Rikostilastot: Automaattisen liikennevalvonnan tehostuminen selittää kasvaneita rikoslukemia

Pahoinpitelyt lisääntyivät Kangasalla

Juha Ahola työskentelee nykyään Tampereen poliisiasemalla, mutta vuosina 1996-2009 hän työskenteli Kangasalla. Näiden vuosien aikana myös Pälkäneen ja Luopioisten suunta tuli miehelle tutuksi.

Kangasalla tehtiin alkuvuonna väkivaltarikoksia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Väkivaltarikoksia tehtiin tammi-kesäkuun aikana yhteensä 101 kappaletta, mikä on 27 enemmän kuin viime vuonna. Väkivaltarikoksia ovat henkirikokset, pahoinpitelyrikokset ja tietyt seksuaalirikokset yrityksineen. Merkittävimmin Kangasalla lisääntyivät yksityisellä paikalla tapahtuneet pahoinpitelyt, joita tuli poliisin tietoon yhteensä 83. Edellisenä vuonna vastaava luku tammikuun alusta kesäkuun loppuun ulottuvalla aikavälillä oli 57.

– Väkivaltarikokset vähenivät koko maassa lähes kolme prosenttia mutta lisääntyivät Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella hieman reilut 7,5 prosenttia ja Pirkanmaalla vähän päälle 13 prosenttia. Kangasalla kasvua oli vielä runsaammin eli reilut 36 prosenttia, ylikonstaapeli Juha Ahola kertoo.

Rikoskomisario Petri Burmoi toteaa, että syyt pahoinpitelyjen lisääntymiselle lienevät moninaiset.

– Kysymyksessä voi olla tilastollinen sattumakin, mutta toisaalta rikosten ilmoittamiskynnys on viime vuosien aikana madaltunut esimerkiksi sähköisen rikosilmoitusmenettelyn kautta, mikä on hyvä asia. Lisäksi on huomioitava, että yksityisellä paikalla tapahtuvat pahoinpitelyrikokset ovat tapahtumapaikasta johtuen luonteeltaan sellaisia, että niiden tapahtumista on käytännössä mahdotonta ehkäistä ennalta esimerkiksi valvontatoimenpitein. Näistä rikoksista hyvin merkittävä osa on niin sanottua lähisuhdeväkivaltaa, joka puolestaan on seurausta ongelmista, joiden syyt ovat syvemmällä, Burmoi muistuttaa.

Pälkäneellä yksityisellä paikalla tehdyt pahoinpitelyt lisääntyivät kuudesta kappaleesta kahteentoista.

– Väkivaltarikosten määrä Pälkäneellä on kaiken kaikkiaan melko vähäinen, joten muutaman rikoksen lisäys näyttää prosenteissa suurelta, vaikka todellisuudessa rikosten määrä ei kasva kovin paljon, Ahola muistuttaa tilastollisista lainalaisuuksista.

Pälkäneellä rikoksia 417, Kangasalla 1748

Sisä-Suomen poliisilaitoksen tietoon tuli vuoden 2015 ensimmäisellä puolikkaalla kaikkiaan 56 630 rikosta. Kasvua edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden oli lähes 27 prosenttia: rikosten määrä lisääntyi noin 12 000 rikoksella. Pälkäneellä rikosten määrä pysyi suurin piirtein ennallaan. Poliisille ilmoitettiin alkuvuonna 417 rikosta, kun sama lukema vuosi sitten oli 395. Kangasalla lisäystä oli enemmän: tammi-kesäkuun aikana rikosilmoituksia tehtiin 1748 kappaletta, kun viime vuonna sama lukema oli 1517.

Merkittävin yksittäinen tekijä rikosten määrän lisääntymiselle oli automaattisen liikennevalvonnan tehostuminen. Kangasalla liikenteen automaattivalvonnan sakkoja ja huomautuksia kirjoitettiin yhteensä 2143 eli 1343 enemmän kuin alkuvuonna 2014. Pälkäneellä automaattivalvonnasta suoritteita kirjattiin yhteensä 741, mikä on 361 enemmän kuin viime vuonna.

– Automaattisen liikennevalvonnan suoritteista suurin osa, eli Sisä-Suomen alueella 63 prosenttia, oli kirjallisia huomautuksia. Niistä ei kirjata poliisiasiain tietojärjestelmään mitään ilmoituksia, vaan seurauksena on vain kirjallinen huomautus. Varsinaisista liikennerikkomuksista suurin osa puolestaan on pieniä ylinopeuksia, joista seurauksena on usein rikesakko, Ahola kertoo.

Automaattivalvonta tehostui viime vuoden aikana, kun suoritteiden käsittely loppui paikallispoliisissa ja se keskitettiin Liikenneturvallisuuskeskukseen Helsinkiin. Paikallispoliisi hoitaa alueelliset kameroiden siirrot tolppien välillä, mutta Liikenneturvallisuuskeskus pystyy muuten ohjailemaan valvontapisteitä etänä.

– Kiinteiden valvontapisteiden käyttö on näin tehostunut, ja paikallispoliisilla on huomattavasti enemmän aikaa käyttää siirrettävää yksikköä eli autoa, joka on varustettu automaattisen liikennevalvonnan laittein. Tällaisia autoja on Sisä-Suomen poliisilaitoksessa yksi Pirkanmaalla ja yksi Keski-Suomessa. Kangasalan ja Pälkäneen alueilla automaattisen liikennevalvonnan pääpaino on ollut tiellä 12 eli Lahdentiellä, Ahola toteaa.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?