Erkki Wuolijoen uusi teos tarkastelee Hella Wuolijoen tunnetuimpia näytelmiä niiden syntysijoilta käsin

Niskavuorelaisuuden ytimessä

Wuolijoen kartano on Erkki ja Maria Wuolijoen kaikkein pysyvin koti. Maria Wuolijoki on tehnyt pitkän työuran Nordea-pankissa Helsingissä, Erkki Wuolijoki taas on työskennellyt Tampereella ja sitä ennen paljon ulkomailla. Pariskunta asui pitkään Hämeenlinnassa, mistä kumpikin matkasi töihin omaan suuntaansa, mutta kiinnekohta säilyi aina Vuolijoella.

Suomalaiset näytelmä- ja elokuvataiteen ystävät tietävät hyvin, miten Hella Wuolijoen vuonna 1936 ilmestynyt näytelmä Niskavuoren naiset päättyy vanhan emännän, Loviisa Niskavuoren pojalleen Aarnelle kohdistamiin sanoihin:

– Ajattelin minä sanoa, että älä tule haudallenikaan… mutta tule sittenkin!

Niskavuoren emäntä seisoo kartanon päärakennuksen portailla ja katsoo Aarnen ja tämän morsiamen, Ilonan lähtöä Niskavuoresta, lopullista lähtöä, niin kuin tarinan siinä vaiheessa uskotaan.

Niskavuoren naiset ilmestyi ensimmäisenä Wuolijoen Juhani Tervapään nimellä julkaisemasta näytelmäsarjasta, joka kertoo hämäläisen Niskavuoren suurtilan vaiheista 1800-luvulta 1940-luvulle asti.

Näytelmän ilmestyessä sen kirjoittaja oli 50-vuotias kirjailija ja liikenainen, joka oli eronnut jo 13 vuotta sitten puolisostaan, sosialidemokraattien kansanedustaja Sulo Wuolijoesta. Niskavuori-näytelmissä elivät kuitenkin entisen aviomiehen hämäläinen suku, koti ja kotiseutu Hauhon ja Pälkäneen rajalla Vuolijoen kylässä.

Niskavuoren esikuvan, Wuolijoen kartanon avaralle lasikuistille johtavat tänäkin päivänä korkeat kiviportaat, joilla Hella sielussaan näki Loviisa Niskavuoren seisovan.

 

Suvun polkuja seuraamassa

Erkki Wuolijoki kertoo, että avara lasikuisti on Wuolijoen kartanon keskeisiä paikkoja, ja sieltä käsin emäntien on ollut hyvä valvoa talon elämää sisällä ja ulkona.

Vuolijoen kartanon isäntäpari, Erkki ja Maria Wuolijoki ovat säilyttäneet rakennukset ja pihapiirin suvun arvon ja perinteen mukaisina. Erkki Wuolijoki on Sulo Wuolijoen veljen, ministeri ja eduskunnan puhemies Wäinö Wuolijoen pojanpoika ja kuudes saman suvun isäntä Wuolijoen kartanossa.

Vaikka hän on työikänsä asunut ja työskennellyt muilla paikkakunnilla, Wuolijoen kartano on pysynyt aina hänen henkisenä kotinaan ja paikkana, jossa aikaa on vietetty kaikkein eniten. Kolme vuotta sitten jäätyään eläkkeelle Tampereen yliopistosairaalaan Tiedekeskuksen kehitysjohtajan virasta Erkki Wuolijoki uppoutui täysipäiväisesti tilan ja suvun historiaan.

Tänä vuonna hän julkaisi toisen sukunsa vaiheita käsittelevän kirjan, jonka nimenä on se, minkä vieraskin kartanossa ja sen pihapiirissä joka askeleella aistii: Niskavuoren henki.

Teos kertoo Hella Wuolijoen Niskavuori-sarjan synnystä, taustoista ja esikuvista, mutta se on myös laaja ja koukuttavan kiinnostava esitys Hämeen ja koko Suomen oloista ja muutoksesta, politiikasta ja kulttuurista sellaisena, kuin se suvun miesten ja naisten elämänkohtaloiden kautta näyttäytyi.

– Ihmiset kyselevät aina, onko tämä paikka Niskavuori ja miten yhteys Hella Wuolijokeen on syntynyt. Siksi pidin parhaana tehdä kirjan, vaikka aluksi ajattelin siitä ainoastaan lähipiirille tarkoitettua omakustannetta, joka säilyttäisi asiat heille, Erkki Wuolijoki kertoo.

Hänen isovanhempiensa Wäinö ja Sylvi Wuolijoen ja muun suvun jäämistössä on riittänyt kahlattavaa, sillä vanhoja asiapapereita, kirjeenvaihtoja ja muita dokumentteja on talletettu huolellisesti. Aineistoa riittäisi vielä ainakin yhteen kirjaan, sillä sekä yli 300-sivuisesta Niskavuoren hengestä että vuonna 2013 ilmestyneestä kirjasta Silinteri ja silkkihuivi jäi käyttämätöntä materiaalia.

– Luonnostani ja ehkä oman tutkijakoulutuksenikin vuoksi olen sellainen, että kun löydän jotain mielenkiintoista, ryhdyn tutkimaan sitä lisää ja lisää, niin että kokonaisuuteen tulee kaikenlaisia poikkeamia ja rönsyjä. Olen kiitollinen Kariston ammattitaitoiselle väelle, että he auttoivat minua pysymään valitulla tiellä, Wuolijoki nauraa.

 

Luontevasti Pälkäneelle päin

Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen, Pälkäneen kunnan ja Hämeenlinnan kaupungin sekä Vuolijoen ja Torvoilan kylien raja kulkee Niskavuorentien yli. Paikka on merkitty vaatimattomasti.

Vaikka Wuolijoen kartano sijaitsee kuntarajojen mukaan Hauhon Torvoilassa, nykyään siis Hämeenlinnan kaupungin alueella, se on luonnostaan osa Vuolijoen kylää.

Niskavuorentien varressa vinossa törröttävä ohut putkenpätkä, johon on tekstattu ”Pälkäne”, on yksinään merkkinä, että siinä kulkee paitsi kuntien, myös maakuntien raja. Käytännön elämässä sillä ei ole paljon merkitystä, sillä asiointisuunta on aina ollut Vuolijoelta Pälkäneelle päin.

– Kun olin lapsi, Torvoilaan ei täältä mennyt edes tietä. Kaikki tuli Pälkäneeltä, posti ja puhelinkin, Erkki Wuolijoki kertoo.

Yhteys kylien välillä on monia vuosisatoja vanhempi kartanonkin historiaa. Vuolijoelta kulkee ikivanha tieyhteys Aitoon satamaan. Sitä kautta pääsi vesireitille, joka vei Kangasalle ja Tampereelle, ja sitä kautta on kuljettu jo viikinkiajalla.

Vuolijoen kylä toimi luonnostaan esikuvana myös monille Niskavuoreen sijoitetuille tapahtumille. Hella Wuolijoki poimi huolettomasti näytelmiinsä nimiä Vuolijoen kylältä: Nikkilät, Penttilät, Nurkkalat ja muut.

Ja kun Niskavuoren Heta -näytelmän Akusti vie Hetansa Muumäkeen, se tapahtuu melko samalla tavoin, kuin Vihtori Eerola aikoinaan nai Sulo Wuolijoen tädin Hannan Taustin Eerolan emännäksi.

Sulon ja Wäinön setä Fredrik Wuolijoki puolestaan muutti Pälkäneelle Kuiseman kartanoon isännäksi ja otti sukunimekseen Jokinen. Hän on juuri se vahva ja vaikutusvaltainen, lähes jokaiseen omana aikanaan Pälkäneellä virinneeseen hankkeeseen vaikuttanut Fredrik Jokinen, jonka nimeen väkisinkin törmää paikkakunnan historiaa tarkastellessa.

Työn pyhittämää maata

Niskavuoren vainiota on aikanaan kynnetty ihmisen ja hevosen yhteispelillä. – Meidän koneellisen ajan ihmisten on vaikea käsittää, miten paljon työvoimaa maanviljelyssä on tarvittu, Erkki Wuolijoki sanoo.

Kartanon nykyisen päärakennuksen vanhimmat osat ovat peräisin 1700-luvulta, samoin jotkut ulkorakennuksista. Pääoven edessä olevia kiviportaita noustaan avaralle lasiverannalle, josta käsin suvun vahva ja viisas matriarkka Serafina Wuolijoki, sukujaan Lagervik, aikoinaan seuraili lastensa ja palkollistensa toimia omien töidensä ohessa.

Serafinasta, Hella Wuolijoen anopista, tuli Loviisa Niskavuoren esikuva.

Luokkipuu 1700-luvun lopulla rakennetun aitan seinässä kertoo wuolijokelaisen maatyön pitkästä historiasta.

Päärakennuksen alapuolella avautuu niin sanottu Niskavuoren vainio, 12 hehtaarin suuruinen peltoaukea, jollainen näytelmissä symboloi talon suurinta kunniaa: toimeentuloa ja vaurautta, joka otettiin omin käsin omasta maasta. Wuolijoki oli talonpoikaistalo, rustholli, joka yleni yleisessä kielenkäytössä kartanoksi työn ja nopeasti kohonneen sivistystason ja hengen palon kautta.

Vieläkin Wuolijoella voi aistia, miten maa on monien sukupolvien ankaran työn pyhittämää.

Peltoja viljellään nykyäänkin kaiken aikaa, sillä ne ovat vuokralla lähiseudun maanviljelijöillä. Kartanon kulmilla ei ole hiljaista, sillä siellä asuvat kesiään Erkki Wuolijoen kaksi lasta perheineen sekä paljon muuta sukua. Lapsiparvea on omassa suvussa pieni kylällinen, kun kaikki 15 alle 13-vuotiasta ovat yhtä aikaa paikalla.

– Olen itse viettänyt täällä kaikki kesäni lapsuudesta asti. Olen kasvanut kiinni tänne ja haluan vaalia tätä kaikkea niin hyvin kuin voin. Siksi tuntuu erityisen hyvältä, että jälkikasvukin on juurtunut tänne, Erkki Wuolijoki selittää.

Wuolijoen kartano on pelkästään yksityiskoti eikä se ole avoinna yleisölle.

Hella löysi kansan hengen

Niskavuoren henki. Viljapellolta valkokankaalle on ulkoasultaan näyttävä teos, jonka kuvitus on monipuolinen ja tyylikäs.

Hella Wuolijoki, omaa sukua Murrik, oli kotoisin Etelä-Virosta. Paljon pohdittu ja analysoitu kysymys on, miten hän onnistui löytämään hämäläisen talonpoikaissäädyn ytimeen hyvässä ja pahassa ja kuvaamaan sitä niin uskottavasti, että jätti varjoonsa monet suomalaissyntyiset kirjailijat.

Erkki Wuolijoki arvelee, että yhtenä syynä olivat Hellaa viehättäneet kansan piirteet: itsenäisyys, määrätietoisuus, luottamus maan antamaan turvaan.

– Hellan omalla kotiseudulla hallitsivat käytännössä saksalaiset kartanonherrat. Kulttuuri oli hyvin toisenlaista, eikä voinut kuvitella, että kansalla ja varsinkaan sen naisilla olisi Virossa ollut sellaista sananvaltaa tai mielipiteen vapautta kuin täällä. Suomessa ihmisillä oli tarve tuoda mielipiteensä esiin ja he myös tekivät sen, sekä miehet että naiset, Wuolijoki pohtii.

Wuolijokelaisessa maailmassa mielipiteitä ei yritetty peittää edes vankeustuomion uhan edessä. Suvusta ja sen tuttavapiiristä mentiin pitkälle joka suuntaan.

– Joko presidentinlinnaan, valtioneuvoston linnaan tai Katajanokan linnaan, Wuolijoki tiivistää.

Myös hämäläinen luonto teki suuren vaikutuksen Hellaan, ja ehkä vielä suuremman vaikutuksen teki ihmisten luontosuhde.

– Suomalaiselle luonto kokonaisuudessa on väkevä, kunnioitettava voima, jota ihaillaan ja jonka ehdolla rakennetaan elämää. Koko suomalainen kulttuuri lähtien Sibeliuksesta ja Akseli Gallen-Kallelasta on syntynyt vahvassa luontosuhteessa. Hella aisti sen erikoislaadun ehkä selvemmin kuin ne, jotka ovat kasvaneet sen keskellä aina, Wuolijoki sanoo.

Kolmanneksi Hella kykeni Niskavuoria ja muita näytelmiä kirjoittaessaan tarkastelemaan hämäläistä suku- ja kyläyhteisöä matkan päästä, koska avioero oli siirtänyt hänet itsensä kauemmaksi siitä.

Hän saattoi käyttää hyväkseen vaiettujakin tarinoita, kuten vahvistamatonta tietoa, että Sulon isällä Juho Robertilla oli avioton lapsi kartanon meijeristin kanssa. Niskavuoren nuori emäntä -näytelmässä draaman kaari on jännitetty tämän tarinan ympärille.

Sulon sukua Hellan aineistonkeruutapa ei aina miellyttänyt, mutta peruslähtökohdiltaan teokset eivät olleet ilkeitä vaan ennen kaikkea wuolijokelaisuutta kunnioittavia ja arvostavia.

 

Wuolijoen kulttuurikeskus

Ikkunan eteen asetettavat varjostimet ovat peräisin 1800-luvun puolivälistä. Kehystettyjä papereita sai ostaa ja kuvittaa itse mielensä mukaan. Erkki Wuolijoki esittelee esi-isiensä tekemää piirrosta, joka kuvaa Kangasalan kirkkoa.

Toisin kuin usein uskotaan, Hellan tullessa Wuolijoelle kirjailija ei ollut siellä uusi eikä yllättävä ilmestys.

– Itsellenikin oli uutta tajuta, että Hella tuli osaksi pitkää jatkumoa. Wuolijoen suvussa kulttuuri ja politiikka, ennen kaikkea suomalaisuusaatteen ajaminen niiden keinoin, oli jo Hellan tullessa vanha perinne. Sulo ja Wäinö Wuolijoki olivat toisen polven kansanedustajia ja edenneet politiikassa isäänsä, valtiopäivämies Juho Robert Wuolijokea pitemmälle. Heidän seurapiiriinsä kuului koko joukko suomalaisia taiteilijoita ja tutkijoita, Erkki Wuolijoki selittää.

Wuolijoella harrastettiin jo Juho Robertin ja Serafinan aikana teatteria ja kirjallisuutta. Hellan ja Sulon luona Kukkian Ahosaaressa kesällä 1914 vieraillut Eino Leino ei suinkaan ollut ensimmäinen eikä ainoa eturivin kulttuurivaikuttaja, joka oli ammentanut voimia Wuolijoelta.

Muiden muassa runoilija ja suomalaisuusmies Paavo Cajander kuului heidän ystäväpiiriinsä, samaten Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen ja aikanaan tasavallan presidentiksi kohonnut Kyösti Kallio.

Niskavuoren henki -teoksessa käsitellään laajasti ja mielenkiintoisesti kaikkia näitä monisyisiä kulttuuriyhteyksiä. Kirjoittaja itse kertoo nauttineensa eniten erilaisten lähteiden tutkimisesta, ja sopivien palojen etsimisestä kohdilleen.

– Nuuskittuani suvun paperit ja asiakirjat aloin lukea lähdekirjallisuutta niiden kanssa rinnan. Toimin vähän kuin löytöretkeilijä – ja riemu oli suuri kun onnistuin tavoittamaan uusia tarinoita ja kokonaisuuksia, hän kuvailee.

Kirjasta selviää muun muassa, mitä tapahtui Pälkäneen kirkonkylässä vuonna 1830, kun Wuolijoen sukuun kuuluva Weräväisen Jaakko, 10-vuotias miehenalku, joutui keskellä kylää tappeluun ikätoverinsa Venäjän perintöruhtinas Aleksanteri II:n kanssa.

Ja se tarina on vain yksi isossa joukossa. Niskavuoren henki on lukijalle todellinen löytöretki, jonka tehtyään näkee portailla seisovan emännän ja monien muiden tuttujen hahmojen taustalla täysin uudenlaisia vivahteita.

 

Wuolijoen kartano ei ole nähtävyys vaan yksityinen koti, jota varjellaan julkisuudelta ja turisteilta. Erkki ja Maria Wuolijoki ovat joskus joutuneet käännyttämään jopa turistibusseja pois portiltaan.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?