Harjun yllä, uumenissa ja juurella

Vehoniemi

Nouset portaita ylös ja ne nitisevät askeleittesi alla. Vanhan puun tuoksu leijailee ilmassa.

Pääset viimein huipulle ja ensimmäiseksi tuuli hyökkää kimppuusi. Hiukset lepattavat kasvoillasi, etkä hetkeen näe mitään.

Kun viimein saat hiukset raastettua pois tieltä, näet sen.

Tumma Mallasvesi levittäytyy edessäsi. Sen pinta kimmeltää auringon loisteessa ja houkuttaa sinua hyppäämään syleilyynsä.

Puut tornin vieressä huojuvat tuulen tahdissa. Lähellä kasvaa mänty, jonka latva on täydellinen pesänrakennuspaikka. Kuvittelet itsesi asumaan sinne.

Horisontti levittäytyy kaukaisuudessa mutkittelevana viivana ja mäennyppylät ovat kuin tunturit konsanaan.

Tuulen puuska tarttuu taas torniin ja lähdet lentoon.

Elisa Mattila

 

Vesitorni

Tukeva betoni tönöttää jalkojesi alla, ja sitoo sinut maahan. Täällä olet kuitenkin lähellä taivasta, niin lähellä, että voit kahmaista palan pilveä käsiisi ja makustella sitä. Hattaraisaa.

Pellot aukeavat edessäsi, jokainen tilkku on oman värisensä. Näet menneiden sukupolvien työn jäljet ympärilläsi. Mihin suuntaan vain katsotkin, huomaat menneisyyden ja nykyisyyden sekoittuvan.

Aurinko on lämmittänyt metallikaiteen miellyttäväksi ja nojailet siihen. Korkeus huumaa.

Graffitien kauniit värit loistavat kirkkaina pudotuksen äärellä.

Sateen raikastaman maan tuoksu tulvahtaa nenääsi tuulen tuomana.

Alhaalla tapahtukoon mitä tapahtuu, täällä mikään ei häiritse sinua.

Elisa Mattila

 

Rauniokirkko

Tumman portin takaa kohoaa jylhän kirkon muisto. Sen jäljellä olevat seinät seisovat urhoollisina ja ylpeinä, lannistumattomina. Et voi olla ihmettelemättä, miten valtavat kivenjärkäleet on raahattu korkeuksiin, pinottu päällekkäin ja saatu seisomaan yhdessä.

Astut sisään ja taivas katselee korkeuksistaan. Tuhansien jalkojen talloma maa kertoo menneistä askeleista ja niiden kaiun voi melkein kuulla sulkiessaan silmänsä. Kirkolla on niin paljon tarinoita ja ne ovat kätkeytyneet pienimpien murikoiden taa.

Varis lehahtaa ikkuna-aukosta sisään ja istahtaa vaijerille tarkkailemaan. Se korahtaa tervehdykseksi ja näyttää, ettei kirkko enää ole yksin ihmisten, siitä on tullut osa luontoa.

Kuvittelet kirkon kesäiltoina, kun aurinko laskee verestävään taivaanrantaan maalaten kaiken perässään. Kuvittelet kuinka sadat kynttilät tanssivat hämärtyneessä illassa, kuinka linnut laulavat lapsensa uneen ja lempeä tuuli hyväilee kasvojasi. Kuinka yö pesee auringon värit taivaalta ja antaa kalpeiden tähtien johdattaa tiesi takaisin kotiin.

Henriikka Hintikka

 

Punamultalukko

Polku livahtaa tien vierestä viekoitellen alaspäin kutsuen sinut mukaansa. Se puikkelehtii jylhien puiden välistä yhä vain alemmas ja vuosisadat jäävät taa.

Valonsäteet siivilöityvät tuulessa tanssivien oksistojen lomitse. Sammal kruunaa polun reunuksen vehreydellään ja on valmiina ottamaan harhautuneet askeleet vastaan.

Lukon pohja hohkaa jääkauden muistoa, kauempana seisoo kuusten rintama totisena osoittaen puhdasta taivasta. Lintujen kujerrus väreilee ilmassa ja miellyttävä tuulenvire pyyhkii helteisen kesän tunnun iholtasi.

Sulkiessasi silmäsi voit kuvitella valtavan jäämassan voiman, miten se on aikanaan tanssittanut valtavia kivenlohkareita ja kuinka se on muokannut maaston mieleisekseen.

Aika tuntuu pysähtyneen, kellon pistävät viisarit eivät ulottuneet lukon pohjalle saakka. Arjen keskellä on hyvä hiljentyä ja rauhoittua ja lukko tuntuu hidastavan kellon jyliseviä rattaita.

Ylös kiivetessäsi aika vyöryy vastaan ja joudut hetkeksi pysähtymään haukataksesi happea. Auton äänet saavuttavat jälleen korvasi ja hymähdät. Aika juoksee taas ja sinun on jo kiirehdittävä jatkaaksesi matkaa.

Henriikka Hintikka

 

Kostianvirta

Joki halkaisee kylän kahtia virratessaan verkkaisesti eteenpäin. Puut kehystävät sen reunustaa humisten hiljaa toisilleen, virta tuudittaa loistoonsa puhjenneita lumpeita huomassaan. Aurinko on jo laskemassa, viimeiset valonsäteet viipyilevät veden pinnassa.

Kalastajan vene lipuu verkkaisesti pitkin virran selkää kohti Mallasvettä, virvelit osoittavat valtaistuimensa jättävää aurinkoa. Huilumainen linnun laulu toivottaa yön tervetulleeksi.

Lasket veneesi vesille ja annat se hiljalleen seurata veden kulkua. Airot sukeltelevat veteen ja nousevat pärskien pintaan rytmikkään soudun tahdissa. Kokeilet silkkistä vettä sormenpäilläsi ja se soljuu sormiesi lomasta miellyttävän viileänä.

Jonkun kesämökin pihassa roihuavan nuotion riemukas rieha loistaa hämärässä vastarannalle saakka. Virran laskiessa järvelle kuulet mökiltä kantautuvan raukean keskustelun sorinan. Vedät kesäyötä keuhkoihisi ja stressi hukkuu veneen kylkiä vasten liplattaviin laineisiin.

Henriikka Hintikka

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?