Auttava käsi

Kadun kulmassa makaa mies. Hänen asentonsa on outo, näyttää epäilyttävältä.

Miehestä ei erota, onko hän tajuissaan, mutta vahva veikkaukseni on, että ei ole.

Ihmiset kävelevät ohitse.

Miksi kukaan ei auta? Vai pelottaako kaikkia muitakin?

 

Olen vielä jonkin matkan päässä ja pohdin, uskallanko mennä auttamaan. Ilman muuta tahtoisin auttaa, mutta vaarat on iskostettu syvälle päähäni.

Mies voi olla sammunut. Alkoholin vaikutuksista ei koskaan tiedä. Mieshän voi olla vaikka juoppohullu!

Tai sitten hän on muuten vain hullu ja hyökkää kimppuuni heti, kun kumarrun auttamaan.

Tai sitten hän voi oikeasti olla avun tarpeessa.

 

Olen jo melko lähellä, nyt alkaa olla päätöksen hetki. Menenkö auttamaan?

Eikö se lue laissakin, että on kiellettyä jättää ihminen heitteelle? Mutta onko tämä mies heitteellä?

Ja eikö laissa sanota myös, että rangaistus tulee vain, jos olen velvollinen huolehtimaan tästä henkilöstä?

Kysymys kuuluukin, olenko minä velvollinen.

 

Kädet hikoavat, olen parin metrin päässä miehestä.

Tahtoisin kovasti olla sankari, mutta apua tarjoava käteni on jähmettynyt kiinni kylkeeni. Olenpa minä huono ihminen, kun edes kehtaan pohtia autanko tätä miestä vai en. Senhän pitäisi olla ilmiselvää!

Mutta silti pelko kuristaa kurkkuani.

 

Katson alas mieheen ja päätös muodostuu päässäni. Kyllä minä olen velvollinen. Mutta en yksin.

En voi olettaa, että muut tekevät tämän puolestani, mutta yksin minun ei tätä siltikään tarvitse tehdä.

Pysähdyn ja nykäisen ohikulkijan hihasta: ”Tule, mennään auttamaan.”

Kirjoittaja on Pälkäneen yhteiskoulun yhdeksäsluokkalainen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?