Kouluverkkosuunnitelma: Kolmen tunnin käsittely oli suopea vain yhdelle pikkukoululle

Lautakunta armahti Kautialan koulun

Kunnan kouluverkon tulevaisuutta koskevaa suunnitelmaa käsitellyt Kangasalan kasvatus- ja opetuslautakunta päätti esittää, että Kautialan koulua ei lakkautettaisi.

Kautialan koulun lakkautusta esitettiin päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelmassa ensi vuodelle – samoin kuin Raikun koulun lopettamista. Lautakunta päätyi säilyttämisratkaisuunsa äänestyksen jälkeen äänin 4–3. Sen sijaan Raikun koulun kohdalla äänestys päättyi äänin 4–3 työryhmän näkemyksen hyväksi eli lakkauttamisen puolesta.

Lautakunta hyväksyi myös esityksen Lahdenkulman koulun lakkauttamisesta tämän lukuvuoden jälkeen. Puheenjohtajana pykälän kohdalla toiminut Sakari Eerola (kesk) esitti koulun toiminnan jatkamista mutta jäi vaille muiden kannatusta.

Kautialan ja Raikun kohtalon mietintään äänestyksen kautta saattoi osaltaan vaikuttaa valtuuston taannoinen toive siitä, ettei Huutijärven koulun laajentamista käytetä perusteena kahden pikkukoulun lakkauttamiselle.

– Minun kantani on, että jos tilaa on, Huutijärven koulu voisi ottaa vastaan oppilaita kirkonkylän suunnasta. Liuksialan, Kirkkoharjun ja Huutijärven koulua kun ollaan nyt tarkastelemassa yhtenä oppilaaksiottoalueena, lautakunnan puheenjohtaja Jorma Urkko (kok) kommentoi.

Lautakunta keskusteli päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelmasta kolmisen tuntia. Se päätti pyytää suunnitelman liitteeksi vielä laskelmia siitä, minkä verran kasvatuksen ja opetuksen saralle kertyy investointeja eri vuosina. Kunnassa on laskeskeltu vuosittaisen kokonaisinvestointitason voivan olla enintään noin 15 miljoonaa euroa, ja lautakuntaa kiinnosti, kuinka suuri osa tästä summasta kuluisi suunnitelmassa esitettyihin investointeihin.

 

”Hajanainen ja paljon pieniä yksiköitä”

Suunnitelman mukaan Kangasalan päiväkoti- ja kouluverkko on hajanainen, sisältää paljon pieniä yksikköjä ja käyttää tuntuvasti tilapäistiloja. Asiakirjan laatinut työryhmä katsoo, että päiväkoti- ja kouluverkko on jo nykyisellään tehokas eikä tilankäyttöä voida mittavasti tehostaa. Suunnitelman avulla tilakustannusten kasvu voidaan kuitenkin suunnitella hallitusti, vaikka lisärakentamiselta ei vältytäkään. Työryhmä on hakenut toiminnallisesti ja taloudellisesti edullisia tilaratkaisuja.

Kouluverkkosuunnitelman mukaan Lahdenkulman ja Raikun koulujen lakkautusten lisäksi Pohjan koulu lakkautettaisiin 2021 ja Vilpeilä vaihtoehtoisesti joko remontoitaisiin tai lakkautettaisiin 2020-luvun alussa. Pohjan 1.–4.-luokkien oppilaat siirtyisivät Kuhmalahden kirkonkylään rakennettavaan uuteen kouluun ja viides- ja kuudesluokkalaiset Sariolan kouluun. Kunnan läntisellä puolella Kyötikkälän yhtenäiskoulun suunnittelusta luovuttaisiin ja sen sijaan laajennettaisiin niin Pitkäjärven, Vatialan kuin vasta laajennetun Suoramankin kouluja. Pitkäjärven nykyiselle yläkoululle sijoitettaisiin Vatialan koulun 5.–6.-luokkalaiset ja kenties osa samojen luokka-asteiden suoramalaisista. Ykkös–nelosluokkalaisten kouluksi jäävän Vatialan ja Pitkäjärven koulujen oppilaita ohjattaisiin Lamminrahkan yhtenäiskouluun, jonka arvioidaan valmistuvan 2020-luvun alussa.

Suunnitelman laatineen työryhmän muodostivat sivistystoimenjohtaja Leena Pajukoski, kehitysjohtaja Jarmo Kivineva, varhaiskasvatuksen johtaja Anni Aalto-Ropo, vs. rakennuspäällikkö Marko Sallinen, yleiskaavasuunnittelija Jenni Joensuu-Partanen ja sihteerinä toiminut Noorit Tiitola.

 

Valtuusto paljon päättäjänä

Suunnitelman hyväksymisestä ja Lahdenkulman koulun mahdollisesta lakkauttamisesta päättää viime kädessä Kangasalan valtuusto. Lautakuntaa askarruttaneet kouluverkkosuunnitelman vaikutukset vielä keskeneräisiin maaseudun kehittämisohjelmaan ja palvelukylien kyläkaavoihin noussevat esiin myös valtuustossa 8. kesäkuuta.

Kesäkuisesta valtuustokokouksesta on muutenkin tulossa asialistaltaan poikkeuksellisen raskas; kouluverkkokysymysten lisäksi ratkaistavaksi on tulossa paitsi Kuhmalahden terveysaseman ja Suoraman kirjaston tulevaisuus myös Kangasalan, Pälkäneen ja Kuhmoisten kuntarakenneselvitys.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?