On kuulas alkukesän ilta. Aurinko lämmittää vielä, mutta metsän hämärässä alkaa olla jo viileää. Polulta kuuluu rasahdus: ensin näkyy karkuun luikahtava kettu, ja heti kohta perässä saapuu Mikko Sorrela. Juoksija kiristää juoksureppunsa hihnoja ja kumartuu kiristämään lenkkariensa nauhoja. Sorrela katsahtaa kelloon – mies on hyvin aikataulussaan. Tänä iltana tavoitteena on juosta Tampereelta Pälkäneelle, polkuja pitkin tietenkin.
– Vaikka seurailenkin ajan kulumista kellostani, juoksen maastossa ja poluilla periaatteessa ilman aikatauluja. Jos vertaa polkujuoksua esimerkiksi suunnistukseen ja juoksuun, joissa reittiä pitää pystyä luovimaan kartasta, tuttujen tai opasmerkein varustettujen polkujen juoksu on kivaa. Niillä juostessa ei tarvitse jännittää navigoinnilla, vaikka siitäkin pidän, kun sellaista haluan tehdä erikseen. Poluilla juostessa voi keskittyä itse liikkumiseen ja jopa maisemien ihasteluun, Sorrela kertoo matkan puolivälissä Kangasalan Kyötikkälässä.
Matka Tampereelta Kyötikkälään on taittunut parissa tunnissa. Juoksun ohessa partioaktiivi on suunnitellut pälkäneläisen partiolippukunta Kostian Kahlaajien tulevia tapahtumia ja erityisesti elokuista kestävyyslajiretkeä. Syrjänharjulle Pälkäneelle mies arvioi juoksevansa Kyötikkälästä noin kolmessa tunnissa.
– Metsässä on aikaa ajatella. Joskus jokin ongelma saattaa löytää metsässä spontaanisti ratkaisunsa, vaikka en yrittäisikään ratkaista sitä mitenkään aktiivisesti, Sorrela sanoo.
Polkujuoksu on lyönyt läpi
Pälkäneläislähtöinen, nykyisin Tampereella asuva Sorrela on aina ollut innokas luonnossa liikkuja. Polut, kivikot ja hiekkatiet tarjoavat liikkumiseen aivan toisenlaisen ympäristön kuin harmaa asfalttipinta.
– Olosuhteet ja maaston vaihtelevuus tuovat oman lisäelementtinsä juoksemiseen. Joku toinen saattaa toki pitää enemmän tasaisilla pinnoilla juoksemisesta, mutta itse liikun mieluiten luonnossa, Sorrela pohtii.
Suomessa eletään juuri nyt vahvaa polkujuoksubuumia, ja erilaisia kilpailuja järjestetään tulevana kesänä enemmän kuin koskaan. Varsinaisesta polkujuoksusta lajina on puhuttu viitisen vuotta.
– Vaikka ainahan ihmiset ovat juosseet metsässä. Nyt laji on vain saanut oman nimensä, monipuolisesti kaikenlaista liikuntaa, esimerkiksi melontaa, suunnistusta ja hiihtoa harrastava Sorrela lisää.
Sorrela on juossut polkujuoksukisoissa esimerkiksi Kolin kansallispuistossa järjestettävällä Vaarojen maratonilla ja Espoossa Bodom Traililla. Elokuussa hän aikoo osallistua Sappeessa järjestettävään Sappee Trail Runiin.
– Poluilla juokseminen on tietysti paljon hitaampaa kuin esimerkiksi asfaltilla juostava maraton. Jos juoksee maratonin vaikkapa kolmeen ja puoleen tuntiin, saman matkan taittaminen metsäpoluilla vie viidestä kuuteen tuntia. Polkujuoksukisoissa on parasta niiden mahtava ja kannustava tunnelma, Sorrela miettii.
Vähillä varusteilla pärjää
Osa kuntoilijoista seuraa juoksunsa etenemistä ja taittuneita kilometrejä erilaisista älypuhelimiin ladattavista sovelluksista. Sorrela käyttää sovelluksia silloin tällöin, mutta useimmiten hän juoksee ilman.
– Tämä niin sanottu trackaaminen on polkujuoksun uusi puoli, Sorrelakin tietää.
Sydän-Hämeen parhaat metsäpolut löytyvät miehen mielestä Laipanmaasta, Syrjänharjulta ja Vehoniemenharjulta. Erityisesti Laipanmaan reitistöä hän kehuu aivan huikeaksi.
Polkujuoksuun ei suuria varustesatsauksia tarvitse tehdä. Hyvät, metsäjuoksuun soveltuvat lenkkarit ja mukava, säähän sopiva liikunta-asu riittävät.
– Jos juoksee pidempää matkaa, myös juomareppu on oikein kätevä, Sorrela jatkaa.
–
