Jaana Koivisto-Virtanen on Pälkäneen kunnanhallituksen valinta kunnan uudeksi elinkeinoasiamieheksi. Elinkeinojohtajan on määrä aloittaa työnsä elokuun alussa. Hänen työsarkaansa tulevat kuulumaan erityisesti yrittäjien asioista huolehtiminen ja uusien kuntalaisten ja yritysten hankkiminen kuntaan. Lisäksi elinkeinoasiamieheltä halutaan satsaamista tontti- ja matkailumarkkinointiin.
Virkaa haki 53 kiinnostunutta, joista kuusi haastateltiin ja näistä seulotut kärkiehdokkaat saapuivat vielä kunnanhallituksen kokoukseen jututettaviksi.
Koivisto-Virtanen siirtyy Pälkäneen elinkeinoasiamieheksi Pohjois-Satakunnan kehittämiskeskuksesta, jossa hän on työskennellyt yrityskehittäjänä.
Uusien yritysten perustamista Pälkäneelle toivotaan helpottavan myös sopimuksen, jonka kunta on tekemässä neuvontapalveluihin erikoistuneen Uusyrityskeskus Ensimetrin kanssa. Elokuussa voimaan astuvaksi aiotun sopimuksen Ensimetrin kanssa ovat allekirjoittamassa myös Valkeakoski, Urjala ja Akaa.
Viimeisimmät kommentit