Mika Soukkion muistolle

Mika Soukkio (vasemmalla) ja hänen puolisonsa Mira Heikkinen menehtyivät vuosi sitten Jämijärvellä, kun laskuvarjohyppääjiä kuljettaneen koneen siipirakenteet pettivät.

Pääsiäissunnuntaina 20.4.2014 saimme elämämme karmeimman uutisen, kun Jämijärven laskuvarjo-onnettomuudessa menehtyi poikamme Mika ja hänen puolisonsa Mira Heikkinen sekä kuusi muuta laskuvarjohypyn harrastajaa. Turma tapahtui, kun nuoret olivat onnellisia, rakkaan harrastuksen parissa, kauniina kevätpäivänä, ystäviensä keskellä.

Kuinka selviydymme kaikkein pahimmasta, joka ihmistä voi kohdata: oman lapsen menettämisestä?

Onnettomuudesta on kulunut nyt vuosi. Surua olemme työstäneet hetki hetkeltä päivä päivältä omalla tavallamme puhumalla asiasta läheisten ja ystävien kanssa, ulkopuolista apuakin olemme hakeneet. Kiitos kaikille, jotka ovat myötäeläneet ja tukeneet meitä surussamme.

Samankaltaisen menetyksen kokeneet ovat kertoneet, että ikävä ja suru muuttaa muotoaan ja voimme muistella kiitollisena yhteisiä vuosia ja sitä, että 27 vuotta meillä oli tämä rakas ihminen.

 

”Elämä on kivaa”

Jo pienestä pitäen Mikasta näki, että hän nautti elämästä. Hän oli onnellinen, utelias tutkimaan ympäristöään, tiedonhaluinen sekä vaatimaton. ”Ei tällainen kirjoitus ole Mikan tyylistä, sitä vaan riapois, jos olis tätä lukemassa”, totesi Henri-veli Mikan luonteen hyvin tuntien.

Jo viisivuotiaana Mika suunnitteli lego-palikoista tielanoja, joissa oli ”hydraulinen” takapään nosto.

Hän oli suuri kissojen ja kanien ystävä; lapsena hän kasvatti pientä kaninpoikasta pöytälaatikossa ja juotti pipetillä maitoa, kunnes kani oli tarpeeksi iso huolehtimaan itsestään.

Lapsuuden harrastuksiin kuului kaikenlaisten härveleiden teko, muun muassa mäkiauto ja polkuvene propelleineen valmistuivat veljen ja ystävän avustuksella. Puhumattakaan korkealla puussa olevasta majasta, jossa papan heinäseipäät saivat ihan uuden käyttötarkoituksen. Maja oli lasten mieleen, siellä myös yövyttiin.

Tietokoneet kiinnostivat ennen kouluikää 90-luvun alussa, commondore oli huippulaite ja jos tuli ongelma, soitto tädin miehelle ja yhdessä pohdittiin, miten kone taas saadaan pelaamaan.

Kiitos Sappeen hiihtokeskuksen läheisyyden, myös lumilautailu kiinnosti. Keväällä, kun hissit oli suljettu, otettiin lauta kainaloon ja kiivettiin mäki ylös ja laskettiin pipestä, tätä tehtiin tuntitolkulla vaivoja säästelemättä.

Vanhemmiten kuvioon tulivat valokuvaus- ja lautapeliharrastukset sekä opiskeluaikana oppilaskuntatoiminta. Siinä samalla myös ammattiin valmistuminen tuli hoidettua.

 

”Lapset ovat vanhempiensa opettajia”

Nyt vasta jälkeenpäin tajuamme, minkälaisen esimerkin hän jätti vanhemmilleen siitä, mistä tässä elämässä on kyse. Tietämättään hän ohjasi meitä tekemään elämässämme tiettyjä ratkaisuja sekä kasvatti meitä muutenkin henkisesti.

Se, mikä oli hänelle tärkeää, se oli tärkeää. Toisarvoiset asiat sai jättää omaan lukuunsa, eikä niitä pitänyt jäädä märehtimään.

Siirtyessään omasta perheyrityksestä Ylöjärvelle Avantille töihin, hän laittoi yrityksemme asiat omalta osaltaan siihen malliin, että meidän oli helppo siitä jatkaa, paperit olivat mapeissaan järjestyksessä. Rohkaisimme häntä lähtemään ulkopuoliselle töihin ja katsomaan, minkälaista myös muualla on tehdä vastaavanlaisia töitä – ja saahan siitä tärkeää oppia ja kokemusta. Ainahan sitä takaisin tänne meille voit palata, jos siltä tuntuu.

Mika ei välittänyt, mitä muut hänestä ja hänen tekemisistään ajattelivat. Hän teki asiat niin kuin mielestään oikeaksi näki.

Seuraavat asiat kuvastavat hyvin Mikan ajattelutapaa:

”Tunne ja tunnusta omat rajasi sekä rajallisuutesi ja hyväksy ne. Huolehdi omista voimanlähteistäsi.

Tervettä itsekkyyttä on vastuullinen ote omaan elämään.

Sinun ei tarvitse toimia muiden odotusten pohjalta. Päätä itse, mistä kannat huolta ja mistä huolehdit. Varaa aikaa omaan käyttöön ja lataa akkuja tekemällä jotain mukavaa, jotain mitä odotat ja haluat ja mistä tulet iloiseksi.”

 

”Fly free”

Mika Soukkio

Viisi vuotta sitten Mika löysi uuden harrastuksen, laskuvarjohypyn. Se vei mennessään.

Tämä harrastus ei sovi hätähousuille tai muuten lyhytpinnaisille luonteille. Joskus saattoi mennä koko viikon loppu sopivia säitä odotellessa, eikä päästy ollenkaan hyppäämään. Silloin piti porukan keksiä yhteistä tekemistä odottelun ajaksi. Ja siihen odotteluun eivät sovi tietyt ”virkistysjuomat” viihdykkeeksi. Ja kaikkea he sitten keksivätkin.

Ja tällainenkin tuli tehtyä: Mika oli ollut Alavuden lentokentällä hyppäämässä. Lentokone lähti illan päätteeksi takaisin kotikentälleen, ja Mika sai koneessa hyvän kotiinpaluukyydin. Varjo selkään ja kun kone oli sopivalla kohtaa Tampereen päällä, hyppy ja laskeutuminen jäähallin parkkipaikalle. Varjo kasaan ja muutaman sadan metrin kävely kotiin. Kyllä siinä kuulemma jokunen tyyppi oli ihmetellyt, mistäs tuo tipahti.

20.4.2015 Jämijärvellä paljastettiin onnettomuuspaikalle muistomerkki onnettomuuden uhreille. Tilaisuus oli hyvin liikuttava, hyppykavereita oli paljon paikalla. Ulkopuolinenkin aisti sen yhteen kuuluvaisuuden tunteen. Yhteisö on niin niittautunut yhteen samanhenkisistä kavereista, he ovat kuin yhtä perhettä. Enää en ihmettele, miksi Mika niin mielellään harrastuksen parissa viihtyi ja kun vielä löysi sieltä Mirankin, samalla lailla hyppäämisestä innostuneen.

Onneksi nykyään on sellaisia videokameroita, joilla hyppääjät voivat kuvata ilmasta hyppyjä. On ollut näin jälkikäteen mukava katsella videoita, kun näkee, kuinka hauskaa heillä on tuolla ilmassa ollut.

Nyt lennät vapaana taivaan lintuna. Meillä on niin ikävä.

Äiti, isä ja Henri

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?