Jos olet iäkäs, nainen, pienituloinen, et korkeakoulutettu eikä sinulla ole omaisia tai läheisiä palveluja metsästämässä, jäät todennäköisimmin ilman riittävää apua. Jos taas tulosi ovat hyvällä tolalla, voit ostaa puuttuvia palveluja yksityiseltä puolelta. Eriarvoisuus voi jopa kasvaa.
Entinen kangasalalainen Lina Van Aerschot kertoi tutkimusaiheestaan ”Asiaa ajatuksella” -sarjassa Kangasalan kirjaston Harjula-salissa. Vanhusten hoivaa ja eriarvoisuutta tutkinut tuore tohtori on havainnut, että apua toivotaan julkiselta puolelta, riippuvuutta lähipiiristä yritetään välttää ja pienituloisista joka viides sanoo jääneensä ilman riittävää apua, mutta parempituloisista vain seitsemän prosenttia. Hankittiin palvelut sitten julkiselta tai yksityiseltä tuottajalta, tiedolliset, taidolliset ja taloudelliset voimavarat ratkaisevat.
Tietoiskussa ja sen jälkeisessä keskustelussa tuli esille huoli varsinkin niistä, joilla ei ole palveluista tietäviä omaisia tai läheisiä.
Tilanne on yhtäältä huononemassa varsinkin muistisairaiden puolella mutta toisaalta paranemassa siksi, että tulevat eläkeläiset eivät alistu osaansa nykyisten tai varsinkaan entisten tapaan.
Eriarvoisuus näkyy, Suomi ei erotu edukseen
– Vaikka pienituloiset ovat sairaampia, he käyttävät terveyspalveluja vähiten, Van Aerschot kertoi.
Ylimmän ja alimman tuloviidenneksen ero elinajan odotteessa on jopa 12 vuotta. Eriarvoisuus siis näkyy.
– Julkiset palvelut voivat vähentää eriarvoisuutta. Marja Vaaraman väitöksessä todettiin, että julkiset palvelut kohdentuva huono-osaisille ja pienituloisille, mikä lienee tarkoituskin ja osoittaa, että järjestelmä palvelee, Van Aerschot kertoi.
On siis tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että palvelut olisivat kaikkien saatavilla. Tässä mielessä esimerkiksi vanhustenhuollon edelläkävijämaa Tanska näyttää mallia tarjoamalla kaikille ilmaisen säännöllisen kotiavun.
– Kannattaa selvittää maiden eroja. Suomi erottuu, eikä edukseen.
Taloustieteilijän näkökulmaa tulee Asiaa ajatuksella -sarjassa tarjoamaan tamperelainen kansantaloustieteen professori Matti Tuomala 5. toukokuuta.
Asettuvatko vanhukset eriarvoisiin asemiin taloudellisilta ja sosiaalisilta voimavaroiltaan? Onko apu ja hoiva paremmin saatavilla, jos on varaa maksaa? Asiaa on tutkittu vuosina 2009–13 Tampereen yliopistossa Suomen Akatemian rahoittamassa ”Vanhuus, hoiva ja kuluttajuus” -hankkeessa, jossa Lina Van Aerschotkin on työskennellyt. Lähes 1 500:lta yli 75-vuotiaalta kysyttiin avunsaannista ensi kertaa laajasti. Lähemmin haastateltiin 16 vanhusta ja heidän omaistaan. Kysymykset käsittelivät muun muassa sitä, mistä apua saadaan, mistä sitä haluttaisiin saada, saadaanko sitä riittävästi ja mitä palveluja käytetään ja keiden tuottamina.
Kävi ilmi, että valtaosa sai apua omaisilta ja läheisiltään.
– Ei siis ihan pidä paikkaansa, että kaikki vanhukset olisivat kotiinsa hylättyjä, Van Aerschot sanoo.
Apua haluttaisiin puolisolta ja lapsilta. Ikämiehet halusivat selvästi enemmän puolisoltaan ja naiset taas vähemmän. Kunta oli myös suosittu avun lähde, ja järjestöt ja vapaaehtoiset jäivät hännille, kävi haastatteluista ilmi.
– Ei haluta olla vaivaksi ja ajatellaan, että ihmiset ovat kiireisiä ja heillä on oikeus omaan elämään, vaikkei kenenkään suusta tätä olisikaan kuultu suoraan, tutkija luonnehtii vastaajia.
Joka kuudes vastasi, ettei saa riittävästi apua.
– Alle tuhat euroa kuukaudessa saavista viidennes ei saa tarpeeksi apua, mutta yli 2 000 euron eläkeläisillä tämä oli huomattavasti harvinaisempaa.
Avun tarve vaihtelee lampun vaihdosta perushuolenpitoon. Vajaa puolet käytti jotain apua kuten yksityiseltä puolelta eniten siivousta ja kunnalliselta taas apuvälineitä.
Apu myös kasaantuu. Jos saa apua yhdestä lähteestä, sitä saa toisistakin. Omaiset auttavat avun hankinnassa. Vanhemmat hyötyvät tiedoista ja taidoista, joita heidän lapsillaan tai ystävillään on.
”Pitää ymmärtää, että köyhyys on ihan totta”
Keskustelussa kysyttiin tarkemmin Tanskan mallista, jossa tuottajan voi valita, mutta rahoitus tulee julkisista varoista – meillä Suomessa palvelusetelit tai kotitalousvähennykset ovat vain asiakkaan ja yksityisen palveluntuottajan keskeisiä. Van Aerschotin mukaan Suomi on palveluseteleiden käytössä villi maa ja tyylikin on vapaa. Ruotsin malli, jossa raha seuraa potilasta, ei ole tuottanut toivottua tulosta.
Tulot ovat kasvaneet eniten vain yhdellä prosentilla suomalaisista. Toisessa ääripäässä ovat huono-osaisimmat iäkkäimmät naiset. Välissä on iso joukko, jolla asiat ovat kunnossa.
– Saatamme joutua yhteiskuntaan, jossa tarjotaan eri palvelut hyvä- ja huono-osaisille, Van Aerschot kertoi.
Putoaminen työterveyshuollosta koetaan jo osin turvattomuutena.
Viime aikojen keskusteluissa on nostettu esiin niin sanottu huutolaispolitiikka, kun kunnat hakevat edullisimmin hoitavia palveluntuottajia. Tutkijalta kysyttiinkin, ollaanko jo palaamassa sosiaalipolitiikasta köyhäinhoitoon. Kangasalla käydään läpi ne 80 vuotta täyttäneet, jotka eivät ole palvelujen piirissä.
Yleinen mielipide on uutisten mukaan kallistumassa mieluimmin veronmaksun kuin yksityistämisen puolelle. Valinnat eivät kuitenkaan ole yksityisten ihmisten vaan lähinnä kuntien käsissä, ne kun ovat suurostajia.
– Ihmisistä osa on tosi tiukoilla. Kuntapäättäjien olisi syytä käydä myös yksityisissä paikoissa tutustumassa vanhusten tilanteeseen. Pitää ymmärtää, että köyhyys on ihan totta, yleisöstä todettiin.
Marjatta Pöllänen
