. Edellisvuonna KU oli saanut ensimmäistä kertaa joukkueet miesten ja C-poikien sarjaan, ja samoihin aikoihin seura osti laidat Pikkolan liikuntasaliin.
Vuonna 2010 kangasalalaiset lähtivät kolmen muun seuran kanssa pelaamaan harrastetason maakuntasarjaa, jota nykyisin pelataan kahdessa eri ikäluokassa ja lähes kymmenen seuran voimin. Salibandyliiton sarjoissa kangasalalaisseuran joukkueita on ollut parhaimmillaan kahdeksan ja tällä hetkellä viisi. Kerhoja on nyt kaikkiaan 16.
Vanhaa sinappimainoksen iskulausetta mukaillen kaksi asiaa on vuosien vaihtuessakin pysynyt: Hermanfors itse ja puute liikuntatiloista Kangasalla.
– Tilaongelma on ollut krooninen ja rajoittanut toimintaa koko 15 vuoden ajan.
Mikä maksaa, ja kuka maksaa?
Liikuntatilojen perään ovat Kangasalla haikailleet muutkin urheiluseurat, sekä yhdessä että erikseen. Toiveita on herätelty milloin uuden koulun yhteyteen pohditulla liikuntasalilla tai yksityisellä liikuntahallilla. Pikkolaan saatiin luonnosteltua jo kokonainen liikuntapuisto, jonka osien toteutukselle oli jopa heltiämässä avustuksia, mutta niin vain rakennelman osaset kaatuivat yksi kerrallaan.
Yksityisen liikuntahallin kanssa ei ole päästy puusta pitkään, vaikka neuvottelupöydässä on käynyt parikin ehdokasta. Hermanfors uskoo, että jos hanke toteutuisi, paikalliset seurat lähtisivät tiloihin mielellään vuokralle.
– Olemme jo nyt joutuneet ostamaan yksityisiltä Tampereelta enemmän salivuoroja kuin olemme saaneet Kangasalta. Tiloja voisivat hyödyntää päiväaikaankin esimerkiksi erilaiset eläkeläis- ja vammaisryhmät, joiden toiminnassa seuroilla olisi käsittääkseni kiinnostusta olla myös mukana. Lisäksi iso halli antaisi mahdollisuuden hankkia vuokratuloja myös erilaisilla tapahtumilla, kuten messuilla. Voisihan siihen kai suunnitella liiketilojakin, ei niitäkään ole ymmärtääkseni liian paljon Kangasalla, hän summaa.
Liikuntahallin jumittuminen on saanut seurat etsimään jo omiakin ratkaisuja esimerkiksi vanhoista teollisuushalleista, mutta nekään eivät ole jalostuneet valmiiksi asti.
– Meillä ei ole täällä vastaavia hyödynnettäviä tehdaskiinteistöjä kuin esimerkiksi Luopioisissa.
”Miksi minä teen tätä?”
Vaikka harrastajamäärä on yhä suuri, salibandy ja sähly eivät enää ratsasta suurimman suosionsa harjalla. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kun takavuosina kaikkia halukkaita ei saatu mahtumaan mukaan, on kuluneena talvena kerhoissa ollut tilaa.
– Eniten harmittaa 12–17-vuotiaiden vähentynyt kiinnostus harrastuspohjaiseenkin liikuntaan, Hermanfors
Myös kilparyhmiin etsitään lisää pelaajia: esimerkiksi vuosina 2002 ja 1999 syntyneiden joukkueet, jotka lähtevät kesällä Prahaan pelaamaan, pyörivät niukin naukin riittävällä pelaajamäärällä.
– Muutama puolustaja, sellainen perusliikunnallinen kaveri, olisikin joukkueisiin hyvin tervetullut, Hermanfors tuumaa.
Yleisimmin eri sählyryhmien toiminta on ollut vaakalaudalla ohjaajapulan vuoksi – ja usein ainakin väliaikaiseen apuun on ratsastanut Hermanfors, joka on muun ohessa toiminut kolmenkin eri joukkueen valmentajana, muutaman kerhon ohjaajana ja koko seuran harrastusliikuntavastaavana samaan aikaan.
– Ei vain ole hirvennyt antaa jonkun ryhmän kaatua, hän huokaa.
Hermanfors myöntää, että vuosien varrella mieleen on välillä noussut kysymys ”miksi minä teen tätä?”. Vastaus kysymykseen on kuitenkin aina löytynyt.
– Se löytyy harrasteliikunnan merkityksen ymmärtämisestä. Kilpaliikuntahan on kuitenkin korkeintaan neljäsosa kaikesta toiminnasta. Meillä on ollut lisäksi vahva halu pysyä yleisseurana.
