Palkittu: Dramaturgi Seija Holmalle myönnettiin suuri tamperelainen teatteripalkinto

Teatterin yleissivistyksen mestari

Eino Salmelaisen palkinnon saanut Seija Holma on yksi Tampereen Työväenteatterin voimanaisista, joka ei kaihda kovia haasteita.

Pälkäneläinen dramaturgi Seija Holma on saanut yhden tämänvuotisista Eino Salmelaisen palkinnoista.

 Holma aloitti uransa Tampereen Työväen Teatterin dramaturgina vuonna 1988 työskenneltyään aikaisemmin Suomen Teatteriliitossa. Vuonna 1993 hänet kiinnitettiin Suomen Kansallisteatteriin, mistä hän palasi vuonna 1998 jälleen Työväenteatteriin.

Palkinnon myöntämisperusteissa häntä kiitetään teatterin yleissivistyksen mestariksi. Lisäksi todetaan, että Holma on etsinyt ja löytänyt aina yhtä innokkaasti teatterille uusia näytelmiä, sovittanut itse kirjoista tekstejä näyttämölle sekä kirjoittanut omia näytelmiä.

Holman viime aikojen suuria ja kiitettyjä dramatisointeja ovat esimerkiksi Tampereen Työväenteatterin Hiljaiset sillat, Mielensäpahoittaja ja poika ja Eeva-Liisa Mannerin kirjekokoelman pohjalta luotu Manner sekä Pyynikin kesäteatteriin tehty Rauta-aika vuodelta 2011.

Tänä vuonna valmistuvia dramatisointeja ovat syksyllä Työväenteatterissa ja Oulun kaupunginteatterissa ensi-iltansa saava Taivaslaulu sekä Pyynikin kesäteatterin produktio Avioliittosimulaattori.

Holman omaa tuotantoa ovat muun muassa näytelmät Onnellisten maa ja Rakkauden lähde sekä käsikirjoitukset televisiosarjoihin Meidän isä, Kummipojan mummo oli kuullut, Pelastuspartio ja Joulukalenteri vuodelle 2001.

Seija Holma vastaanotti Olavi Veistäjä -palkinnon vuonna 2011.

 

Palkintoja yli 50 vuotta

Eino Salmelaisen säätiön tunnuspalkinnot jaettiin 13. toukokuuta Tampereen Raatihuoneella järjestetyssä tilaisuudessa, jossa jaettiin myös Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnot ja tiedeapurahat sekä stipendit ammattitaiteilijoille.

Professori ja teatterineuvos Eino Salmelaisen nimeä kantava tamperelaista teatterielämään tukemaan perustettu säätiö on myöntänyt palkintoja teatterin tekijöille ja teattereille vuodesta 1963 asti.

Eino Salmelainen aloitti teatterinjohtajan uransa Tampereen Teatterissa vuonna 1923. Sen jälkeen hän toimi Kansallisteatterin ja lopuksi Tampereen Työväen Teatterin johtajana vuoteen 1966 asti.

Tänä vuonna Eino Salmelaisen palkinnot saivat Seija Holman lisäksi näyttelijä Teija Auvinen, apulaistuottaja Elise Richt, pääkirjanpitäjä Paula Laakin sekä Mukamas-nukketeatterifestivaali.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?