Pälkäneen 11–12-vuotiaat koripallopojat päättivät ykkösdivisioonan kevätsarjan kaksijakoisesti. Aamuottelu sarjan kärkijoukkuetta Pyrintöä vastaan oli kauden parasta peliä, mutta toisessa pelissä joukkue konttasi ja Salon Vilpas vei ylivoimaisen voiton.
Luja-Lukko lähti haastamaan tamperelaisia iloisella ilmeellä ja hyvällä rytmillä. Pälkäneläiset löysivät hyökkäyksessä vapaata tilaa ja veivät avausjakson 15–9. Toisellakin jaksolla syöttöpeli sujui, ja haastajat pääsivät tauolle neljän pisteen johdossa.
Kolmas jakso oli tasaista pelaamista, mutta pisteillä ei herkuteltu kummassakaan päädyssä. Pyrintö onnistui kutistamaan eron kolmeen pisteeseen.
Viimeisellä jaksolla Pyrintö rokotti muutamasta pälkäneläisten epäonnistumisesta ja karkasi muutaman pisteen johtoon. Luja-Lukko yritti hienosti ratkaista ottelun, mutta tamperelaiset olivat lopulta viisi pistettä parempia.
Kova aamupeli verotti pälkäneläispoikia, ja päivän toisessa ottelussa urheilulliset salolaiset juoksivat Luja-Lukolta jalat alta. Avausjakson jälkeen Vilpas johti jo 4-23. Jatkossa tempo laski hiukan, mutta pälkäneläiset eivät päässeet missään vaiheessa peliin mukaan, vaan olivat koko ajan vastustajan talutusnuorassa. Lopulta salolaiset voittivat ottelun selvästi 35–87.
Pälkäneen minipoikien ykkösdivisioonakauden saldoksi jäi yksi voitto. Se irtosi sarjajumbo Loimaasta. Joukkueella on tilaisuus kohentaa sijoitustaan 19.4. Salossa pelattavassa sijoitusturnauksessa. Kevätsarjassa seitsemänneksi jätetty Luja-Lukko kohtaa turnauksen alkajaisiksi kuudenneksi sijoittuneen Kaarinan Uran. Ottelun voittaja pääsee pelaamaan viidennestä sijasta, häviäjä jää jumbofinaaliin. Toisen ottelun vastustaja on joko Vilpas tai Loimaan Korikonkarit.
Minipojat, 1. divisioona
Luja-Lukko – Pyrintö 53-58
Luja-Lukko – Vilpas 35-87
Pyrintö | 7 | 7 | 0 | 487-315 | 14 |
Korihait | 7 | 6 | 1 | 559-326 | 12 |
BC Nokia | 7 | 5 | 2 | 457-286 | 10 |
TuNMKY | 7 | 3 | 4 | 336-383 | 6 |
Vilpas | 7 | 3 | 4 | 385-369 | 6 |
Ura | 7 | 3 | 4 | 346-377 | 6 |
PäLuLu | 7 | 1 | 6 | 300-454 | 2 |
LoKoKo | 7 | 0 | 7 | 244-604 | 0 |