Mikä saisi sinut polkemaan enemmän?

Roholassa kevyen liikenteen väyliä on aluearkkitehti Marja Kuisman mukaan suunniteltu erityisellä pieteetillä. Kun samaan aikaan pohdittiin uudenlaisen aktiivisuuden tuomista näkyvästi sekä Pälkäneen kunnan tulevaisuuden strategioihin että markkinointiin, oli helppo nivoa myös kevyen liikenteen väylien huomioiminen kunnan kehittämisen yhdeksi painopisteeksi.

Jo syksyllä kunnanhallitus näki hyvänä lähteä valmistelemaan projektia lähiliikkumisen kehittämiseksi, ja nyt kehitystyötä ollaan kirjaimellisesti polkaisemassa liikkeelle. Keskiviikkona kunnan sivuilla aukeaa kysely, jonka perimmäinen tavoite on kohentaa pyöräilemisen edellytyksiä Pälkäneellä.

– Kyselyssä kerätään tietoa kuntalaisten pyöräilytottumuksista ja kaikenlaisia kehittämisideoita – kysymme myös, mikä voisi saada pyöräilemään, jos nyt jostakin syystä ei pyöräile, Marja Kuisma kertoo.

Kyseessä ei ole Kuisman mukaan imagonrakentamisprojekti, vaan haussa on ideoita, joilla pyöräilyn määrää ja houkuttelevuutta kunnassa saataisiin lisättyä käytännössä.

– Enemmän pyöräilyä merkitsee vähemmän autoilua, mikä on hyvä ympäristön kannalta. Se merkitsee myös terveempiä ihmisiä. Muutoksia voidaan saada pienillä asioilla tai tekemällä jotakin vähän eri tavalla kuin aiemmin.

Kun kevyen liikenteen väylät ovat tarkastelun alla, on samalla mahdollista miettiä millä tavoin esimerkiksi Roholan alueen verkostot voitaisiin liittää muihin kevyen liikenteen väyliin. Lisäksi saadaan selvitettyä kevyen liikenteen väylien kokonaistilannetta tuleviakin kaavahankkeita silmälläpitäen.

Pyöräily-ympäristön kehittämissuunnitelmien tiimoilta ollaan järjestämässä myöhemmin keväällä tai kesällä yhteispyöräilyjä, joissa kehityskohteisiin voidaan tutustua tai uusia ideoida tien päällä. Asiaan vihkiytynyt työryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa maaliskuun lopulla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?