Kangasalla Pohtiolammen Sääksikeskuksessa vihitään perjantaina 22. toukokuuta kello 16 uusi kosteikkoalue ja esteetön näköalatorni. Tornin vihkivät luonnonystävä ja sääksiaktiivi, ministeri Pertti Salolainen ja FT Sonja Leskinen Wääksyn kartanosta.
Samana päivänä vietetään myös YK:n kansainvälistä biodiversiteettipäivää, tänä vuonna jo 14. kerran (International Day for Biological Diversity). Päivän tavoitteena on lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä biologisen monimuotoisuuden tärkeydestä.
Kosteikkoalueen avajaistilaisuudessa kuullaan muun muassa professori Aulis Aarnion esitys otsikolla Kun ihminen puuttuu luontoon, biologi, professori Heikki Toivosen puheenvuoro paikallisesta kasvistosta sekä lintuharrastaja, luontoaktiivi ja Sääksikeskuksen yrittäjä Jouko Alhaisen esitys alueen linnustosta.
Tervehdyksensä tilaisuuteen tuovat myös 150-vuotisjuhliaan viettävä Kangasalan kunta sekä Kangasalan seurakunta.
Torniin vaikka pyörätuolilla
Pohtiolammen rehevään ympäristöön on perustettu viime kesän ja syksyn aikana uutta lintuvesikosteikkoa. Kunnostettavista vesialueista hyötyvät vesilintujen lisäksi kahlaajalinnut, lepakot, sammakkoeläimet ja selkärangattomat.
Kosteikon yhteyteen rakennettu näköalatorni soveltuu myös liikkumis- ja toimimisesteisille. Torniin noustaan pitkiä ramppeja pitkin, joten näköala tornista kosteikolle on ihailtavissa esimerkiksi pyörätuolista tai lastenvaunuista käsin, ja torni soveltuu hyvin ikäihmisille.
Pohtiolammen alueella on myös 1990-luvulla rakennettu sääksitorni sekä 8-metrinen luonto- ja lintutorni.
Viimeisimmät kommentit