mutta makuupussia ja poikia ei meidän mökille viedä

Haaveet kauas kuljettaa…

Tanssin käyttäminen kerrontakeinona pitää näyttelijät vauhdissa.

Lenin-setä asuu Venäjällä… Stalinisti-Mariaa (Johanna Heiskanen, edessä) ahdistaa oman aatteen ylikuumentuminen.

Kangasalalainen Ramppi-teatteri vie tänä kesänä katsojat suoraan taistolaisten, Keihäsmatkojen, matkamuistoaurinkohattujen ja vahvanvärisen trikoomuodin vuosikymmenelle.

Näytelmästä löytyvät nopealla katsomisella monet 1970-luvun tunnusmerkit, mutta niiden keskellä eletään niin kuin aikuistuvien nuorten perheissä kaikkina aikoina.

Aulis Aarnion kirjoittama Haaveet kauas kuljettaa on tarina yhteisöstä, jossa erilaisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevat perheet ottavat mittaa toisistaan ja ajasta. Nuoren kangasalalaisen ohjaajan, Mika Eerolan käsissä tarina on käännetty osittain musiikin ja tanssin kielelle, jolla repäistään ajan ilmiöistä railakasta parodiaa.

Haaveet kauas kuljettaa ei ole ideologialtaan poliittinen, mutta poliittiset virtaukset värittävät tarinaa. 70-luvulla rehottanut vasemmistoradikalismi saattaa tuntua näytelmässä kovalla kädellä karrikoidulta, mutta jokainen sen ajan muistava tunnistaa tietyt piirteet.

Maatilojen taistelu olemassaolostaan ja kyläkauppojen kuolemat puolestaan kuulostavat 2000-luvun EU-Suomen ongelmilta, mutta näytelmää seuratessaan muistaa tai hoksaa, että ne olivat myös 70-luvun todellisuutta. Pienviljelijäperheen ja kauppiaan murheet näytelmässä ovat nykyajassa hätkähdyttävän tuttuja.

Matka neljän vuosikymmenen taakse alkaa keskiviikkona 10. kesäkuuta kello 19 Kangasalan kesäteatterissa, jolloin Haaveet kauas kuljettaa saa kantaesityksensä.

 

Tyttärellä on asennetta

Minä olin niin nuori ja kiihkeä… Emmin (Laura Parviainen, vasemmalla) ja Virven (Elina Mäkinen) ystävyydeltä vaaditaan paljon.

Suomalainen 1970-luvun yhteiskunta näyttäytyy sellaisena, että ulkomaanmatkat, akateemiset opinnot ja muut aikaisemmin leimallisesti yläluokan etuoikeudet alkavat olla tasapuolisesti kaikkien ulottuvissa.

Luokkaerot ovat jäämässä historiaan samalla kuin kävelypuvut ja hiihtohousut. Nyt on rehtorillakin pihatöissä hilpeän suomensininen tuulipuku ja hänen rouvansa juhla-asu on tunika pitkien housujen kanssa.

Mieli vain ei muutu yhtä nopeasti kuin muoti.

– Mää meen Tampereen yliopistoon ja rupeen lukeen suomen kieltä ja kirjallisuutta, julistaa ylioppilas Henna (Laura Parviainen) varmana.

– Meirän likka ei niin punaseen yliopistoon me, huutaa äiti (Outi Korpisaari) vastaan.

Perhe on juuri pääsemässä ”parempiin piireihin”, mutta tyttö uhkaa romuttaa vaivalla kootun maineen kallistumalla samaan suuntaan kuin isänsä, vasemmalle.

Sitä paitsi Henna haluaa hankkia makuupussin, että pääsisi kesämökin rauhaan orastavan rakkautensa kanssa. Se nyt olisi vielä pahempaa kuin vasemmistolaisuus. Makuupussi – ja poika!

 

Pohjalta ponnistetaan pitkälle

Urheilu yhdistää erilaisista taustoista tulevat nuoret miehet.

Kullakin on murheensa. Pienviljelijäpariskunta (Marja-Liisa Niittynen ja Eero ”Safka” Pekkonen) eivät saa kuopustaan vakuuttumaan, että tilanpidossa voisi olla tulevaisuus. Kauppiaan poika taas on lähdössä opiskelemaan Yhdysvaltoihin asti, mutta lainan takaajaa on vaikea saada.

Mutta yhdellä ei ole asiaa näihin piireihin. Valkolakiton Lasse (Tino Leinonen) kulkee kaiken aikaa hiukan erillään muista, vaikka kaverit eivät oikein käsitä, miksi. Vanhemman sukupolven asenteet hallitsevat vielä yleistä ilmapiiriä.

Lasse tietää itsekin, ettei hänen paikkansa ole paremman väen vappujuhlissa, vaikka ystävät häntä sinne toivoisivat.

Työläistaustaisen Lassen elämää on varjostanut äidin traaginen kuolema ja kasvaminen kahdestaan isän kanssa. Mutta terve itsetunto on hyvä pohja rakentaa elämää.

– Muut tekee, mitä ne osaa, mää teen mitä tahron, Lasse kehaisee.

Ja niin kuin odottaa sopii, tulevaisuus on hänelle valoisa. Varsinkin, kun Hennan herkimmät haaveet kääntyvät filosofian opiskelija Aaposta kohti sorvari Lassea…

Yksi 1970-luvun ilmiö, Keihäsmatkat, näyttäytyy Ramppi-teatterin kesässä tällaisena.

Pikkuteatterissakin on rakkautta ilmassa

Kangasalan Pikkuteatterissa selvitetään tänä kesänä kummallista ryöstöä, mutta rakkauttakin on ilmassa. Paula Mäkeläisen kirjoittaman ja Mika Eerolan ja Laura Parviaisen ohjaaman lastennäytelmän Rakkautta ja rötöksiä esittävät Pikkuteatterin nuorimmat, 7–13 -vuotiaat näyttelijät.

Näytelmässä päästään Kumpulan kylään, jossa tavallisesti on rauhallista, mutta yhtäkkiä sattuu kumma päivä, jolloin tapahtuu vaikka mitä. Kaiken huipuksi tapahtuu ryöstö, jonka vuoksi virkavaltakin on ihmeissään. Mutta onnistutaanko tekijä paljastamaan?

Rakkautta ja rötöksiä -näytelmän kantaesitys on Kangasalan kesäteatterissa sunnuntaina 28. kesäkuuta kello 15. Esityksiä on heinäkuun ensimmäisen viikon aikana kaikkiaan 8, viimeinen niistä sunnuntaina 5.7.

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?