Tornien taisto: Vähäjärven harmaasorsapari oli havaintokisan piristävin näky

Karvianlahden joukkue teki ennätyksensä

Marjo Lindberg (vasemmalla), Ismo Oksanen ja Kaarina Mattila olivat kolmatta kertaa mukana Tornien Taistossa. Luopioisten Karvianlahden lintutorni on heille mieluinen havaintojentekopaikka.

Lauantaiaamu valkeni Luopioisissa hyvinkin aurinkoisena, ja kylänraitin kupeessa sijaitsevan Karvianlahden tienoolla pitivät enemmän ja vähemmän jatkuvaa ääntelyään muun muassa käenpiika, kuikka ja taivaanvuohi. Ei siis hullumpi alku vuosittaiselle Tornien taisto -lintuhavaintokisalle.

Aamupäivän aikana säätila muuttui kehnohkoksi, jollainen se oli liki alusta pitäen ollut jo muissa Sydän-Hämeen alueelta taistoon osallistuneissa lintutorneissa.

Karvianlahdella päivystäneet sahalahtelaiset Marjo Lindberg ja Ismo Oksanen sekä tamperelainen Kaarina Mattila saivat aamuviideltä alkaneessa koitoksessa plakkariinsa heti ensimmäisen tunnin aikana 32 lajia. Mielenkiintoisimpina ehkäpä valkoviklo ja käki.

– Kuikkia-joukkueemme on osallistunut Tornien taistoon täällä kahdesti aiemminkin. Mitään kovia harvinaisuuksia ei ole silmiin ja korviin osunut, eikä tämä varsinaisesti mikään valtavan hyvä kilpailutorni olekaan. Yli 40 lajiin on sentään päästy kummallakin kerralla, Lindberg kertoi.

– Mukava paikka tämä kyllä on. Sopivan syrjäinen täällä kaislikon takana. Sopiva kevätretken paikka. Käymme kolmistaan muutenkin suhteellisen ahkerasti eri torneissa ympäri Pirkanmaata ja joskus vaikkapa Porissa asti.

 

Kukot kypsyivät sateessa

Kello 13:een asti kestäneen kisan aikana Kuikkia-joukkue sai aikaiseksi 50 lajin listan. Mukana esimerkiksi pajusirkku, hernekerttu, punasotka, härkälintu ja kanahaukka.

– Tuli uusi ennätyksemme tässä paikassa, eli nousujohteisestihan tässä mennään, Lindberg myhäili.

Sydän-Hämeen alueelta kisassa oli mukana neljä muutakin tornia. Viileä ja sateinen sää verotti lajihavaintoja, eikä missään täkäläisessä paikassa osunut nyt näkösälle harvinaisuuksia. Piristävimmät vieraat olivat kaksi harmaasorsaa, joita Pälkäneen Vähäjärvellä lintuja tiiraillut Kukkolan kukot –kolmikko sai ihastella pitkäänkin.

– Pistimme kamat kasaan jo vartin yli yksitoista, kun ei enää tuntiin ollut tullut yhtään lisäpinnaa ja sade sekä tuuli alkoivat tehdä olon turhankin epämukavaksi, joukkueeseen kuulunut Seppo Vilpas kertoi.

Harmaasorsien ohella mukavinta antia Vähäjärvellä oli seurata ruskosuohaukkaa, joka toki on tuossa miljöössä vakiasukki vuosittain. Kaikkiaan kukkojoukkue havaitsi 56 lajia, joka riitti Sydän-Hämeen alueen tornien kärkisijaan.

Harvinaisuuksista eivät päässeet nauttimaan Pohtiolammen tornissa kisailleet Pandion-joukkueenkaan jäsenet. Porukkaa sentään hieman kohahdutti läheisellä lammella paritellut joutsenkaksikko sekä joenpenkkojen suojassa yleensä viihtyvä tukkakoskelo, joka nyt oli näkyvillä pitkään. Kaakkuri ja kaulushaikara olivat niin ikään mielenkiintoisimmasta päästä 52 havaitun lajin joukossa.

 

Västäräkki pesii tornissa

Pohtiolammen Sääksikeskuksessa avattu valokuvanäyttely sisältää muun muassa kuvakerrontaa tämän jykevän linnun saalistusmatkasta paikallisille kala-altaille.

Huvittava yksityiskohta oli, että vasta varttia vaille 12 Pandion-miehistö pääsi näkemään västäräkin, joka pesii havaintotornin rakenteissa.

– Pesä on sellaisessa kolossa, ettei sinne näe, ja kun oli viileä ilma, västäräkki pysyi koko aamupäivän pesässään, Pandionin jäsen Jouko Alhainen naurahti.

Vähäjärvellä västäräkkiä ei havaittu ollenkaan. Pohtiolammen joukkueelta taas jäivät havaintolistalta uupumaan muun muassa tavalliset suokukko ja liro sekä korppi, joka sentään pesii aivan lähistöllä. Aina eivät linnut välitä näyttäytyä tai edes äännellä.

Sydän-Hämeen alueella olivat lauantaisen kisan aikana miehitettyinä lisäksi Yli-Kirjamon torni Kuhmalahdella sekä Kangasalan Haralanharjun näkötorni. Ensin mainitusta havaittiin 54 lintulajia, mielenkiintoisimpana viirupöllö. Jälkimmäisessä puolestaan päästiin 47 lajiin.

 

Pohtiolammen miljöötä lintuperspektiivistä. Keskellä Sääksikeskuksen kahviorakennus ja lintutorni, siitä jonkin verran oikeaa yläkulmaa kohti sääksitorni ja altaat. Risto Mattilan ottamista valokuvista koostuva näyttely avattiin viime viikonloppuna.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?