Täältä tullaan Japani!

Yhteishenkeä tarkoittavaa wa-merkkiä tekemässä Japaniin lähtijät Suvi Pasanen (edessä vasemmalla), Erika Hampaala, Satu Hampaala ja Miira Saarinen. Takana Reetta Kosonen ja Margit Pasanen.

 

Heinäkuun 27. tulee olemaan Suvi Pasaselle erityisen jännittävä maanantai. Silloin 15-vuotias neitokainen astuu ensimmäisen kerran elämässään lentokoneeseen ja lentää hujauttaa heti kauas, Frankfurtin välilaskun jälkeen aina Japaniin saakka siellä pidettävälle partiolaisten jamboreelle.

–Ette sitten jätä minua yksin, Suvi vannottaa samalla lennolla matkaavia kavereitaan Miira Saarista, Erika Hampaalaa ja Reetta Kososta.

Huoli, jopa pienoinen paniikki kavereista eroon joutumisesta kuultaa läpi jo nyt, kun lähtöön on vielä nelisen kuukautta aikaa. Eikä ihme, Euroopan kolmanneksi suurimmalla lentoasemalla oikeaa jatkolennon porttia on etsittävä yli 150 vaihtoehdon joukosta.

Yhdeksäsluokkalaisten tyttöjen mukana aikuisena matkaava Satu Hampaala, Erikan äiti, tietää kokemuksensa perusteella, että välilaskulle varattu neljä tuntia vaihdon hoitamiseen ei ole turhan pitkä aika isojen etäisyyksien asemalla. Samalla on koko ajan varmistuttava lauman pysymisestä koossa.

 

Kuumaa ja kosteaa

 

Partiolaisten suurleirin mammuttimaisuuden hahmottamista helpottaa, kun ajatellaan, että koko Kangasalan väkimäärää vastaava joukko majoittuu telttoihin kahdeksi viikoksi yhdelle ja samalle leirialueelle.

–Ei taideta paljon tuona aikana nähdä toisiamme, Suvi huomauttaa äidilleen Margit Pasaselle, joka asettuu alueen toiselle laidalle aikuisten osastolle.

Sahalahden Sinisusista Japaniin lähtee aikuisosallistujina myös Aino Peltonen ja Henri Saarinen, nuoriso mukaan lukien yhteensä kahdeksan henkilöä. Täysi-ikäisiä tarvitaan jamboreelle töihin mahdollistamaan leirin pitäminen.

Leiriläisillä on odotettavissa kostean kuumia, noin 30 asteen hellepäiviä. Yölläkin lämpötila pysyttelee parinkymmenen asteen tietämillä.

–Pitää ottaa mukaan teknisiä vaatteita, ne kuivuvat nopeasti, Reetta tietää.

Pikkupyykin, alusvaatteiden ja sukkien, kuivattaminen vaatii oman virittelynsä. Niitä kun ei ole Japanin tapojen mukaan soveliasta leväyttää naruille kaikkien nähtäville teltan ulkopuolelle. Toisaalta kaatosateetkin saattavat yllättää.

–Mitenkäs sitten, kun teltan ulkopuolelle ei saa kaivaa ojia, tytöt miettivät.

 

Sushia ja puikkoja

 

Japanissa kun ollaan, niin jamboreen ruokalistalla on japanilaista ruokaa. Kokkausvastuu on pääasiassa leiriläisillä.

–Aamulla misokeittoa, täytettyä bagelia päivällä. Kun lähdetään ohjelmatapahtumaan, pitää ottaa eväät mukaan, koska etäisyydet ovat pitkiä ja matkat kävellään, Satu mainitsee.

–Vesipulloa täytyy aina kuljettaa mukana, täydentää Margit.

Tammikuussa pidetyssä lähtijöiden ennakkotapaamisessa tytöt oppivat, miten valmistetaan sushia. Puikoilla syömistäkin kokeiltiin. Aiemmassa tapaamisessa tuli tutuksi japanilainen tapakulttuuri.

–Julkisissa vessoissa soi musiikki, istuimen lämpötilaa voi säädellä, Reetta kertaa mieleen jääneitä yksityiskohtia.

Vaikka englanti tuleekin olemaan jamboreella käytetyin yleiskieli, tytöt osaavat esittäytyä japaniksi ja osaavat kysyä japaniksi, puhuuko uusin tuttavuus englantia. Tavallisia tervehdyksiäkin on opeteltu.

–Konnichiwa, hyvää päivää, Suvi sanoo.

 

Työmyyrät ahkerina

 

Kaksi viikkoa kestävä jamboree maksaa yhdeltä osallistujalta 3280 euroa. Oheismatka, joka tutustuttaa muutaman päivän ajan Japanin kulttuuriin ja nähtävyyksiin, olisi tullut maksamaan vielä tonnin lisää leiriläistä kohden. Sille ei kukaan Sahalahden partiolaisista lähde.

Jamboreelle menijät ovat ahertaneet monenlaisissa töissä saadakseen matkarahat kokoon.

–Olemme järjestäneet lasten synttäreitä, pitäneet kirppiksiä, istuttaneet kuusia metsäpalstalle, haravoineet pihoja. Honkasen puutarhalla raivasimme vanhan kasvihuoneen pohjaa ja istutimme kukkien taimia.

–Sukkia on myyty ja karkkeja ja piparkakkuja, virpomisoksia tehty.

Matkakassan täydennystä on saatu myös avustuksista.

 

Kavereita ja luotijunia

 

Yamaguchin maakunnassa järjestettävä jamboree on todellinen once in a lifetime-juttu, mahdollinen vain kerran elämässä alaikäiselle, sillä leirille pääsee 14-17 –vuotiaana. Jamboree järjestetään eri puolilla maapalloa neljän vuoden välein.

Alkujaan Sahalahdelta oli lähdössä leirille yhteensä 13 partiolaista, mutta matkan hinta ja pituus tiputtivat osan heistä pois. Tytöt kehuvat erityisesti Margitia hyväksi innostajaksi.

–Margit on sanonut, että kyllä me pärjäämme, kyllä me osaamme.

–Minä olen aina rakastanut Japania, siksi halusin lähteä, Miira hehkuttaa.

Tytöt odottavatkin pääsevänsä ennen paluulennon lähtöä kiertelemään Osakassa ja näkemään ”oikeita” japanilaisia. Koko jamboreen aikana kun partiolaiset käyvät vain kerran leirin ulkopuolella, Hiroshiman kaupungissa.

–Pääsisi kokeilemaan luotijunaa, saisi uusia kavereita, tytöt listaavat odotuksiaan.

Pienoinen pettymyskin on jo ehditty kokea jo, ennen kuin matka on edes päässyt alkamaan.

–Kaikille leiriläisille piti järjestyä mahdollisuus vierailla japanilaisessa kodissa, mutta suomalaisille ei riittänyt näitä isäntäperheitä.

–Pitää äkkiä hommata japanilainen kirjeystävä ja kutsua itsensä hänelle kylään, Reetta ehdottaa.