Mummon murinat
Äskettäin Aamulehdessä kerrottiin, että Attendo-nimisen yhtiön suomalaisissa hoivakodeissa aletaan juhlapyhinä tarjoilla ruokaviinejä aterian yhteydessä. Vastaavissa laitoksissa Ruotsissa on tällaista palvelua ollut jo vuodesta 2012. Suomessa näitä koteja on noin 130, vaan ei taida olla ihan täällä meidän nurkilla.
Jotenkin uutinen tuntui kiehtovalta, kun ajattelee esimerkiksi omaa tulevaisuuttaan. Taikka toisaalta, mitenkähän laadukkaita ja kalliita nuo kodit ovat? Saattaa olla, ettei tavallisen mummon varallisuus riitä yksityispuolen hintahaarukkaan, vaikka niitä koteja taitaa olla ihan Mummola-nimisiäkin.
Onkohan noin yleisesti ottaen kunnallisissa ja yksityisissä vanhainkodeissa mahdollisuus nauttia lasi viiniä ruokailun yhteydessä esimerkiksi omasta punkkupullosta? Vai onko nykyään jokaisen asukkaan lääkevalikoimassa niin monenmoista pilleriä joka päivälle, ettei pikarillinenkaan sovi seuraan?
Muistuu mieleen eräs juttu noin vuodelta 1990 Luopioisten vanhainkodista. Siellä oli silloin mahdollista, että vanhus saattoi saada pikku lasillisen piristyksekseen, ehkä kerran päivässä. Pullo oli henkilökunnan hoidossa, joten toista ja kolmatta lasillista ei tullut nautituksi. Mahtaako enää kuntaliitoksen jälkeen tällaista tyyliä olla? No, paljon mahdollista, että tuo käytäntö poistui jo viime vuosisadalla muutenkin. Ehkä laitoshoidossa olevien kunto on laskenut, kun kotihoito valtaa alaa.
Nykyään on joskus valitettu, että vanhuksilla kotioloissa väkijuomien nautiskelu saattaa lipsua liiallisuuksiin. Ikääntyneillä miehillä tätä ongelmaa on aiemminkin esiintynyt, mutta nykyään alkavat vanhat naisetkin olla joskus liikaa hiprakassa. Mummo itse yrittää pysyä kohtuudessa, eli se toinen lasi otetaan vain joskus vierailun tai jonkin juhlan yhteydessä. Lasin kokoa voi tietysti kasvattaa?
Toisaalta, jos ei lääkitys sitä estä, niin miksei vanhakin saisi joskus nauttia vähän alkoholijuomaa. Erityisen suotavaa se olisi hyvässä ja iloisessa seurassa. Ainakin hetkeksi unohtuisivat huomisen huolet ja tulevaisuuden murehtiminen. Saattaisi siinä vähän hassutella, naureskella ehkä laulaakin. Mikä estäisi vaikka tanssahtelemastakin, jos kunto kestää. Näimmehän 102-vuotiaan Hannes Hynösen Linnan itsenäisyysjuhlissa tanssimassa, ehkä hän oli nauttinut pienen määrän Linnan kuuluisaa boolia.
Luopioisissa vietti ennen kesiään eräs kasvitieteilijätär. Hän tarjosi vierailleen makeaa sherryä, ja otti itsekin. Hän oli pirteä kuin puutarhansa peipposet, vaikka tuli yhdeksänkymmentä täyteen. Mitenkähän on noissa eteläisissä viinikulttuurimaissa, jossa lievä maljankallistelu on normaalia elämää?
Eivät ukkelit ja mummelit varmaan vanhainkodeissakaan ala maitoa aterioilla juoda. Mutta rajoituksia elämään tuo varmaan sielläkin lääkityksen runsaus.
Ehkä piankin on yhteisöllistä vanhusasumista, kodinomaista, mutta palvelu pelaa. Voisiko silloin juominen olla häiritsevää? Kovaäänistä keskustelua yöaikaan, laulunloilotusta ja riitelyä, etenkin miesten keskuudessa? Naiset ovat oppineet ilmaisemaan tunteitaan, esimerkiksi itkemään, ilman alkoholiakin. Mitenkä muuten kestää hoitopaikassa vanha mies, joka jo sodan hermopaineissa oppi tiuhan tupakoinnin ja on polttanut seitsemänkymmentä vuotta. Suodaanko hänelle tuo pieni lohtu edes silloin tällöin, ulkosalla?
Mymmeli
