Vuosi sitten Ramppi-teatterissa valmisteltiin 1960-luvusta kertovaa teosta Aavan meren tuolla puolen. Ahti Jokisen ohjaamassa näytelmässä tarkasteltiin rosoista murrosten vuosikymmentä kangasalalaisesta näkökulmasta.
Silloin kirjoittaja, huutijärveläinen professori emeritus Aulis Aarnio totesi, että seuraavasta vuosikymmenestä hän ei haluaisi kirjoittaa näytelmää.
Silti sellainen on nyt tulossa: professorin kynästä lähteneen 1970-luvulle sijoittuvan Haaveet kauas kuljettaa ohjaa Mika Eerola ja sen kantaesitys on kesäkuun 10. päivä Kangasalan kesäteatterissa.
Ramppi-teatterin pitkässä vuosikymmenepookkien sarjassa on sittenkin käännetty seuraava lehti.
– Se lähti yleisöpalautteesta. Tuli yksinkertaisesti niin paljon toiveita, että tästäkin vuosikymmenestä tulisi tarina, Aarnio kertoo.
Niinpä ensi kesänä Ramppi-teatterin näyttämöllä vilahtelevat Keihäsmatkat, Koijärvi-liike, punainen yliopisto ja Kanarian matkamuistot – kenties myös piukat paitapuserot, maksihameet, ylileveät farkkujen lahkeet sekä tyyliä tihkuvat mariasut.
Unelmien yhteentörmäyksiä
Haaveet kauas kuljettaa -näytelmän lähtökohta on erilainen kuin Aarnion aikaisemmissa epookkinäytelmissä. Teksti ei pyri piirtämään tietyn vuosikymmenen eikä muunkaan aikakauden aatteellista profiilia eikä nosta keskiöön ajassa eläviä poliittisia virtauksia, joskin ne vaikuttavat tapahtumien taustalla.
– Olen edelleen sitä mieltä, että en osaisi käsitellä 1970-lukua yhteiskunnallisesta ja aatteellisesta näkökulmasta. Henkilökohtaisesti muistan sen kovin kylmänä ja torjuttavana; ajan vasemmistoradikalismi ei puhutellut minua. Vetäydyin mahdollisimman sivuun siitä ja vietin paljon aikaa ulkomailla, Aarnio kertoo.
Siksi hän kirjoitti näytelmän, joka voisi tapahtumiensa puolesta sijoittua mille tahansa vuosikymmenelle. Tarina kertoo haaveista, niiden toteutumisesta tai mahdottomuudesta ihmisten kautta, jotka elävät arkeaan maalaiskirkonkylässä 1970-luvulla.
– Ryhdyin tarkastelemaan esimerkiksi kysymyksiä, miten paljon kotitausta vaikuttaa ihmisen paikkaan yhteiskunnassa, tai miten sukupolvien haaveet ja pyrkimykset törmäävät, kun lapset aikuistuvat. Koko ajan huomasin kiinnostuvani yhä enemmän nuorista, ja Ramppi-teatterin nuoret näyttelijät ovatkin tällä kertaa kantavissa rooleissa, Aarnio kertoo.
Näytelmän jännite rakennetaan erilaisten perheiden varaan: on muurarin, rehtorin, kauppiaan, maanviljelijän ja pankinjohtajan perheet, joiden aikuistuvat lapset tempovat kukin omaan suuntaansa.
Nuorten ja vanhempien yhteentörmäyksissä ja haaveiden karikoissa ei ole mitään aikaan sidottua, sillä ne ovat joka sukupolven kohtalo. Mutta siihen, mistä uudet ihanteet syntyvät ja mihin vanhat kuolevat, aikakausi vaikuttaa väistämättä.
1970-luvun Suomessa ei kuitenkaan enää ollut luokkayhteiskunnan jälkiä, vai oliko?
– Kyllä, tietyssä mielessä erittäin vahvasti. Näytelmään sisältyy esimerkiksi tarina sorvaripojasta, josta aikanaan tulee kovan luokan ammattilainen, varakas yrittäjä ja kylän sankari. Mutta ammattikoululaisena häntä ei haluta kutsua porvarisperheiden nuorten juhliin. Vanhempien arvomaailma on vielä sillä kannalla, Aarnio vastaa.
Kaksinkertainen muutos, tuttu mies
Ohjaaja Mika Eerola ei ollut itse syntynytkään vuosikymmenellä, josta hän nyt tekee näytelmää. Ramppi-teatterin ohjauksessa on tehty sukupolvenvaihdos, ja samalla ohjaaja tulee nyt ensi kertaa teatterin sisältä.
– Olen hirveän ylpeä ja iloinen – tämä on suuri kunnia. Kun katselin, millaisia nimiä oli ehdolla ohjaajaksi, ja millaisia on ollut aikaisemmin, mietin, että mitä ihmettä minä siinä seurassa teen…? Eerola sanoo.
Mika Eerola on kuulunut Ramppi-teatterin näyttelijäkuntaan monta vuotta, tehnyt lähes joka kesä ison roolin ja lisäksi toiminut apulaisohjaajana. Samalla hän on ollut Kangasalan Pikkuteatterin suuresti kiitetty ohjaaja teatterin toiminnan alusta asti. Siksi päävastuun lankeaminen hänelle ei ole odottamatonta, vaikka Ramppi-teatteri on yleensä palkannut ulkopuolisen ohjaajan.
Eerola ohjaa näytelmän yksin, paitsi yhtä koreografia sekä muusikko Eero Pekkosta, joka harjoittaa laulut.
– Alussa vähän pelkäsin, miten toiset suhtautuvat, kun olen tähän asti ollut näyttämöllä heidän joukossaan ja välillä kulisseissa kiroilemassa, jos joku asia ei suju… Ja nyt yhtäkkiä olenkin siellä komentamassa muita! Mutta saanut yllättyä, miten hienosti he ovat ottaneet minut vastaan. Ryhmä on ollut aivan upealla tavalla tukenani, Eerola kertoo.
Elokuvallista ilmaisua
Takavuosina itse aktiivisesti näytellyt professori Aarnio sanoo nyt ”vetäytyneensä kulisseihin”. Hän ei ole mukana näytelmässä eikä seuraa harjoituksia.
– Kirjoittaja on luvannut antaa minulle täyden työrauhan, vaikka itse pääsin käsikirjoitusvaiheessa sanomaan mielipiteitäni, Mika Eerola naureskelee.
Eerola on tarttunut tekstiin otteella, joka on Ramppi-teatterissa uusi. Hän käyttää ilmaisun apuna muun muassa musiikkia ja musikaalitansseja, mikä luo kokonaisuuteen tiettyä elokuvallisuutta.
– Itse asiassa sellainen on juuri 1970-luvulla suosituksi elokuvatyyliä, vaikka en tullut sitä ajatelleeksi silloin, kun mietin näyttämöilmaisun erilaisia vaihtoehtoja, Eerola kertoo.
Hänen mukaansa näytelmän epookkia ovat puvut ja lavastus, muuten tapahtumat ovat ajattomia ja voisivat sijoittua minne tahansa. Perusjännitteet syntyvät ihmismielen liikkeistä, joiden tulkitsemiseen ohjauskin keskittyy.
– Nyt tehdään näytelmää tavalla, joka tarkoittaa tietynlaista tyylisuunnan murrosta. Aikaisemmat Ramppi-teatterin ohjaukset on tehty selvästi realistisemmalla otteella. Siksi vähän jännittää, millaisena tämä yleisölle näyttäytyy, Mika Eerola pohtii.
Näytelmän puvustajana toimii monien aikaisempien vuosien tapaan Markku Forstén ja lavastajana Raimo Willgren ja työryhmä.
