
Kontiainen eli maamyyrä (Talpa europaea) on yleisesti ei-toivottu kaveri puutarhassa tai pihan nurmikolla.
Kuka hän oikeistaan on?
Hän syö kaikkea elävää ja liikkuvaa – hyönteisiä, toukkia, kastematoja, hiiriä, myyriä, sammakoita ja jopa käärmeitä. Missään tapauksessa hän ei koske taimiin; hänen mielestään taimi ei kelpaa syötäväksi.
Kontiainen on rauhoitettu eläin
Myyrä kuuluu kontiaisen ruokalistalle, mutta mitään muuta tekemistä niillä ei ole keskenään. Ne eivät ole sukulaisia.
Miksi sitten kontiainen on vihattu ja ei-toivottu vieras? Syy ovat multakeot, joita se tekee saadakseen mullat pois tunneleistaan.
Kekojen takia sitä on yritetty karkottaa pihapiiristä. On keksitty monta keinoja, jopa patentoitua, mutta tulos on usein käytännössä nolla. Ainoa varma keino on tappaa.
Tappaminen ei ole viisas keino, koska kontiainen on Suomessa rauhoitettu; joudutte rikollisten listalle. Korvausarvokin on olemassa. Lain mukaan on se 17 euroa eläintä kohti.
Toinen syy, miksi tappaminen ei kannata, on se, että kontiaisia ei ole tontilla vain pari, kolme, vaan enemmän, ja osa niistä on vasta poikasia.
Periaatteessa myös karkottaminen häiritsemällä on kielletty, vaikka puutarhamyymälöissä myydäänkin siihen tarkoitettuja vempaimia.
Rauhanomaista rinnakkaiseloa
Ehkä kontiaisten kanssa pitäisi tehdä rauha win-win periaatteella. Kontiainen on teille hyödyksi ja saa syödä viljelyksiä uhkaavat toukat ja hyönteiset. Etenkin märässä ja savisessa maassa toinen etu on se, että kontiaiset tekevät ilmaisen salaojituksen.
Puutarhurille jää päänsärky multakeoista. Keot on kuitenkin helpompi hävittää kuin niiden kaivajat.
Raimo Saar
puutarhuri