Nurmijärven Klaukkalassa päätin kerran elävöittää yksitoikkoista maisemaa. Kyläteiden risteyksen liepeellä, joutomaalla kasvoi sankkaa, kenenkään hyödyntämätöntä heinää. Parista puuriu’usta tein kolme heinäseivästä kaksine tappeineen. Niitin heinikon viikatteella. Laitoin heinät seipäille naapureidenkin nautinnoksi sekä pupujusseille ja metsäkauriille talven eväiksi kuivumaan. Edukseen somistunut lähimaisema näytti ihan viehättävältä. Yllätyin kovin, kun naapurustosta nuorehko nainen tuli sanomaan, että hänelle tekee pahaa nähdä heiniä seipäillä.
Viime keväänä Kangasalla, kun olin autojen parkkialueen rinnetörmään luvan saatuani laittamassa viittä nurmipotaattia kokeeksi ja ihmisten iloksi kasvamaan, siihen hyökkäsi varttunut leidi huutamaan, ettei hän voi sietää perunoita silmissään.
Ovatko tuollaiset suhtautumiset kuinkakin yleisiä? Mistä moinen johtuu? Ovatko lausunnonantajat lapsuudessaan, nuoruudessaan, maalaiskodeissaan olleet liian kovan komennon alla? Ovatko maatalouteen, maaseutuun ja omavaraisuuteenkin liittyvät asiat heille, muillekin jotenkin hävettäviä?
Mikko Kiio