Mitä isot edellä, sitä pienet perässä

Lasten duathlonilla oli ennätysmäärä kisaajia. 53 lasta sukelsi Kukkian aaltoihin ja juoksi päälle 400 metriä.

Lasten duathlonissa nähtiin kovia kirikamppailuja samaan aikaan kun aikuiset vaihtoivat triathlonissa pyörän selästä juoksuun.

Kukkia triathlonin väliaikanumero, lasten duathlon on kasvanut vuosi vuodelta isommaksi tapahtumaksi. Tänä vuonna lapsia kisasi ennätysmäärä, 53. Vuosi sitten laiturille asettui 6–12-vutoaita lapsia kymmenen vähemmän, vaikka uimavesi oli paljon lämpimämpää.

Duathlonissa uidaan 25 metriä ja kipaistaan päälle 400 metrin matka. Varusteiden vaihto rajoittuu kenkien pukemiseen, sillä juoksuosuudella edellytetään jalkineiden käyttöä. Useimmat ratkaisivat varustevaatimuksen crockseilla, jotka eivät kuitenkaan kisakyydissä tahtoneet pysyä jalassa.

Myös uintiosuudella nähtiin mielenkiintoisia tekniikoita, kun kiire oli kova. Käsipohjan lisäksi painettiin myös jalkapohjaa.

 

Kukkia triathlon 18.7.2015. Junnu duatloni (uinti 25 m + juoksu 400 m).

T/P 6 v. 1) Anni Ahti 2.32, 2) Selma Teppo 2.33, 3) Saima Hinkkala 2.46, 4) Rasmus Koskela 2.47, 5) Kasper Ketola 2.51, 6) Nea Airo 3.02, 7) Jere Koskelainen 3.03, 8) Veini Särkilahti 3.13, 9) Reetta Sakki 3.14, 10) Daniel Helin 3.15, 11) Noora Niemi 3.35, 12) Enne Miettinen 3.52, 13) Eetu Airo 3.53, 14) Lauri Ahti 5.40, 15) Ronja Koskela 8.22.

Alle kahdeksanvuotiaat kilpailijat valmiina astumaan viileään veteen.

T/P 8 v. 1) Erika Juselius 2.20, 2) Venla Helimo 2.21, 3) Tira Koskela 2.29, 4) Onni Harja 2.34, 5) Isla Teppo 2.35, 6) Maire Hinkkala 2.36, 7) Miila Sipilä 2.37, 8) Pyry Korhonen 2.45, 9) Petteri Sakki 2.50, 10) Daniel Kronlund 2.55, 11) Helmi Suontausta 2.56, 12) Carolina Santaoja 3.12, 13) Venla Metsomäki 3.35.

T/P 10 v. 1) Amanda Saltbacka 2.08, 2) Lara Koskela 2.09, 3) Akusti Lahnalahti 2.10, 4) Niilo Harja 2.16, 5) Jesse Arvola 2.21, 6) Matilda Saltbacka 2.22, 7) Kalle Piittala 2.23, 8) Ella Rådstedt 2.24, 9) Mila Ketola 2.25, 10) Laura Tanskanen 2.37, 11) Annukka Linnainmaa 2.38, 12) Milja Metsomäki 2.39, 13) Roosa Kortesmaa 2.55, 14) Saana Korhonen 3.07, 15) Ronja Niemi 3.17.

T/P 12 v. 1) Reetta Haapanen 1.56, 2) Mia Rantanen 2.01, 3) Santeri Rönkkö 2.08, 4) Aino Valkeapää 2.09, 5) Vilma Suontausta 2.10, 6) Inka Valkeapää 2.16, 7) Katja Linnainmaa 2.20, 8) Lari Nylander 2.41, 9) Joel Helin 3.52.

Kaikki valmiina lähtöön.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?