Ihminen on sanonnan mukaan ihmiselle susi – mutta mikä sitten on susi ihmiselle, koira sudelle tai mummosusi ihmiselle? Näihin pohdintoihin voi hakea vastausta Pikkuteatterin uudessa näytelmässä Susi, joka tykkäsi vastaleivotusta pullasta, jonka kantaesitys nähtiin tällä viikolla Kangasalla.
Näytelmä kertoo uteliaasta sudesta, joka herättää ympärillään kovasti pelkoa, vaikka sitä kiinnostavatkin lähinnä retkeilijöiden eväät – kuten makkaraleivät ja tuore pulla. Yhden retkeilijän ystävällisyydestä käynnistyy kuitenkin tapahtumasarja, jossa mitataan itse kunkin rohkeutta toimia oikein.
13–15-vuotiaiden esittämä näytelmä tulee Manttaalitalossa katsojaa hyvin lähelle. Erillistä selkeästi rajattua näyttämöä ei ole, vaan tarinassa hyödynnetään myös salin takaosa ja eturivi istuu melkeinpä tapahtumien keskipisteessä. Ehkä juuri siksi yleisön helppo olla mukana ja auttaa sutta esimerkiksi hyvän piilopaikan löytämisessä tai eväsleivän piilottamisessa. Runsaan tunnin mittaisessa kestossa näytelmä huomioi nuorimman yleisön.
Vaikka puhekieleen ei turvata kuin tehokeinona, näyttelijät suoriutuvat rooleistaan hyvin. Keskeisimmät hahmot ovat Riina Katajiston Rikke ja Juhani Karppilan sujuvasti esittämä Simoksi ristittävä susi. Joona Jokilammen – lähinnä teoreettisen – eränkäynnin mallioppilas ja päättelytaidon mestari Jahtivouti on myös tarinassa vahvasti esillä ja kaikessa tärkeilevyydessään kenties hauskin tarinan hahmoista.
Susi, joka tykkäsi vastaleivotusta pullasta on kertomus ennakkoluuloista ja kuvaus ihmisen käyttäytymisestä laumaeläimenä mutta ennen kaikkea tarina ystävyydestä – Simo-suden mukaan kenties myös herkullisista lämpimäisistä. Valtaosaan yleisöstä purree silti parhaiten maltillinen tilannekomiikka: putoavat pöksyt, kiukkuiset mummot ja pakoreittiä neuvovat älypuhelimet. Lopussa piilevä yllättävä käänne osaa kenties riemastuttaa enemmän varttunutta katsojakuntaa.
