Viime vuonna ensimmäistä kertaa Salmentaan lavalla järjestetty ”nostalgiarock” keräsi paljon loistoesiintyjiä, mutta vähän kuulijoita. Sen vuoksi VPK aikoi jättää rockit tänä vuonna väliin ja keskittyä lavatansseihin.
– Esko Marjamäki alkoi kuitenkin puhua, että eikö nytkin saataisi rocktapahtumaa pystyyn. Hän lupasi hankkia bändit, jos palokunta hoitaa järjestysmiehet ja kanttiinit, Jarmo Lehtinen kertoo.
Lauantaina 25.7. kello 20 alkaen tunnelmallisella lavalla soittaa kolme yhtyettä, joissa yhdistävänä tekijänä toimii rumpali.
– Rumpalit sattuivat olemaan kesälomilla, joten lupauduin talkoisiin mukaan, Nolo & Rähjä -yhtyeen rytmivastaava Esko Marjamäki sanoo.
Countryellit on perhekokoonpano, joka soittaa nimensä mukaisesti kesäiltaan sopivaa akustista tunnelmamusiikkia. Lisäksi nähdään soul-, funk- ja rockklassikoita soittava Royal Society (Piritta Anias, laulu, Tapio Soini, kitara, Leena Perttunen, koskettimet ja Jorma Tuominen basso). Osittain samat muusikot ovat mukana Salmentaan lavalla tunnelmoivassa Royal High -kokoonpanossa.
Illan kaikkia tähtiä Marjamäki ei kuitenkaan paljasta etukäteen.
– Olihan viime vuonnakin yllätysesiintyjä, hän perustelee.
Silloin Heikki Salo kiipesi lavalle yhdessä poikansa yhtyeen kanssa ja esitti Miljoonasateen Lapsuuden sankarille -klassikon. Nyt Valentin Salon Päättömät miehet ei kuitenkaan ole mukana, sillä se esiintyy seuraavana päivänä Saarikylien Myllyrockissa.