Viiden vuoden sääntö

Kunnanvaltuusto tekee tärkeimmät ja pitkäkestoisimmat päätöksensä valitessaan johtavia viranhaltijoita. Pälkäneen kunnanvaltuusto ei vielä ollut palkkaamassa elinkeinoasiamiestä, mutta kävi virkaa perustaessaan perusteellisen painin valittavan henkilön ominaisuuksista.

Elinkeinoasiamieheksi halutaan markkinointihenkinen ohjus, joka pistää vauhtia asuin- ja yritystonttien myyntiin. Valittavan henkilön toivotaan hankkivan kuntaan uusia yrityksiä ja työpaikkoja. Olemassa olevia yrityksiä hän auttaa muun muassa tukiasioissa.

 

Osa päättäjistä pelkäsi jo etukäteen, että valittava henkilö on vätys, joka jää hissuttelemaan eläkevirkaansa.

Virherekrytoinnin varalta työsopimukseen kirjataan koeaika. Työnantajan pitäisi ottaa lähtökohdaksi, että puolen vuoden jälkeen henkilö saa potkut – jos työyhteisö ei pysty perustelemaan, että juuri tämä henkilö on sellainen kyky, josta halutaan pitää kiinni.

Koeajan jälkeen virherekrytoinnista on liian vaikea päästä eroon. Siksi koeaikaan tulisi suhtautua vakavammin.

 

Kunnanvaltuutetut tiesivät, että nykyajan työelämä on muuttunut ja työpaikkaa vaihdetaan muutaman vuoden välein.

Siinä on kuitenkin olennainen ero, vaihdetaanko työpaikkaa työntekijän vai työnantajan aloitteesta.

Eteenpäin pyrkivät ihmiset vaihtavat työnantajaa muutaman vuoden välein omasta aloitteesta. He sanovat hakevansa uusia haasteita ja tarkoittavat suomeksi, ettei vanha työnantaja tarjonnut lisää liksaa eikä valtaa. Jos työnantajaa vaihtaa useampi ihminen samaan aikaan, kyse on työyhteisön ongelmista.

Virherekrytoinnit vaihtavat työpaikkaa työnantajan aloitteesta. Kunta on hakemassa virherekrytointia, jos se ilmoittaa jo elinkeinoasiamiehen virkaa perustaessaan, että kyse on muutaman vuoden projektista.

 

Kunnan kapea viranhaltijajohto ei palannut perjantaina työmaalle intoa puhkuen, vaan työvuosia laskien. Tuo on ollut kaksi vuotta, joten vielä on kolme vuotta jäljellä ennen kuin on ammennettu tyhjiin.

Osa päättäjistä oli sitä mieltä, että ihminen urautuu viidessä vuodessa. Silloin päättäjän käsitys elinkeinoasiamiehen tehtävistä on vanhentunut.

Elinkeinoasiamies saa hoidettavakseen varsin itsenäisen työmaan. Ympärillä ei ole vanhoja mestareita, joilta imeä hiljaista tietoa. Työsarkaa riittää, sillä tehtävät on vuosikausia hoidettu vasemmalla kädellä tai osa-aikaisesti.

Elinkeinoasiamiehen tehtävä on sellainen, että viiden vuoden kuluttua sen saattaa osata. Kymmenessä vuodessa voi kasvaa sellaiseksi ammattilaiseksi, että osaa keskittyä olennaisiin ei enää hetkahda arvostelusta ja kritiikistä, jota näkyvässä virassa aina saa.

Uusi ihminen tuo mukanaan intoa ja ideoita. Kyse on kuitenkin muutaman kuukauden ohimenevästä huumasta. Osa Pälkäneen päättäjistä luulee, että alkurakkaus voisi kestää viisi vuotta, kun jo etukäteen ilmoitetaan että vaihtamalla paranee.

 

Pälkäneen kunta on ostanut kaivattua tonttimaata yritysaluetta varten parhaalta paikalta Lahdentien ja Pälkänevedentien risteyksestä. Pälkäneen kuhina tulee keskittymään risteyksen ympärille. Roholaan nousee satoja asuintaloja ja tien toiselle puolelle yrityksiä. Sammonkulman omistava osuuskauppa valmistautuu rakentamaan ABC-taukopaikan, jos Aapiskukon polttoainemyynti häädetään pohjavesialueelta.

Valittavalla elinkeinoasiamiehellä riittää risteyksessä työmaata. Yritysaluetta päästään rakentamaan arviolta viiden vuoden kuluttua.

Osa päättäjistä ajatteli, että siinä vaiheessa olisi hyvä vaihe ottaa uusi kaveri opettelemaan hommia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?