92-vuotiaan Veikko Tuomisen mukaan harrastamiseen on oltava aina aikaa. – Elämässä ei koskaan voi olla niin kiirettä tai niin tärkeää työtä, ettei harrastamiseen jää aikaa. Kuva: Veikko Hoppula
– Tämä on tällainen pieni sairaus, kun ihminen tekee ikänsä tällaisia hullutuksia, sanoo kangasalalainen Veikko Tuominen, jolle Tampereen Seudun Mobilistit ry luovutti viime viikolla Olavi Sallinen -palkinnon vuoden parhaasta auton entisöintityöstä.
Veikko Tuominen sai palkinnon 1927 vuosimallin Chevrolet Capitol -auton entisöinnistä. Tuomisen mukaan auton entisöinti vaati tuhansia tunteja erilaisia mietintöjä ja käytännön hommia.
– Noin vanhan auton kohdalla sitä joutuu pohtimaan karmean tarkkaan, että miten auton entisöi, ettei vaan mene sitä pilaamaan. Aikaa vie myös sopivien varaosien hankkiminen.
Chevroletin entisöintihommiin meni kaiken kaikkiaan kuutisen vuotta. Kaikki pantiin uusiksi – runko ja korin pellit jäivät, mutta nekin käsiteltiin siisteiksi ja ajan saattoa kestäviksi.
– Renkaat ja tuulilasit vaihdettiin uusiin, vanteet sinkittiin, sisätilat verhoiltiin ja kaikki peltiosat hiekkapuhallettiin, Tuominen mainitsee muutaman esimerkin uusimista vaatineista elementeistä.
Kuusi kertaa kolme
Tuominen osti ”sinisen kaunottarensa” vuonna 1966.
– Siinä kävi aikamoinen sattuma, kun ostovuosi oli 1966, ja auton rekisterinumerossa on kaksi kuutosta, ja sattuipa niinkin, että kaiken päälle katsastuskonttorin työntekijä oli samaa vuosimallia, Tuominen nauraa.
Vanhasta kaunottaresta Tuominen puhuu kunnioittavaan sävyyn.
– Siinä vasta on simpsakka, siro ja nöyrä auto. Sillä oli hyvä ajaa jo aikoinaan 1960-luvun lopulla. Pitkät jouset tekivät ajamisesta pehmeää, eikä auto hätkähtänyt jokaista töyssyä.
Ruhtinaallinen linja-automatka
Vuonna 1923 syntynyt Veikko Tuominen oli vielä aivan pieni, kun hän matkusti ensi kertaa enonsa kanssa linja-autolla.
– Tuo matka on syöpynyt mieleeni kirkkaaksi kuvaksi. Se oli ruhtinaallista menoa. Muistan miltä linja-autossa tuoksui, ja miltä nahkapenkit tuntuivat takapuolen alla, Tuominen kuvailee.
Muisto bussimatkasta jäi peruuttamattomasti pikkumiehen alitajuntaan, ja Tuominen arveleekin, että kokemuksella on ollut merkittävä vaikutuksensa myöhemmällä iällä alkaneeseen autoharrastukseen – ja ammatinvalintaan.
– Kävin kansakoulua, ja tein samalla tukkimetsässä hikihommia. Homma kävi kokolailla liian kovaksi, ja vaihdoin raskaan arjen asentajanhommiin autokorjaamossa. Siinä tietenkin autot alkoivat pikkuhiljaa tulla hyvinkin tutuiksi.
Ajamista elämä kaikki
Chevrolet Capitol on Vehoniemen automuseossa esillä kesän ajan. Veikko Tuominen on pistänyt auton kuntoon saattamiseen kädentöiden lisäksi ison palan sydämestään ja sielustaan. Ikävä autoa ei kuitenkaan tule, sillä kotoa löytyy parikin arkiajoon sopivaa autoa.
– Pyysin lääkäriä kirjoittamaan minulle ajoluvan seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, mutta eihän tuo pannut kuin viideksi. Se saapi kelvata. Kyllähän viidessä vuodessakin jo hyvin ehtii ajaa, Tuominen nauraa.
